« Puhtoinen lähiöni | Pääsivu| Kevään tuoksua ilmassa »

Ei kaksi kolmannetta

Vanha sanonta pitää paikkansa. Kun asiat alkavat mättää, ne myös sen tekevät. Kolmasti. Ensin huomasin, että Martin kattoluukku vuotaa kuin siivilä. No, onhan siinä vielä takuuta mutta harmittaa simona silti. No, eilen Martista puhkesi takagummi. Eikä vain puhjennut vaan tyhjeni vanteeseen saakka. Nyt tiedän, miltä kuulostaa ajaa lutulla. Nyt pitää tänään löytää jostain uusi pyörä. Mutta ensin pitäisi tehdä jotain, että sillä voi edes lähteä etsimään uutta pyörää. Eikä siinä vielä kaikki. Hävitin eilen rakkaimman ja ainoa ranneketjuni, Jota pidän aina.

Eikö tuossa ole kolme. Eli nyt voinen hengäshtää.

Paitsi että löysin sen ketjun. Nyt sydän syrjällään odotan, minkä kulman takaa ajaa rekka päälle.

Tai sittenn toivon, että vanhat sanonnat eivät pidä paikkaansa.

Jälkipuheet

Käyt kuule ostamassa huoltoasemalta painepullon renkaan paikkausainetta - se täyttää renkaan ja saattaa korjata vuodon. Sitten voit lähteä etsimään uutta rengasta.

Juurikin noin menettelin. Paitsi, että se pursosinilma kesti vain kolmisen kilometriä ja mikään rengaslike ei ollut lauantaina auki. Joten auro on nyt tuolla yhden rengasliikkeen pihassa odottamassa maanantaita. Oli pakko sitten mennä autokauppoihin läähyämään.

Tiedä, mitä tästäkin nyt taas seuraa ...

Otan osaa.

Ettet vain olisi ajatellut, että tässähän on kaikki hyvin ennen näitä tapahtumia?

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa