Niks naks
Aina yhtä hämmästynyt olen, kuinka joidenkin kanssa työskentely on ihan että niks naks. Melkein sitä silloin kuulee, kuinka palaset kalahtelee kohdalleen heti, kun tällaisen ihmisen kanssa kättelee. Loistavinta tietenkin on, jos tämä henkilö sattuu olemaan työtoveri. Tai esimies. Tai tärkeän projektin kanssatyöskentelijä. Näiden lomahtavien palasten kilahdellessa toisiinsa ihmettelee itseään, kuinka osaakin niin loogisesti ja olennaisuudet huomioiden esittää oikeat näkökulmat oikeaan aikaan ja sävyyn jännittämättä ja rennosti. Tällaisten sessioiden jälkeen sitä aina illan ihmettelee, että olinko se tosiaan minä, joka siinä esitin asioita. Minä, jolle sama kokonaisuus oli vielä ennen tapaamista yhtenä mylläkkänä päässä.
Sitten on toisaalta ne ihmiset, joiden puheesta ei ymmärrä yhtään koskaan mitään. Ei vaikka erikseen täsmennystä kysyisi. Kun ei ymmärrä edes kysymystä, miten siihen selkeästi vastaisi. Vaikka työskentelisi vuosia samoissa projekteissa pyöritellen samoja asioita näiden kanssa, ei koskaan kuulu sitä palasten naksahtelua. Jokaisen tapaamisen jälkeen jää hiukan tyhjän päälle ihmettelemään, että mitä me puhuttiin ja sovittiinko jotain ja jos, niin mitä ja kuka tekee. Ja sitten sitä jo taas epäilee itseään, että mahdanko olla vähän tyhmä vai väärällä alalla.
Tänään tapasin molemmanlaisia. Onneksi naksahdukset myöhemmin, joten päälle jäi ihmettely, kenen henki minuun aina silloin menee, kun osaan erottaa olennaisuudet epäolennaisuuksista ja esittää ne oikeassa valossa ja täsmällisesti muotoilluin sanakääntein.
Taptap, taputtaa hän itseään olkapäälle ja yrittää säilyttää tunteen, kun ryhtyy hiomaan sitä juttua.