Pienessä vaatimattomassa mielessäni ihmettelen aika usein ja aika monia asioita. Mitä enemmän ihmettelen, sitä enemmän turhaudun. Tuntuu kuin ihminen tyhmistyisi kaiken ylenpalttisuuden keskellä. Mitä enemmän ihmispololle annetaan leluja, sitä pintapuolisemmaksi se käy. Vain se ratkaisee, kenet tuntee ja minkä näköinen on. Merkityksellistä on vain se, mikä näkyy ja kuuluu ja minkä jokainen pirjomatti pystyy hahmottamaan. Ihmisen painoarvo punnitaan sillä, ketä se tuntee tai on tuntevinaan. Huvituksensekaisin tuntein katsoin yhtenä päivänä pubivisailussa Veltto Virtasen ympärillä liehuvaa äijälaumaa. Voi kuinka sitä oltiinkaan kovasti melkein julkkista, kun istuttiin samassa pöydässä julkkiksen kanssa. Ylimielisyys muita kohtaan oli käsinhaisteltavissa. Ihan kuin tarttuisi glooria ja olisi parempi ihmisenä hän, ken liehii julkkista.

Hämmästyttää sekin, mistä jaksavat ammentaa yritystä ja uskoa valitsemalleen alalle kaikki ne hallinto-, valtio-, laki- ja taloustieteitä opiskelevat tahot, kun maata kuitenkin valitaan johtamaan kansan edustajana joku ylimielinen jatai kaunis suviheinätuuli. Mistä mahtaa ammentaa voimaa kulttuurialan moniottelija ja –tietäjä, kun kulttuuriministeriksi valitaan vaan sillä perusteella, että se on kaunis. Ja nainen. Puhumattakaan siitä, että mistä mahtaa ammentaa uskottavuutta itse itseensä kulttuuriministeri, joka tietää tulleensa valituksi vain siksi, että on nainen ja kaunis.

Asioissa pitää olla jokin järkeys ja kohtuus, sanoi eräs kahdeksanvuotias, kun apupyörät hylkäsi.