« Tästä se lähtee | Pääsivu| Nyt pannaan tosiasiat tiskiin »

Ensimmäistä kertaa

Muistan, kun menin ensimmäistä kertaa kouluun. Muistan, kuinka pelkäsin kaikkea ja miten reppu painoi vaikka oli ihan tyhjä ja miten kengät lonksuivat kävellessä ja varpaita piti kipristää, että kengät eivät olisi pudonneet. Muistan, miten seisoskelin koulun pihalla syrjässä ja ajattelin, että minä en pidä tästä laitoksesta. Kolmannella luokalla pojat tökkivät rintojani ja huusivat, että tissit näkyy. Ajattelin, että jonain päivänä minä en ehkä vihaa tätä kaikkea enää.

Ensimmäiseen kesätyöpaikkaani menin innosta piukeana, sentään ison nuorisovaatehtimon somistamo. Työpaikka oli kellarissa ja ahdas mutta miten ihana olikaan tekstata ALE-lappuja ja hintoja. Kunnes pomo sanoi, että minulla oli vääränlaiset vaatteet. Minulla oli polveen asti ulottuvat omatekoiset sortsit, koska kyykin näyteikkunassa laittamassa niitä hartaudella tekstattuja hintalappuja. Loukkaannuin niin, että sanoin itseni irti. Ajattelin, että jonain päivänä kukaan ei tule minulle sanomaan, että minulla on vääränlaiset vaatteet.

Ensimmäisen vakituisen työpaikan ensimmäiseen päivään olin sonnustautunut varman päälle kokoharmaaseen neuleeseen ja hameeseen ja saman värisiin avokkaisiin ja tunsin itseni tyylikkääksi ja ammattimaiseksi. Siellä oli firman puolesta vaatteet: valkoinen työtakki,jonka pienin koko ulottui puolisääreen ja sen hihat piti kääriä. Tunsin itseni idiootiksi ja ajattelin, että kai tähän tottuu.

Ensimmäinen päivä on kuin astuisi vastasataneeseen lumeen korkean nietoksen yli. Ensin ei näkisi mitään, kun se nietos on niin korkea ja hankikin häikäisisi. Empisi sitten siinä tasaisen reunalla, että onkohan tuo hanki kuinkakin syvää ja riittääköhän saapan varsi. Vähän ajattelisi, että entäs jos tuossa kaatuu ja joku näkee. Tai jos kaatuu oikein pahasti eikä kukaan näe. Mutta menisi. Koska mentävä on.

Jälkipuheet

Kuule nyt, Mea, oli muuten miten olikin, että ensimmäinen työpäiväsi osuu täydenkuun aikaan on kyllä tosi hyvä enne! Iloksi on muuttuva mustempikin murhe! Pidät vain huolta, ettei yläpäästään alamittaiset töki naisellisia aarteitasi ettetkä seisoskele syrjässä vihaamassa kaikkea. Sekaan vain! Ennen kuin ehtivät mitään sanoa, olet jo käytävän toisessa päässä ja varoitusvalosta lamppu sökönä.

Onko varma kanssa? Etteikö tämä syrjässä nöyriskely olekaan oikea asenne? Mutta qun vihaan.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa