Ai minulla neurooseja?
Aamulla olen jo rappukäytävässä ja painanut juuri ulko-oven kiinni. Joinain aamuina ajatuksissani edennyt roskikselle asti. Yhtäkkiä olen ihan varma, että kahvinkeitin jäi päälle ja palaan katsomaan. No eihän se päällä ollut. Uudestaan rappukäytävään ja kiirusjalkaa parkkipaikalle. Kesken juoksun muistan satavarmasti, että ulko-ovi jäi auki. Takaisin. Niin, eipä tietenkään ollut. Tarkistan vielä valot, keittimen ja oven kertaalleen. Rynkytän ovea perässäni ja ajattelen, että no nyt on kaikki kunnossa. Töihin. Kesken päivän muistan, että tiskikoneen hana jäi auki.
Viikonloppuna lähden töistä viimeisenä. Olen ajanut toista sataa kilometriä, kun kesken kaiken muun ajatusten ajelehdinnan olen varma, että jätin kahvinkeittimen päälle taukohuoneessa. Yritän palauttaa mieleen lähtöseremoniat mutta keittimen kohdalla on aina vaan musta aukko. Muistan hörppineeni viimeiset tilkat pannusta mutta en muuta. Kuvittelen jo, miten se siellä kuumenee ja sulaa pöydälle ja sytyttää koko kustannuspaikan ja tuli leviää viereiseen taloon ja kaikki minun syytäni. Soitan työkaverille, joka vakuuttaa, että hän tarkisti kyllä lähtiessään. Ei ollut.
Matkalle lähdön aamuna tarkistan viidettäkymmenettä kertaa, että passi ja liput ja rahat ovat mukana. En tietenkään ole silittänyt matkavaatteita, ettei rauta vaan jäisi päälle. En keitä kahvia. Ja hellaruokaa en ole tehnyt moneen päivään, ettei nappulat vaan jää väärään asentoon. Lisäksi suoritan kaikki töihinlähtörutiinit. Ja tarkistan passin, liput ja rahat. Silti toinen puoli aivoista viettää lomaa miettien koko ajan kaikkia niitä kauheuksia, mitä unohdukseni on aiheuttanut. Muistelen lehtien juttuja ja olen varma, että koskaan ei ole tulipalo syttynyt kahvinkeittimestä. Mutta hellasta on. Ja silitysraudasta. Ja saunasta. Ja kun oikein kuvittelen kauheuksia, olen varma, että nimenomaan tällä kertaa ne jäivät päälle kaikista varotoimista huolimatta. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen soittanut kukkien kastelijalle, että kävisivät katsomassa, ettei ole silitysrauta tai keitin päällä. Ei ole koskaan ollut.
Kaverin pikkuveli irrottaa töpselin seinästä ja työntää sen nenäänsä, jotta muistaisi irrottaneensa sen. Auttaakohan se? Mutta entä jos sitten ei muista, että oliko se juuri tämä kerta, kun työnsi sen nenäänsä. Ja minkä koneen töpselin? Miksei kukaan keksi itsekseen sammuvia rautoja ja helloja. Ja miksei sammuvia keittimiä enää löydä mistään. Vaan mitä sekin auttaisi. Sitten sitä miettisi, että joku sähkövika tulee, eikä ne sammukaan niin kuin pitäisi. Ihan hyvin voi tulla. Meneehän ne itsekseen päällekin.
Kolahtikohan se ulko-ovi varmasti lukkoon?
Jälkipuheet
Hei. Kuulostaa sangen tutulta, vaikka liioittelit varmaan. Viime viikolla tuli muutama tv-ohjelma, jossa viitattiin pakkomielteisiin (vakaviin sellaisiin) ja aloin muistella, että minähän teen usein tuolla tavoin. Minä olen aina uskonut, että kyse on "kiltin tytön syndroomasta". Siis siitä, että on kasvatettu siihen, ettei aiheuta ongelmia tai huolia. Siispä on paras koko ajan varmistaa, että minä en ole syypää mihinkään ikävään. Se on tuottanut ylitunnollisuutta.
Ei ole yksi, eikä kaksi kertaa, kun olen saanut matkalla ollessani paniikin siitä, että ulkovarastoon sijoitettu pakastin kehittää itsekseen oikosulun ja koko taloyhtiö kärventyy minun takiani.
Kotiin palattua olen tehostanut varotoimenpiteitä ja sulattanut varmuuden vuoksi pakastimen, siivonnut sen ympäristön ja tarkistanut pistorasian.
Ja mitkä ovatkaan varotoimenpiteet ukkosilman takia... En uskalla edes ajatella, että kesä tulee.
Onneksi ameriikkalaiset on keksiny sen yleiskatkaisimen, jolla katkeaa virta useammasta paikasta kerralla. Voi asentaa vaikka ulko-oven viereen. Se, että mitä virtalaitteita siihen katkaisimeen kytkee, on taas vuoden mittaisen miettimisen tulos.
Ehkäpä se kohta rantautuu tännekin, jos ei ole jo käytössä jossain (omakotitalossa).
Vanhemmilla on Rosenlewin dementiahella, siinä on mekaaninen ajastin joka täytyy muistaa kääntää päälle. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun on ihmetellyt miksei aamaispekoni ruskistu vaikka levy on kutosella.
Claes Ohlsonilla on ainakin pari vuotta sitten ollut mekaanisia ajastimia pistorasiaan, joilla voi tehdä dementiasilitysraudan.
Sitten kun on dementia niin ei tarvitse enää huolehtia pakkoneurooseistakaan. ;)
Kiitos Eslana tuosta tiedosta. Jotenkin lohduttaa, kun voi kääntää tämän tyhmyyden voitoksi ajattelemalla, että olen kiltti ja tunnollinen, joka ajattelee tällä vaan muiden parasta. Sitäpaisti pitää paikkansa.
Sister Mary, asuin opiskeluaikan jonkin aikaa piharakennuksessa, jossa oli öljykamina. Kun luennoilla kuulin paloautojen äänen, näin sieluni silmin vaatimattoman mökkeröni liekeissä. Bussissa kotimatkalla haistelin ilmaa jo kaukaa, että palaako.
Mary, tuota yleiskatkaisinta minä tarvitsisin. Paitsi että sitten
ajattelisin, että se katkaisee pakastimesta ja jääkaapista sähköt ja vesi valtaa lattian ja valuu alakertaan. Kyllä se taitaa olla niin, että ne täytyy vaan ihan manuaalisti todeta katkaisseensa.
Pekka, ajastin on varsin kätevä. Entisessä kahvinkeittimessäni se oli ja siihen opin luottamaan. Mikä osaltaan on vaikuttanut siihen, että nyt en luota katkaissseeni virtaa, kun opin jo, ettei siitä tarvi huolehtia.
Neurootikkoja on siis muitakin kuin minä. Minä olen vielä niin hullu, että neurotisoin huolettoman tyttärenikin puolesta. Siinä vasta huolehdittavaa on. Tarkistussoittoja yms.
Entös, kun vanhemmat tulevat siihen ikään, että niidenkin puolesta pitää neurotisoida. Ja sitten tulee niitä lapsenlapsia. Työmaata riittää.
Munhun ei useinkan tällainen varmisteluvimma iske, mutta on siitä joskus kärsittykin. Aikoinaan erään työpäivän jälkeen palasin asuntooni, joka sijaitsi Kurvissa ja kas - olin unohtanut oven päiväksi auki! Selvästi raollaan se oli ollut koko pitkän päivän ja voi sitä hetkellisen paniikin määrää, mutta onneksi mitään ei oltu viety eikä kukaan ilmeisesti ollut käynyt asunnossa. Muistaakseni toisen kerran tein saman mokan samassa asunnossa ja nukuin yön ovi auki, raollaan. Tervetulo vaan kaikki murhamiehet :)
Mitäs jos tekisin jonkun listan näistä nappuloista ja ovista? Sitten aamusin ruksaisit listasta ne mitä on tarkastettu ja lista mukaan lähtiessä. Siitä voisi sitten tarkastaa, että kyllä minä sen tein. Auttaisikohan se?
1.Johto pitää aina nostaa silityslaudalle kun lopettaa silityksen.
2.Ennen hissiin astumista tönäise ovea.
3.Kahvia juodaan vasta työpaikalle, teevedenkeitin sammuu varmasti kotona.
Mutta mitä sitten, kun työpaikalle tullessaan ei muista, ulkoilutinko koiran? Ja olen lapsenkin unohtanut hakea hoidosta (yhden kerran, se on perheen legenda)