Kidutuksesta jauhelihojen kautta kumeihin ja ilmojakin pitelee
Aloitin joku viikko sitten taas terveen elämän ja itseni kidutuksen syömällä tuskin mitään ja suorittamalla lähes tunnollisesti päivittäiset 10 000 - 15 000 askeltani sekä 12 kohdan painoharjoittelut for dummies. Olen tuntenut tavatonta sankaruutta, kun en ole ostanutkaan kaupasta homejuustoa, toffeeta, suklaata, pekonia ja rapeakuorista valkoista leipää. Paitsi, että olen hypistellyt ja nuuhkinut tuota menetettyä elämäntapaa, olen lisäkiduttanut sisäistä herkuttelijaani lukemalla entistä enemmän ruokablogeja. Painojumppapunnerrusten lomassa olen katsellut kaikki mahdolliset kokkiohjelmat. Niukan aamiaiseni olen täydentänyt tutkimalla tarkoin kauppojen ruokatarjouksia. Itsensä kiduttamisesta voi tehdä elämäntavan. Olen siinä melko hyvä.
Mitä varten muuten jauhelihatarjouksen viereen laitetaan kuva jauhelijamöhkäleestä. Onko se ehkä kauppiaan mielestä herkullisen ja houkuttelevan näköinen? Taatusti ei ole myöskään sitä kyseistä kaupan tarjoussikanautaa. Mitään herkulllisen hekumallista en näe myöskään irtonaisissa olmisissa herkkusienipalleroissa, lauantaimakkapötköissä tai aurinkoon unohtuneen vappunenän värisessä paistikimpaleessa. Ei saa tarmokauppias mainoksistaan kultahippuja.
Mutta siis. Monen viikon kieltäymysten jälkeen olen edelleen lähes lähtötilanteessa. Katsoin siis ansainneeni kirityspalkitsemisen ja siksi lukenut sikanautatarjousten ohella inttersporttien ilmoitukset melko tarkasti. Lenkkitossujen ostaminen tuntui autokauppaakin teknisemmältä, joten muutamaakin kauppaa lähestyin kunnioituksen ja pelon sekaisin miettein. Voimattomana ja palveltumattomana poistuin jokikisestä. Kerran sain tosin yhden myyjän huomion kiinnitetyksi, kun piruuttani hypistelin kolmensadan lenkkitossuja. Kun kysyin ohimennen tarjouskorin tossuista, pojan mielenkiinto lorpahti. No eilen yksi palveli ja heti ostin tossut. Nyt on alla cushionia ja pronaatiotukea ja muuta supernovaa.
Siinä on aina jotain niin hellyttävää, kun miehet äijäilee. Kun ne kävelee jalat harallaan peukalo farkun taskussa, kädessä rööki ja remakasti hohotellen kertovat äijäjuttuja samalla kun potkivat renkaita. Taas on renkaat vaihdettu. Ne mutterit pitäisi kuulemma kiristää sadan kilometrin ajon jälkeen. Niinku millä? Silläkö kertakäyttöisen tunkin kertakäyttöisellä ruuvinvääntimelläkö? Ja millä voimilla? [Ai niin, minähän olen painoharjoitellut.] Olen tyystin sivuuttanut keväät syksyt tuon kiristysvaroituksen enkä siis koskaan ole väännellyt. Onnellisen huoletonna olen ajellut nelisenkymmentätuhatta kilometriä. Mitä nyt välillä pelkäsin renkaan taas puhkeavan mutta senkin pelon sittemmin unohdin. Mutta nyt taas muistutettuna täytyy pelätä sekä renkaan putoamista että sen puhkeamista.
Viikonloppuna katsotaan, onko Nishiki vielä pilttuussa ja jos on, niin talutetaan se lähimmälle huoltoasemalla pumpattavaksi. Mitä varten ilma katoaa talven aikana pyörän kumeista, kun se kuitenkin pysyy niissä koko kesän lisäämättä?
Jälkipuheet
Kävinpä tuossa taannoin autoliikkeessä kun isännän kanssa uuden auton ostoa suunnittelimme.. liikkeestä toiseen sain huomata että vaikka kuinka katselin kiinnostuneena autoja, miespuoliset myyjät eivät tulleet kauppoja hieromaan. Viimeisessä liikkeessä NAISmyyjä tuli sitten oitis sisään astuttuani kysymään tarpeestani ja pätevä myyjä olikin. Teimme isännän kanssa saman liikekierroksen paria päivää myöhemmin ja oitis saimme MIESmyyjät kimppuumme joka liikkeessä, jotka silmät kiiluen selittivät MIEHELLENI hevosvoimista ym. Automme ostimme kuitenkin herttaiselta naismyyjältä, periaatteesta, sillä se olen meillä minä joka vaihdan renkaat ja öljyt, ukkeli vain ajaa..
Veikkaisin että sama rasismi pätee lenkkitossujen ostossa..
Lenkkitossumyyjä keskusteli miesasiakkaan kanssa maratooneista, juomista, tekstiileistä ja energiapatukoista. Mies osti kaksi patukkaa mutta sai myyjän varauksettoman huomion. Minä olisin ostanut satasen tossut.
Auton ostin ja ostan mieluiten naismyyjältä. Silloin saan asiallista kohtelua eikä mitään ylimielistä vähättelyä. Vaikka mitään en ymmärrä autoista, sen ymmärrän, milloin minä olen se, jolla on rahat ja halu ostaa. Jos joku ei halua niitä käyttää, olkoon häpeä hänen eikä minun.
Kyä taas osasit osuvia viljellä!
Tota jauhelihaa oon ääneen ihmetellyt minäkin. Vatsatautisena meinasin ylenantaa ko. kuvan nähdessäni.
Ja ne renkaat, ne jaksaa pientä ihmetyttää....
Niin.
Hyvää kevättä sinne Meanderin kunnaille. En ole kuullutkaan tuollaisesta mutterien tarkistuskiristyksistä, ja luulenpa ettei niitä kukaan muukaan tee.
Itse vaihdan renkaat ilman mitään momenttiavainta ja pieni nirskahdus on sopivan kireyden ilmelmä.
Kauppoihin on tullut vacuumifolioihin pakattu savupekoni. Siinäpä oiva eines ja maun antaja ruokiin, ei sellaista ennensnä ollut.
Oikeastaan sinun pitäisi laittaa jotain kuvaa blogiin itsestäsi, jotta muutaman vuoden lukemisen jälkeen tajuntaan iskostunut mielikuva päivittyisi oikeampaan kuosiin.
Nyt se on värittynyt ja vääristynyt omien kertomuksiesi perusteella. Mutta kuitenkin älä laita, tekstit on parahultaisemmat näin sokkona lukien.
Hei Mea!
Kovassa sateessa, soratiellä jouduin tyhjentämään peräkonttia tunkkia etsiessäni, und so weiter... :(( ..tässä eräänä vuonna.
Huh.
ELI jos autossasi on ns kevytmetallivanteet niin kiristele uudelleen!
Itse silloin viime tipassa huomasin niin ettei henki mennyt.
Pidän blogistasi.
HannuHoo
Siru terve. Ihmetelläänkö sitten vaikka sitä, että miksi pyörän satulasta tulee peffa kipeeksi vaikka siinä on pehmusteet. Siis peffassa. Ja ne pehmusteet ei siis kipeydy vaan luut.
Murphy. Olet oikeassa, kyllä se vaan on parempi, että pidät sielusi silmissä olevan kuvan. Tai voisi käydä niin kuin lukemasi kirjan elokuvaverisossa, jossa päähenkilö on ihan väärä.
HannuHoo, ihan sinun varoituksesi tähden olin tänä aamuna kello puoli seitsemän vääntämässä muttereita. Olivat kaikki tiukalla mutta olipa turvallisempi mieli ajella. Kiitos vinkistä.