Helppoja ihmisiä
Ensin pöydässä istui kaksi hyvin pukeutunutta, kaunista nuorta naista, jotka puhuivat hillityn hiljaa keskenään. Päät painuneina lähelle toisiaan, kädet ja jalat tyylikkäästi aseteltuina. Liituraitapuvut ojennuksessa. Kolmas, hiukan vanhempi nainen liittyi seuraan, asettui pöydän toiselle puolelle. Äänet kovenivat ja viereisessä pöydässä tiedettiin melko pian, missä he kaikki ovat töissä, kuka on eronnut ja mistä muuttanut kyseiseen kaupunkiin.
Hetken päästä seurue kasvoi kahdella tyylikkäästi ja kalliisti pukeutuneella naisella, ikää päälle kolmekymmentä mutta alle viisikymmentä. Tiedättehän ne iättömän oloiset kauniit ihmiset, jotka pitävät isoa tukkaa auki ja heittelevät sitä rennon rehvakkaasti peittäen puolet kasvoistaaan. Molemmilla korskea ja kantava ääni, jotka huppeliaan leuhkasti ottivat omat tilansa pöydän äärestä. Toisen viinilasillisen jälkeen me viereisessä pöydässä ja baaritiskillä nojaillun kolmannen lasillisen jälkeen myös baarimikko tiesimme, mitä naiset tekivät työkseen, kuinka monta miestä he olivat jättäneet ja mitä he harrastivat.
Naiset kilpailivat keskenään siitä, kuka oli tehnyt parhaan kääntämisen. He kertoivat toinen toistaan kiehtovampia tarinoita, miten he olivat mistäkin kaupasta varastaneet mitäkin. Voittaja oli se pitkätukkainen uljas nainen, jonka tuolin selkämykselle oli huolettomasti heitetty turkki. Hän kertoi sepittäneensä turkisliikkeessä tarinan sairaasta äidistään, joka halusi ostaa turkin mutta ei päässyt liikkeeseen sitä sovittamaan. Ja sitten he kaikki nauroivat sille, miten helppoja ihmiset ovat.
Aamulla tarkistin netistä heidän nimensä. Helppoa, koska työpaikka on sattumoisin sellainen, joka esittelee työntekijänsä kasvokuvin.
Jälkipuheet
Tulee mieleen eräskin kokoomuksen paikallisjärjestön nuori puheenjohtaja, joka opetti taiteilijoille ja erityisesti maahanmuuttajille kotimaista koulutus- ja vähemmistöpolitiikkaa kesäisenä päivänä Telakan terasilla joitakin vuosia takaperin. Kolmen promillen kännissä, kuvittelisin. Leipälautasen kokoisessa nimilapussa kaverin rinnassa koreili sekä koko nimi että taustayhteisö.
Mutta kokoomusnuoren puolustukseksi on sanottava se, että hän oli pelkästään tyhmä, ei tiettävästi rikollista aineista.
Tyhmyys ei ole valitettavasti yhtä katoavaista kuin nuoruus.
Kiäh kiäh..
Sinä et helpolla heitä päästänyt. HAhaa..
Ihan liian helpolla. Vaan mitäpä siinä sitten. Muuta kuin ajatella, että ettepä tiedä, että voisin vaikka blogata tästä. Ähäpiti.
Uskomattoman huolettomasti he retostelivat asioillaan! Jos itse ryhtyisin rikolliselle polulle, en varmasti siitä hiiskuisi kellekään! Panee oikeasti taas kerran miettimään, miten ulkokuori voi olla petollinen. Tuskin olisit itsekään uskonut naisista tuollaista, jos he eivät olisi suureen ääneen asioitaan baarissa julistanneet?
Ihminen tulee uskomattoman itsekkääksi hyvinkin pian, jos huomaa, että itsekkyydellä saa jotain enemmän ja helpommin kuin olemalla nöyrä. Ihminen ei ole missään niin hyvä kuin itsensä korottamisessa toisten yläpuolelle. Ja se tarkoittaa tietenkin myös sitä, että hän ei huomaa muiden olemassaoloa ja siten luulee puhuvansa vain oman napansa ympärillä pyöriville ihmisille.
Surullisinta on, että hyvin pian toinen ihminen alkaa olettaa, että kaikki tietynlaisen habituksen omaavat ihmiset käyttäytyvät samoin. Ja niinhän ei onneksi ole.