Valokuvatorstai / Tanssi

Kirjoitti: mea 20:00 | Jälkipuheet (3)

Katsoin eilen ohisilmällä, tai pikemminkin kuulin, kun tädit tärisi Punaisessa langassa. Puurot ja vellit olivat hetkittäin pahasti sekaisin. Kirjailijaa haastateltiin kuin hän olisi joka asian asiantuntija ja vain siksi, että on kirjoittanut aiheita liippaavan fiktiivisen kirjan.

Toimittaja ja kirjailija puhelivat hetkellisesti myös kirjan hahmoista kuin ne olisivat eläviä, olevia ja tuntevia ihmisiä. No. Tavallaan tietty ne ovatkin kirjailijan päässä. Yleensäkin fiktion todesta ottamisen esittäminen vakavalla naamalla toisen myötäävästi ynähdellessä on nyt vaan yksinkertaisesti minusta häiritsevää. Vaikka kuinka kirjailija on hahmonsa luonut ja hengen siihen puhaltanut, niin se elää vain sen, minkä kirjassa sillä henkeä ja ajatuksia on. Ei se oikeasti tiedä irc-galleriaan kuvansa laittaneiden oikeiden pikkutyttöjen motiiveja. Ei se tiedä, miksi oikea tyttö sen kuvan sinne laittaa. Ei se tiedä lapsenmetsästäjien aatoksiakaan. Ihan yhtä vähän kuin tiedän minäkään. Tai tietää kirjailijakaan.

Kun kirjailija tai näyttelijä selittää vakavin ilmein luomansa hahmon ajatuksia, sekoittuvat fakta ja fiktio minusta pahan kerran. Ei ne ajattele. Niiden ajatukset ovat katsojan ja kokijan päässä. Näyttelijä on väline eikä se voi tietää, miten hahmo ajattelee minun päässäni. Kirjailija puhaltaa hengen hahmoonsa mutta kaikki, mitä kirjoituksen ulkopuolella hahmossa henkeä on, on minun päässäni.

Tuollaisessa valmiiksi selittämisessä ja tulkitsemisessa on jotain samaa kuin saksalaisissa valmiissa struuttapurkkikermavaahdossa ja pilaantumattomissa tyhjiöpakatuissa täytekakkupohjissa. Olevinaan-aitoja mutta höttöyttä täynnä.

Kirjoitti: mea 14:10 | Jälkipuheet (5)

Arki aloittui kurinpalautuksella meanderiassa. Viimeviikkoinen yöretki ensiapuun kipunoivan kipeän vatsan takia sekä runsas ja laiska juhannussyöpöttely kolkuttivat niin paljon omaatuntoa, että päätin ryhdistäytyä lopullisesti. Ravintoon siis lisää kuitua, porkkanaa, leseitä, hyväätekeviä sokerittomia jugurtteja, puuroja, myslejä, omenia ja sen sellaista. Eilenkö se vasta alkoi ja olen jo kaksi iltaa viettänyt kuolaamalla ruokablogeja, kuvittelemalla runsaskuituismysli-rasvaton jugurtti-yhdistelmää herkulliseksi ja yrittämällä katsoa omenaa sillä silmällä, että siinäpä herkullista hedelmäkarkkia. Ihan hirveät mieliteot suolaan ja sokeriin.

Ostin jopa Danone Activiaa. Ja kyllä. Se. On. Hyvää. Sen hyväätekevistä vaikutuksista en tiedä. Mutta hyvää se on. Minäpä voin suositella.

Mitä varten kaikki tuoksuu ja näyttää paremmalta heti, kun sen kieltää itseltään? Miksi ihminen kiusaa itseään katselemalla ruokablogien valokuvia, lukemalla niiden reseptejä, kuolaamalla toffee-pätkis-kerma-voi-täytteiselle irstaalle piirakalle? Miksi tunnen suussani päältä onnistuneesti kärvähtäneen runsaasti lihaa sisältävän grillimakkaran maun ja kuulen sen paistuvan ritinän? Miksi? En minä normaalistikaan niitä kuolaa enkä ole syönyt.

Auttaa tosin kummasti tuohon makkarakutinaan, kun miettii, mistä kaikesta tehdään vaikka joku Hiillos-makkara: kalkkunan ja broilerin nahkaa, sidekudoksia, koneellisesti erotettua lihamömmöä siipikarjasta, sian luista raaputettuja jämiä, pusertimen läpi survottua kanan jätettä...

Kirjoitti: mea 20:42 | Jälkipuheet (6)

Juhannus on nyt juhlittu ja aivan selvin päin. Mistä syystä en voi viinaakaan syyttää siitä, että muun muassa olen laulanut karaokea ja heittänyt talviturkin jäiseen itäsuomalaiseen järveen. Lähimmäisten mielestä ei suurikaan saavutus mutta otetaanpa huomioon, että edellinen turkki heilahti nelisen vuotta sitten. Karaokea lauloin vaikka vannoin, että tämä tytär ei laula. Lisäksi tanssin vaikka kuulin itseni hokevan, että tämä ei tanssi. Eikä laula.

Noh. Tekevälle sattuu. Ja sattuukin aika kipiää, sillä juhannusta pakettiin laittaessa työnsin sormeni taittuvan raudan ja jykevän puun väliin ja sitten kuului vain LIISK. Ajattelin, että ei se mitään, vasemman käden etusormea kukaan tarvi mutta yllättävän monessa asiassa se on just se tarpeellinen uloke. Niin kuin ctr+c/v -yhdistelmässä, jota tunnun käyttävän alvariinsa. Oikean etusormen ja vasemman keskisormen yhteispeli ei myöskään päivän sinnikkäästä takomisesta huolimatta vielä suju. Uskomatonta, miten moneen paikkaan voikin ihminen tökkäistä sormensa silloin, kun varoo, ettei töki sitä mihinkään.

Useamman sadan kilometrin ajomatka taittui tällä kertaa luonnikkaasti, kun Tomppa neuvoi. Kolme kertaa olin tosin ajella ojia myöden, kun Tompan naisääni käski, että "Käänny HETI vasemmalle!" Valpistuin joka kerta niin, että meni hetki ennen kuin tajusin, että se tuli radiosta. En muuten silti muista, mitä mainos halusi kertoa, mikä ei lie mainostajan tarkoitus. Kahdentoista tunnin ajomatkan auktoriteetillä valitsen kesän ehdottomasti parhaaksi radiomainokseksi Karhun jännitystä tihkuvat tarinat. Onkohan huonojen mainosten tekeminen halvempaa? Muuten en voi ymmärtää, että tänäkin kesänä se ylipirteä pikkuvanha kakara saa kailottaa, että MUTSI, JESS, ASIAA. Meitä on monta, jotka kärsimmä. Lopettakaa.

Mutta muuten elämäni parhaita juhannuksia.

Kirjoitti: mea 18:41 | Jälkipuheet (4)

Virkasisko tempaistiin eilen kesken työpäivän hirveissä tuskissa ensiapuun ja siellä kiinnitettiin varmuuden vuoksi letkuilla telineisiin. Yön hiippailin hevosvoimaisten kipulääkkeen onnellistuttamana lököttävässä pinkissä pyjamassa sängyn ja vessan väliä ja tunsin itseni surkeaksi, pieneksi ja nuhjuiseksi. Kuuntelin useita avautumisia, paljon kuorsauksia, tarkkailuhuoneen piippauksia ja yökköjen marttakenkäistä hissuttelua. Onnellistuin lisää siitä, että minä sentään hiippailin telinettäni lykäten. Sairaalassa ihmisestä tulee potilas, jolla ei ole identiteettiä eikä hetkellisesti tulevaisuutta. Vain menneisyys.

Vapauttivat kuitenkin aamulla ja löivät sellaiset tapernaakkelin hevoskuurit, ettei juhannusliemiä nyt nautita. Eikä nautita muuten pariin viikkoon. Hyvä puoli on kuitenkin se, että vuorokauden mittainen pelkkä letkuruokinta hoikisti ja nyt onkin entistä slimmimpänä hyvä pakata uikkarit ja verkkarihousut menokassiin ja lähteä itäiseen Suomeen, jonne näyttääkin kertyvän pienoinen blogimiitti.

Loppu hyvin. Kaikki hyvin. Oikein hyvää juhannusta.

Kirjoitti: mea 13:15 | Jälkipuheet (4)

Ansioituneesti olen suurimman osan elämääni onnistunut välttämään valokuvauksen kohteeksi joutumista. Asiaa on auttanut huomattavasti, kun itse vaanin aina kameran kanssa muita. Jos joku toinen sattumoisin tekee samaa, niin ainakin olen siellä kameran takana piilossa. Mutta aina ei voi onnistua. Nimittäin firman kehittämis-, kesäjuhla- ynnämuut läksäiäispäivät ovat tilaisuuksia, joissa pomo aina määrää kaikki yhteiskuvaan. Ja joskus noissa tilaisuuksissa ajautuu yllätetysti kuviin huomaamattaan muutenkin.

No nyt taas on se aika kesästä, että näitä päiviä on ollut ja kuvia julkaistaan nyt firman intrassa. Ja jumankauta en tajua, kuinka kaikki muut ovat ihan normaalin näköisiä mutta minä olen metrin kokoisen varapygmin näköinen. Ellen sitten onnistu olemaan isotissisen metrin kokoisen varapygmin näköinen.

Oli miten oli, nainen on nainen on nainen. Umpimetsämaastossakin. Ja laittaa olosuhteisiin sopivat maastokengät.

Kirjoitti: mea 17:40 | Jälkipuheet (5)

Osuin lauantaina näkemään osan Tapio Rautavaarasta kertovaa TV-ohjelmaa ja olin ihastuksen sekaisen kunnioituksen lyömä. Siinä oli MIES. Mies, jolla oli Karisma. Mietimme kaverin kanssa, keitä muita karismaattisia miehiä Suomessa on ollut tai on. Ensimmäisenä tietenkin tulivat mieleen Urho Kekkonen ja Tauno Palo. Mutta sitten pitikin miettiä pitkä tovi ennen kuin muistimme Remun. Tottakai. Mutta siinä ne sitten olivatkin. Vaikka kuinka pinnistelimme, emme keksineet muita. Yritimme istuttaa kruunua Sauli Niinistölle mutta hm.... ja Ilkka Kanervalle, mutta njooh ..... Jotain heistä uupui. Mitä? Mikä tekee miehestä Miehen, The Äijän, Suuren Persoonaan?

Urkki, Tauno, Tapsa ja Remu olivat/ovat kaikki hurmaavia persoonallisuuksia: älykkäitä, hauskoja, tyylikkäitä ja sivistyneitä. Heillä kaikilla oli/on jokin erityinen taito ja valta-asema. Kaikki miehiä kuin talonpoikaisantiikkia: rustiikkia, aitoa jykevää puuta ja sipaus kultaa Lisäksi he kaikki olivat/ovat jonkin sortin naisten miehiä. Nuo ominaisuudethan on myös Saulilla ja Ikellä. Mutta mikä puuttuu? Jotain silti uupuu. Mikä?

Ääni! Jalat alta lyövä karisma kruunautuu Äänellä, joka jää soimaan. Äänellä, jonka unissaankin tunnistaa heti. Äänellä, jossa on kaikki. Jos Saulilla ja Ikellä olisi vaikka Vesa Keskisen ääni, niin meillä olisi siinä uudet Urkki ja Tapsa.

Niin, miksei Vesa ole tällä listalla? Hänhän on kookas, hänellä on valtaa, hänellä on Ääni, hän on naisten mies, hänellä on liikemiestaitoa ja valtaa, joten ei kai hän ole tyhmäkään. Mitä uupuu? Paitsi, että hän on ääl.... siis älyttömän tumpelo naismaussaan. Vesasta ei saa The Miestä, koska hänen talonpoikaisantiikkinsa ei ole aitoa ja jämerää, kestäväksi syntynyttä. Vesa on talonpoikaista ladon ovea, josta on tehty antiikkia jäljittelevää muovirustiikkikrääsää, joka onnistuu jopa talonpoikaisuudessaan jäljittelemään talonpoikaista antiikkia ja näyttämään Tiimarin kultatussilla väritetyltä muovibarokilta.

Tampereen rustiikkisin maskuliini on muuten ehdottomasti ja kiistatta Mikko Hänninen, nykyajan Tauno Palo.

Kirjoitti: mea 09:24 | Jälkipuheet (2)

... kesästä [pps].

Kirjoitti: mea 15:12 | Jälkipuheet (0)

Siinä ne nyt ovat. Tämän kesän hepsankeikat. Toinen Turusta ja toinen Helsingistä. Taatusti ei toisia samanlaisia ole Tampereella kenellään. Ei ainakaan siten kuin minulla tänään. Eli toten kuten kuvassa. Sekä kellohame, joka keikkuu kivasti polvien ympärillä, kun kengissä on kesä. Ja päässä uusi tukka. Ja on ilmassa tuoksu. Ja mieli on kevyt. Ja on ihmisiä, joilla on hyvä tahto ja viitseys ja toisen hyvä oman hyvän edellä.

Joskus sitä huomaa olevansa kovin pienistä asioista onnellinen. Kun on nukkunut kokonaiset viisi tuntia heräämättä. Kun on se kesä. Ja ne kengät. Ja se kellohame.

Kun on. Kaikki. Kohdallaan.

Kirjoitti: mea 16:57 | Jälkipuheet (5)

Tuhansien yksityiskohtien kuutiossa äänien kuulemisen takaa kattomateriaalina oleva puristettu sokeriruokomassalevy, oman aikansa mullistava akustinen keksintö.

Valokuvatorstai / Ääni

Kirjoitti: mea 10:59 | Jälkipuheet (1)

Kirjastolehdessä [3/2007 s. 14-15] Olli Mäkinen visioi artikkelissaan "Rupea informaatioarkkitehdiksi":

Jos kirjastonhoitajille ei makseta tarpeeksi, voidaan perustaa erikoiskirjastonhoitajien tai informaatikon virkoja - ja heille maksetaan hieman enemmän. Tällaiset nimikkeet viittaavat nykyaikaan, tietotekniikkaan ja muutokseen, ja niiden haltijat pääsevät sillä tavoin irti kirjastonhoitajiin liittyvästä ikeestä.

Naurua.

Ensinnäkin. Miten niin "jos"?

Toisekseen. Noinkohan on noin helppoa. Jos kerta, niin mitä näissä nuukailemaan, laitetaan samointein kunnon nimekkeet ja saadaan vielä enemmän palkkaa. Kas kun ei kukaan ennen ole tätä keksinyt. Miltä kuulostaisi vaikka Information Purchasing Manager? Tai Systems Information Engineering Monitor. Joka kirjastossa on sitäpaitsi ainakin yksi Senior Customer Service Information Adminitarator ja Internal Data and Communications Coordinator Manager. Mahtuuhan näitä maailman tyhjiä sanoja.

Saisiko informaatioarkkitehti parempaa liksaa?

No. Onhan se kai hyvä, että maailmaan mahtuaa vielä hyväuskoista toiveikkuutta.

Kirjoitti: mea 14:04 | Jälkipuheet (4)

Uneton Seattlessa on elokuva, josta muistan vain sen, että itkin kai, kun siinä oli jotain surullista. Tai en siis muista vaan tiedän, sillä itken melkein kaikissa elokuvissa. Ja nukun. En tajua, mitä unetussäteitä televisio lähettää elokuviensa lomassa. Teattereissa en tunnusta nukkuneeni vaikka jotkut toisin väittävät. Tuosta Seattlen unettomasta jäi myös mielikuva, että kun joku paikka on Takamouhijärviperälässä, niin se on Seattlessa.

Television pauheessa onkin se ainoa aika, kun nukun.

Mummolasssa radio oli pyhä kone ja lapsilta kielletty ja siksi sijoitettu seinätelineeseen korkealle. Kiipesimme usein salaa veljeni kanssa tuolille, jotta yletyimme radion pauloihin. Mielikuvituksemme lensi, kun vääntelimme ja painelimme luun värisiä nappuloita ja radio kohisi asemien välillä ja silloin tällöin kohinan seasta kuului ulkomaan asemilta eksoottista puhetta. Mummo ja vaari olivat vihaisia, kun saivat meidät kiinni touhuistamme. He kuuntelivat radiosta vain iltauutiset ja -hartauden ja pyhisin kirkonmenot. Vaari kiikutteli kiikkustuolissa hiljaa kunnes nukahti. Oli kiehtova kuunnella jalaksien narahtelua lattialankkuja vasten ja arvailla, missä hartauden vaiheessa keinu pysähtyy ja vaarin kuorsaus alkaa.

Radion ääressä olikin se ainoa aika, kun vaari nukkui.

Viime yönä jälleen kerran unettomana tunnin tuskailtuani päätin yrittää ääniunetusnukutusta kolmen ja neljän välillä ja väänsin asemanhakukiekkoa löytääkseni jotain rauhoittavaa musiikkia. Vaan ei. Kaikkien kanavien ohjelmapäälliköt taimitkälie ovat sitä mieltä, että kolmen jälkeen ihminen haluaa kuunnella radiosta renkutusta, poppia, iskelmää, kimeitä ooppera-aarioita, naisjuontajan ärsyttävää intonaatiovuoristorataa ja ylitekopirteää reipastelua .

Ei yömusiikkia. Ei unta.

Kyllä kai sitä unetonnakin jaksaa. Vaarikin eli yli 90-vuotiaaksi

Kirjoitti: mea 09:17 | Jälkipuheet (1)

Aunessilta.

Kirjoitti: mea 12:35 | Jälkipuheet (2)

Käyttöohje: Jos haluat esim. tietoa Tallinnan Kalakombinaadista, klikkaa kuvaa.

Valokuvatorstai / Kone

Kirjoitti: mea 06:41 | Jälkipuheet (7)

Ajatella.!

Pyrin aikoinaan oikein pääsykokeitten kautta opiskelemaan matematiikkaa. Mitähän minä oikein ajattelin. Onneksi en päässyt. Minustahan olisi tullut matematiikan opettaja [Youtube]!

Kirjoitti: mea 20:48 | Jälkipuheet (0)

En oikein ymmärrä tuota Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän ehdotusta. Kuvitteleeko ne siellä, että ihan oikeasti kukaan olisi niin tyhmä, että käyttäisi työnantajan sähköpostia, jos asia ei kestä päivänvaloa. Tai vaikka kestäisikin, niin miksi kukaan yleensäkään käyttäisi työnantajan osoitetta yksityisposteissa. Jos käyttää, niin niin yksinkertaista sietääkin hiukan tarkkailla. Sellainen on yleisvaarallista älyttömyyttä ja tietämättömyyttä.

Vanha kunnon puoleksi täynnä vai puoleksi tyhjä -asenne. Oma kampurini nitkautti hintoja ylöspäin. Mutta matematiikka ei kai olekaan oppiaineena kampurikoulussa.

On tämäkin. Ulkona voisi paistaa kananmunia asfaltilla ja virkanainen istuu täällä hyvin ilmastoidussa virkahuoneistossa kananlihalla. Kuinkahan muuten kauan kananliha-trooppi enää elää, kun kuolleita kanoja ei enää näe edes pakastealtaissa. Broilerin hunajamaridoinut suikalelihat eivät näytä mitenkään nyppyisiltä. Korkeintaan keltaisehkoilta.

Jaahas, päivystysaika kallistuu kohta ruokatunnin puoleen. On tämä viranhoito rankkaa toisinaan.

Kirjoitti: mea 11:57 | Jälkipuheet (8)

Löysin ohikulkumatkalla Turun Aleksi 13:sta elämäni kengät. Tai melkein, sillä mustana oikea koko oli myyty loppuun. Mutta koska ne olivat niin ihkuiset, ostin valkoiset. Ja koska ne tosiaan ovat niin ihkuiset, päätin kysäistä maahantuojalta, josko mihin Manseen olisi sitä tuotu. Netistä haeskelin Gaborin maahantuojan ja summassa pienen tiedonmurusen siivittämänä lähestyin ongelmineni A-agentuuria. Eikä aikaakaan, kun agentuuri vastasi, että jo vain he selvittävät asiaani. Tarkemmat tiedot annettuani agentuuri lupasi palata asiaan. Ja palasi myös: oli soittanut Saksaan ja kysynyt, minne kenkää on tuotu.

Palvelua! Olin niin häkeltynyt, että lupasin ostaa loppuikäni Gaboreita ja kehua agentuuria joka käänteessä. En muista, milloin viimeksi olisin saanut Palvelua. [Paitsi kirjastossa, mutta se on taas toinen tarina.]

Mutta siis kävi niin ikävästi, että Manseen ei ole tuotu sitä mallia. Turun lisäksi vain pääkaupunkiseudun Aleksi 13:t ja Bellissima ovat ymmärtäneet ihkukengän päälle. Jatkan onneni koettelua ja kyselen liikkeistä, josko lähettäisivät. Jos siis kenkää enää on. Tai onhan sitä, mutta onko tätä tarvitsemaani kääpiökokoa kolmosta.

Toisenlaista palvelua tai pikemminkin palveluttomuutta olen tottunut saamaan aina, kun jotain sähköpostitse tai lomakkeella kyselen. Näitä palvelurajoitteisia liikkeitä on ainakin Ratsukellari Tampereella. Minkä maailman tähden laitetaan nettisivuille lomakkeita, jos niillä lähetettyihin kysymyksiin ei vastata? Kysyn vaan.

Kesän muuten tietää tulleen, kun uudet sandaalit ovat hiertäneet talven jäljiltä mimosamaisen herkiksi muuntuneet jalkaparat rakoille. Mutta nainen ei olisi nainen, jos se ei laittaisi kenkiä päivä toisensa jälkeen uudestaan jalkaan hammasta purren ja ajatellen, että karaistuupahan.

Kirjoitti: mea 16:28 | Jälkipuheet (2)

Otetaanpan aluksi esimerkki. "Lähdetään ottamaan yhdet" -ilmaisu kertoo, että lähdetään ottamaan esimerkiksi parit tai kolmet. Yksi monikossa yhdet on siis parikolme. Jos taas sanotaan:" Mennään ottamaan parit", niin sanoja tarkoittaa jo selvästi enemmän kuin yhdet, joka oli parikolme eli parit tarkoittaa näinollen enemmän kuin kolme. Eli ainakin neljä. Mutta koska parit on monikollinen sana ja epämääräinen ilmaisu, se tarkoittaa useampia vaihtoiehtoja kuin neljä, eli siis neljästä viiteen. Muutama lähtenee siis kuudesta.

Noh. Säätiedotuksissa kuulee meteoronomin sanovan useinkin, että sadetta / tuulta / ukkosta /aurinkoa on muutamana päivänä viikossa. Jos ilmoja pitelee kuutena päivänä, sehän on lähes viikko ja metronomi sanoisi, että ilmoja pitelee lähes koko viikon. Jos taas pitelee seitsemänä päivänä viikossa, olisi tietenkin tehokkaampaa sanoa, että hellettä piisaa koko viikon. Muutama ei ole siis kuusi tai seitsemän.

Noh. Meillähän on tämä oiva epämääräisehkö ilmaus kymmenkunta, joka tarkoittaa jotain yhdeksän ja yhdentoista väliltä. Eli muutama ei ole myöskään yhdeksän eikä mitään päälle yhdentoista, koska ne ovat jo toistakymmentä.

Eli. Muutama lähtee kuudesta mutta ei ole kuusi eikä seitsemän ja se on vähemmän kuin yhdeksän.

Mutta. Sunnuntaina Food Clubin piirakkamies kertoi rapaperipiirakkataikinaa tehdessään siihen tarvittavan muutaman kananmunan. Ohje kertoo taikinaan tarvittavan yhden munan.

Muutama on siis tarkalleen yksi tai kahdeksan.

Kirjoitti: mea 15:51 | Jälkipuheet (2)

Poimintoja aamun lehdestä:

Junassa en koskaan käy tupakalla, kun kopissa haisee niin pahalta.

On huono asia, että ihminen joutuu humalassa menemään ulos kapakasta.

Eikös se ole niin, että savuttomilla on keskimäärin enemmän rahaa kuin tupakoivilla? He voivat olla ravintoloille jopa parempia asiakkaita.

Kirjoitti: mea 10:25 | Jälkipuheet (7)