Fuusiokeittiöstä huamenta
Sain syärä nääs ulkomailla eräänä kuulaana kevätyänä yhressä syrjäsessä porotsossa maailman parasta juustoleipää. Jumalaisen täyrellistä pehmeetä vaaleeta leipää viipaleena, jonka päällä juustoraastetta ja meinaan leipä krillissä sitte pikkän tovin. Mitään niin yksinkertasen hyvää en muista nääs syäneeni koskaan. No tottahan yritin kotona nääs saara samanlaista onnistuen huanosti. Kerta toisensa jälkeen. Täyty johtua siitä, että täällä ei ole nääs sellaista leipää eikä juustoo eikä krilliä eikä viiniä eikä keväistä yätä ja hiljasta porotsoa. Mutta en antanut epäoonnistumisten lannistaa luavaa nääs meinaan mieltäni. Kokeilin. Ja uurestaan kokeilin. Lopulta pääryin jalapeeno-juusto-paahtoleipämalliin krillattuna.
Näin se käy. Paahtoleipäviipaleet paahtimeen. [Otetaan oliivi orotellessa]. Siivutetaan pari irtojalapeenoo ohuiks meinaan rinkuloiks [ja yks oliivi] ja rinkulat paahtuneiren leipien nääs päälle ja niiren päälle nääs juusto [oliivi]. Aluksi käytin motsarellaa mutta koska ny taas on se aika vuaresta [pari oliivia], kun jokainen nääs rasvakramma noteerataan, niin päälle joutaa kevytarlaa [viäläköhän siellä purkissa on niitä oliiveja]. Ja sitten krillivastuksen alle. Orotellessa syärään loput oliivit. Ei ihan nääs porotsojen juustoleipien verosta meinaan mutta hyvää.
Olenko muuten maininnut, että olen hulluna oliiveihin. Nääs.
Ai niin, näinä ankeina aikoina olen saattanut itteni alttiiks kaikenlaiselle kirjottelulle erilaisista ruakavalioista. Ja voi rutto, kuinka särkee silmää ja korvaa aina, kun sanotaan, saati kirjotetaan, että rietti. Se on rieetti. Kahrella eellä. Ja tiätty reellä.
[Käännös manseraattorilta. Vähän piälessä, mutta ei senny nääs tarvi olla nii justiinsa Tampereella. Nääs.]
Jälkipuheet
Paahtoleipä on niin hötöä tavaraa että elimistö muuttaa sen rasvaksi alta aikayksikön. Ei se mitä leivän päälle vaan se leipä. Eli kun kerran jokainen rasvagramma noteerataan, niin silloin kantsii käyttää riävää ja rasvaista mozzarellaa. Linkosuolle vaan jyrkkä vaatimus, että riävää pitää saada valmiiksi siivutettuna.
Nomutta. Oiva keksintö. Riävä nimittäin muistuttaakin enemmän sitä alkuperäisversiota. Riävää ja motsarellaa, vot.
Kuu on taas niin täytenä ku olla voi ja maailma muutenki ihanas hämys. Oon aatellu sulle kirjottaa, mut ei oo tullut mitää järkevää miäleen. Onks tääkän ny niin hääppöstä. Emmätiiä tosta leipäjuustosta, mozzarellajalopenopaahtiksista puhumattaka, mut oliivista taas voin sanoo, ett diagnoosi on sama: hulluuden laji nääs. Se on kyllä hirveen sääli, et mikää ei oo kotisalla samaa ku tienpäällä. Mutta otetaan virhemarkinaalina, ni helpottaa.
Myöhästyny murhe: mikä muuten on porotso?
No niinpä oon katellu, että möllöttää ja ootellu, että LadyQ taas ilmestyy langalle. Ihanaa, että maailmassa on jotain, joka ei petä.
Porotso on Tampereen kiälellä tää borozzo, joka taas on sukulaiskieltä ja tarkottaa viinitupaa. Sellasta hämärää maailmaa pakoilevaa kellariloukkoa, jossa on tarjolla halpaa ja hyvää viiniä tonkista kauhalla isoon lasiin annosteltuna, mittana lasin reunat. Hintaa hyvin vähän mutta tunnelmaa sitäkin enemmän.
Kui mää ny ollenkan en tienny, budassa sekä pestis käyny ihmine. Se on vissiin se, ett ei oo ollu mitää saumaa pakoilla maailmaa niillä reissuilla, operettiin vaan pokkana ja palinkaa väliajalla. Saattaa olla, etten ois paljo perustanu halvasta viinistäkää, mutta palinka, huhhuh, se vasta karmeeta oli!
Joo, mää oon sitä kuu-uskollista tyyppiä :)
Oopperatalo oli muuten hienoin ikinä näkemäni rakennus sekä sisältä että päältä. Etenkin sisältä.
Siski nääs just kannattaa juoda sitä halpaa viiniä, kun se palinka on karmeeta. Mutta ei se niin karmeeta voi olla kuin Unicum, jota juotiin joka paikassa.