Äitilaki
Sain joskus äidiltä pitsisen sängynpeiton, jonka hän verissä sormin oli minulle virkannut. Inhosin sitä niin, että piilotin komeroon ja otin sen esille vasta, kun äiti oli tulossa käymään. Samoin tein sen yhdenkin hirveän ruman pöytälampun kanssa, kunnes maalasin sen mustaksi varjostimineen kaikkineen. Lopulta kyllästyin muistileikkiin, että mitä kaikkea äidin tullessa piti muistaa ottaa niinsanotusti käyttöön, ja aktiivisti unohdin tavarat kaappiin. Vaikka harjoitin harkintakykyäni ja asetin sanojani vuositolkulla, ettei äiti vaan loukkaantuisi, niin sainko kiitosta? Entä loukkaantuiko, kun peitto oli hävitetty ja lamppu maalattu ja hopeiset kakkuottimet hukassa? En saanut. Ja kyllä loukkaantui. Onneksi äiti ei enää käy, niin saan jättää rauhassa ovenkarmien päälliset pölyistä pyyhkimättä ja voin lopullisesti unohtaa inhoamani pitsipeiton ja lampun ja ottimet.
Elämässä pääsisi itse kukin lopulta helpoimmalla, kun noudattaisi pienemmän vahingon periaatetta. Jos se sitten vaatiikin vähän omista näkemyksistä tinkimistä, niin pitäisi muistaa ajatella, että liiallinen varmuus oman näkemyksensä oikeellisuudemmuudesta saattaa olla myös väärä. Ja voihan olla, että myös minä voin olla väärässä. Vaikka kyllähän se äärimmäisen pieni mahdollisuus on. Äiti on samaa mieltä. Itsestään. Äideillä nimittäin on aina tiettyjä oikeuksia.
Erityisellä taitaa muuten olla nyt vähän sama ongelma: ostin nimittäin hälle lahjaksi neljä tablettia pöydällensä. Erityisen äiti oli myös ostanut lahjaksi neljä tablettia pöydällensä. Minen sitten loukkaannu. Äideillä nimittäin on joskus tiettyjä oikeuksia.
Jälkipuheet
Jaa niinku,et loukkaannu, jos pitää pöydällä sun vieraillessas sun antamias..
Sain tyttäteltäni aikoinaan ihanat salaatinottomet,jotka tuntuituivat hyvältä käteen ja muutenkin istuivat...
Tytär kommentoi: Ei sun tarvi esittää!? Ei sun tarvi käyttää näitä aina kun täällä käyn :O
HALOO!?
Mä vaan tykkäsin käyttää niitä, ku ne oli niin osuvasti hankittu mun makuuni!? Toinen taas tulkitsi,että käytän niitä mielyttääkseni...
Että voi elämästä tehdä vaikeeta...
Ei koskaan oo hyvin ;)
Äitilakiin kuuluu sekin, että äiti ja/tai tytär loukkaantuu joka tapauksessa, tekee niin tai näin. Aina. MOT.
En pitäisi kummankaan. Pitäisin pääni. Oonkin Äijä.
No tasan pitäisit, jos mää olsin sulle ne antanu. Ekkövaa pitäski?
Kaikki yli neliösentin kokoiset ja esille laitettavat esineet ovat lahjoina big-no-no, paitsi lahjan saaja on sellasia erikseen toivonut.
Jos esinettä säilytetään enimmäkseen laatikossa, sen käyttö ei ole juhlavaa tai se tapahtuu pimeässä, niin ollaan jo turvallisemmilla vesillä.
Ja vanhemmat, älkää ostako lapsillenne levyjä.
Olemme siis globaalin ongelman edessä: *kukaan* ei halua vanhemmiltaan lahjoja. Taino, ongelmahan poistui juuri: vanhempien ei tarvitse miettiä enää, mitä lapsille lahjaksi.
Ai rahaa?
Raha on tosin yli neliösentin kokoinen esine, mutta sitä ei laiteta esille, vaan kätketään se kätketään lompakkoon ja sitten kaupan kassaan, jolloin Erkan ehdoista toteutuu toinen.
Isältä sain simpukankuorista tehdyn hiiren. Ei sillä että olisin sen asemesta rahaa halunnutkaan, mutta.
Sain myös taulun, jossa munkit maistavat kattilasta soppaa.
Olen sanaton. Nyt vaan yritän kuvitella, miten kattilassa paistetaan ja onko ne tyttö- vai poikamunkkeja. Enkä saa myöskään mielikuvaa simpukankuorisesta hiirestä nyt pois. Siis tästä jyrsijästä, jolla kursoria heilutellaan.
Minä en ole saanut muuten isältä koskaan mitään tavaroita. Siksikö muistan niin paljon niitä sanoja. Miten tulikin nyt mieleeni.