Pekka, 80-luvun rokkitähti
Pieni keltainen baari seisoo rauhallisen vanhan omakotiyhteisön keskellä. Sen ovi käy verkkaan arki-iltaisin mutta perjantaisin on karaoke ja baari on täynnä jo alkuillasta. Loossissa istuu loppahousujengi rehvakkaassa kännissä. Kaksi hyvin pukeutunutta keski-ikäistä naista tapailee lanteet keinuen tanssiaskeleita. Kiinteistönvälittäjän näköinen mies laulaa reippaasti nuotin vierestä Kari Tapiota. Baarin takaosassa istuu pöydällinen kovaäänisiä naisia ja poninhäntäinen mies juo hiljaisena oluttaan. Minihameinen, punatukkainen vahvasti meikattu kuusissakymmenissä käyvä nainen lykkää rullatuolissa stetson-päistä miestä. Kaikki ovat niin juovuksissa, että ihmetyttää, kenen ovat kaikki ne autot parkkipaikalla. Takseja ajaa pihaan tiuhaan ja lisää jengiä tulee oven täydeltä.
Innoton karaokeisäntä kutsuu esiintyjiä nimeltä; Pena, Kirsti, Erkki . Kukaan ei osaa laulaa mutta kaikki saavat suosionosoituksia. Pekka, huutelee karaokeisäntä ja baarin perältä nousee se pitkätukkainen mies. Hän ottaa tottuneesti mikrofonin käteensä. Toinen käsi pyyhkäisee tukkaa ja tottuneesti hän heilauttaa pitkän poninhäntäntäsä niskaan. Ryhti oikenee, katse kiertää yleisöä. Olemus vaatii yleisön itselleen.
Taas lapset pihalla näät
ikkunas alla leikkivän leikkejään
Taas siihen paikallesi ikkunaan jäät, siihen ikkunaan jäät.
Sali hiljenee hetkessä. Tämä on jotain ihan muuta. Baarin pieni tanssilattia täytyy keski-ikäisistä naisista, jotka huojuvat tahdissa ja katsovat ihastuneesti miestä.
Lennät vuosien taa
Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa
Ne Joutsenlauluun etsii taas laulajaa, etsii taas laulajaa.
Yksi naisista nostaa kätensä ylös ja huojuu silmät kyynelissä. Katsoo miestä hurmioituneesti. Laulaja ottaa yleisönsä tottuneesti. Hän omistautuu faneilleen kuin silloin ennen, 80-luvulla. Sinä kesänä, kun hän esiintyi Ruisrokissa. Samat laulut, sama yleisö, sama nuoruus ja sama voima hänessä. Maailma on hänen jalkojensa juuressa. Naiset palvovat häntä ja hän antaa itsensä heille. Joutsenlaulu loppuu, yleisö taputtaa hurmiossa.
Hurjan pojan koti se on rakennettu
paikalle ihanalle,
Aurajoen rannalle, kalliolle vankalle
vuorelle niin korkealle,
vuorelle niin korkealle.
- Haluatteko kuulla lisää?
- JOOOoooo
.
Koti siell' on rikkaille, köyhille,
koti maailman kulkureille,
:,:Ovet siell' on raudasta,
ja ikkunass' on kalterit
ja näköala kaupungille:,:
Valtaisat suosionosoitukset seuraavat Pekkaa paikalle. Pekka ei vieroksu fanityttöjensä pyöristyneitä lantioita, latistunutta takapuolta eikä raskaina roikkuvia rintoja. Aika ei ole tehnyt hyvää kenellekään. Ei hänenkään suunnitelmissa 80-luvulla ollut laulaa karaokea kaupungin syrjään unohtuneessa baarissa. Mutta hän rakastaa fanejaan ja he rakastavat Pekkaa.
Loppahousu tanssii keski-ikäisen naisen kanssa silmät kiinni ja nojaa naisen suuriin rintoihin. Pieneksi hetkeksi aika lakkaa olemasta läsnä.
Ikkunasta katselin,
kun höyrylaivat seilaa
Aurajoen sileätä pintaa.
:,:Vaikka luonto hurjakin,
niin suru tahtoo sentään
saada sijaa rintaan:,:
Iltasella istuissani
muistui mieleheni
tuo eletty mun elämäni.
:,:Surevainen isä, äiti,
heilakin niin fiini,
ja entiset mun ystäväni:,:
Moni siellä vanhenee
ja hiukset päässä harmenee,
ja mieliala himmentyypi.
:,:Vaan kun koittaa vapaus,
tuo kevätpäivän sulous,
mieliala uudistuupi.:,:
Hurjan pojan koti; Tapio Rautavaara ja Tommi Läntinen
Jälkipuheet
Karaokebaareissa on kyllä aivan oma hurmionsa. Sinne voi aina mennä palaamaan takaisin maan pinnalle tai kun ulkolaiset vieraat pyytävät että tehdään jotain tosisuomalaista (viittaamatta polittisiin järjestöihin). Sitä ihan mykistyy. Kesäkuun tupakkakielto helpottaa tätä harrastustani, sillä tupakansavu tekee pahaa. Toisaalta se vie huomion siitä, että lattia tahmea tai lainehtiva riippuen siitä mikä juoma kulloinkin on happyhourissa.
Olen myös hurmioitunut karaokebaareihin. Mitä syrjempi, sitä eksoottisempi. Jos osaisin yhtään laulaa, tietäisin, mitä tekisin.
Karaokebaarien helmiä ovat nuo loistavat laulajat ja persoonat, jotka osaavat antaa itsensä ja ottaa yleisönsä.