Tästä se lähtee
Peruutuspeilistä siintää vielä vuosi, joka antoi paljon mutta otti toisesta reunasta isolla kädellä. Saldon tunnen kuitenkin olevan voimakkaasti plussan puolella, koska yksityinen elämä on elämää ja muu ylläpitoa. Vaikka työasiat löivät korville, sain henkilökohtaisella puolella onnistumisen elämyksiä eväiksi kantamaan vaikka minne. Asianosaiset tietävät, toivottavasti, miten rakkaita ovat.
Viikon poissaolo kotoa oli kuivattanut yhden joulukukan ja kaatanut toisen. Joutivat mennäkin. Mikään ei olekaan niin sou laast siison kuin joulun jälkeen joulukukat. Paitsi joulukuiset naisten- ja sisustuslehdet, joita luin junassa kotimatkalla. Hassu tunne muutenkin oli tulla kotiin, kun koti jäi jouluiseen kuntoon. Tänne jäi joulun henki: jääkaapissa on vain kananmunia, punajuuria, vanhentunut kermapurkki ja pakastimessa lanttulaatikkoa ja leipälaatikossa kuivahtanut joululimpun puolikas. Seuraavan kerran lomalle lähtiessäni yritän sitten myös muistaa heittää kahvinsuodattimen roskiin. Yllättävän tanakkaan homeeseen jo viikossa tulevat kahvinporot. Samoin muistan katsoa, että kotiteatteri on sammutettu. Nyt se on pauhannut yötä päivää melkoisen rivakalla äänellä television kolmoskanavaa. Onneksi yläkerran mummu on lähes kuuro ja alakerran lisensiaatti on ollut myös lomalla. No, ainakin varkaat jättivät kämpän rauhaan. Etenkin, kun valotkin oli jääneet päälle.
Reilun viikon loma teki tehtävänsä. Ainakin melkein koko ajan pystyin olemaan ajattelematta työasioita. Enkä ajattele vieläkään. Valmistaudun menemään parin tunnin päästä uuteen kustannuspaikkaan ja otan vastaan avoimin mielin kaiken, mitä minulle suodaan. Alussa ei paljon suoda, sillä tietokonetta ja sähköpostia ei kuulemma suoda ties kuinka pitkään aikaan. Ne vasta tilataan. Tässä ehkä jonain päivänä. Ne nyt eivät olisi pelkästään kivat olemassa eikä tarvinne arpoa, että tarvitsenko niitä, sillä ne nyt vaan sattuvat olemaan varsinaiset työvälineeni. Puhelin on mutta sen numeroa ei ole ilmoitettu missään, joten aika rauhassa saan uuden elämän aloittaa. Uuden ihmisen voi tietenkin monella tavalla toivottaa tervetulleeksi.
Niin kuin uuden elämänkin. Johon ei todellakaan kuulu sitten enää herkkumättömässyttäminenkään. Näin on nyt. Mitäpä tekisi kananmunista ja punajuurista aamiaiseksi. Paitsi, että sekään ei ole ongelma. Ongelma on, kuinka raaskin riisua tämän Erityisen autuaan sylin ympäriltäni, tämän ruhtinaallisen upean aamutakin.
Mutta ei auta. Kymmenes työnantaja kutsuu. Pitäisihän tämän onnistua jo rutiinilla. Kyllä tämä tästä lähtee.
Jälkipuheet
Onnea ja menestystä meille molemmille!
Kyllä se hyvin menee, teiltä kummaltakin!
Minulla on tuoreessa muistissa se hienoinen epävarmuus, joka leimasi ensi viikkoja uudessa työpaikassa. Kun yhtäkkiä entinen vuosien saatossa kertynyt varmuus ja tekemisellä hankittu "asema" työyhteisössä oli muisto vain ja paikkansa piti löytää uudessa organisaatiossa.
Lykkyä tykö!
Olen samaa mieltä Sun Äitis kanssa. Aitovarmalla pärjäät uudessakin työpaikassasi. Saamani kuvan perusteella kokemuksesi ja hiljainen tietosi ovat ohittamatonta luokkaa, ja niiden puhetta kyllä kuunnellaan kunhan ensin tutustaudut uuteen työympäristöösi.
Tsemiä!
Paljon onnea! Muutoksella on tapanaan tuoda aina jotain mukavaa.
Veera, niitä tulemme tarvitsemaan. Ja hiukan onnea, hyppysellisen hyvää tahtoa. Eiköhän niillä alkuun päästä.
Äitis, oli mullakin puhelin ja tietokone, johon tosin ei ollut pääsyä, kun ei ollut tunnuksia, joita ei saanut kuin anomalla netissä olevalla lomakkeella, jonne ei päässyt, kun ei ollut tunnuksia. Aiheesta ehkä enemmänkin.
Eevertti, kiitos. Vaikka rohkenen epäillä.
Kata, muutos voi olla myös huonompaan. Se on fifti-siksti.
Mea,
mulle taas kävi niin, etten viikkoihin tiennyt, mikä puhelinnumeroni on. Eikä tiennyt kukaan muukaan. Ajattelin soittaa siitä puhelimestä kännykkääni nähdäkseni numeron, mutkun se oli niin hieno ja viisas ja moderni, etten osannut sillä soittaa (että Riittä olkoon tyytyväinen, kun sai perinteisen puhelimen niin ei tullut turhia käytettävyysongelmia).
Kaikki muutokset ovat aina parempaan. Niin se on ajateltava, että hengissä selviää. Ja jos ei ole, niin sitten pitää tehdä uusi muutos, joka on parempaan...
Puhelin soi tänään kaksi kertaa. Meni hiukan takellellen uusi toimipaikka. Nimeni sentään muistin. Huomenna jo paremmin.
Tottahan se on, että muutos on otettava haasteena ja oman mukavuusalueen härnäämisenä. Pysyy virkeänä.