Se, jolla ei enää ole uteliaisuutta eikä kunnianhimoa, ...
... hän voi huvitella salaperäisellä ja ylimyksellisellä tavalla: tarkkailla näkötornissa maaten tai aallonmurtajaan nojaten, kuinka liikkuvat ne, jotka lähtevät ja palaavat: ne, joilla on vielä voimaa tahtomiseen ja halua matkustaa tai rikastua.
Jälkipuheet
Kuvassa viehkoa tyylikkyyttä.
Kiitos. Juuri sitä yritin hakea. Sitä, miten viehkon tyylikkään rauhoittavan kiehtova voisi olla ajatus, että ei tarvitsisi enää olla mukana yrittämässä tahtomista tai rikastumista tai menemistä tai yrittämistä pysyä mukana. Olla vaan löytäneenä satamansa, tarkkailupaikkansa.
Tosiaan, satamassa pysyttely ja muiden tarkkailu houkuttaa. Aaltoja vastaan kamppailu on kovaa ja onko seuraava satama sen arvoinen?
Mutta satama hänelläkin.
Nykyisin on hiukan yliarvostettua aina vaan pyrkiä seuraavaan satamaan, saavuttaa parempi tulos, ylittää entiset ennätykset. Mistä sen voi tietää, että seuraavassa satamssa olisi parempi? Ei mistään. Tarkkaillu. SE on aivan liian vähän arvostettu olotila.
Hän on löytänyt satamansa. Omien airojensa pituus on hyvä tuntea.
Hauska kuva, mutta ei taida niin hauskaa olla penkillä nukkujalla.
Enpä tiedä: aurinko paistaa, kesä, lämmin, rauha ja seeste. Vatsa täynnä, koska muosikassi on tyhjä. Mitä se ihminen enempiä.
Liikuttava kuva. Tulee mieleen yrittämisen ja pyrkimyksen oravanpyörästä pudonnut ihminen. Hyljätty, ketään kiinnostamaton. Mutta hän on lopulta se onnellisempi.
Seuraava satama on harvoin parempi kuin edellinen, päinvastoin. Kuka sen tajuaa, ja osaa lopettaa ajoissa hakemisen, huomaa kuinka hyvä on kotisatamassa.
Toisaalta raidallinen paita tuo mieleen merimiehen, lepäilemässä saapumisten ja lähtöjen välillä.. sataman elämää tarkkailleena ja torkahtaneena. Kuvan tunnelma muuttuu..
Nuo hyvät ja puhtaat vaatteet ovat mieltä kutkuttavasti ristiriidassa ensimmäisenä mieleen tulevan ajatuksen kanssa, että siinä elämän hylkäämä nukkuu. Ehkäpä mies onkin se hylkääjä eikä päinvastoin.
tuon kapteenin olis kannattanu käyttää toisenlaista luotsia.
Tyylikäs toteutus, valo ja värit ja kaikki. Hieno oivallus aiheesta. Sataman voi löytää muualtakin kuin perinteisistä paikoista, vaikka tiiliseinän vierestä penkillä nukkuen ja nähden unia, joissa ei ole mitään ikävää. Jotenkin kuva tunkeutuu luuytimiin saakka. Koditon on kotonaan kaikkialla, ei kysy mistä on poissa, kirjoitti runoilija jonka nimen olen unohtanut.
Kiitos mehtäsielu.