Kattoiks myös sen Jussila-dokkarin jälkeen tulleen Pressiklubin, jossa juurikin mainittu Sarasvuo kertoi näkemyksiin isänmaamme veropolitiikasta? Se kontrasti, jonka siinä toisella silmällä vilkuillessa ehti havaita, oli ylen kiinnostava.

Katsoin toisella korvalla. Olisi pitänyt katsoa molemmilla.

Että turbokapitalisteja pitäisi kannustaa eikä kadehtia.

Minä taas olin puulla päähän lyöty kun yhdistin aiemmin tulleen Sopranosin Jussilan dokkarin teemoihin. Piti siitä kirjoittaakin ja niin tein.

Loistavat analyysit sinulla. Sopranosin jakso oli muuten yksi herkullisimmista.

Tampereella Jussila oli kuuluisa jo kauan ennen valtakunnallista julkisuutta. Täällä tiedettiin hänen taloudelliset sotkunsa ja epämääräiset suhteensa etelänaapuriin. Maine ei ollut kummoinenkaan. Ja suhtautuminen sen mukaista.

Dokkari tuosta oudosta epäsuomalaisen suomalaisesta jäärästä otti väkisin haltuunsa. Minua riipaisi se, miten itsensä lähes jumalaksi julistanut Jussila kaatui omaan egoonsa, kun ei ottanut huomioon, että Päivärinnassa hänen kuulijansa eivät olekaan höynähenkisten hurmospuheiden sumutettavissa. Hän ei yksinkertaisesti ollut valmistautunut oikeaan maailmaan. Jussila uskoi, että puhelahjoilla selviää kaikesta.

Ihan kuin dokkarin tekijät olisivat alusta lähtein aavistelleet, mihin se päätyy. Karmivaa ja jännittävää ja kiehtovaa.

Itseasiassa Sarasvuo ja Jussila olivat ystäviä vuosien takaa ja molemmat heistä ovat vetäneet kyseisiä firmojen päiviä. Jussilan kulta-aikahan oli jo 10 vuotta sitten, ei ternimaitobisneksessä..

Petteri Jussilassa oli monta persoonaa, niin kuin voimakkaissa persoonissa yleensä on. Tunsin Petterin vuodesta95, enkä voi muuta sanoa kuin että hän oli usein väärinymmärretty, varsinkin mediassa.

Dokumentti oli hyvä ja oikeudenmukainen, Petteri ei aina muistanut sitä että jokainen on kaikesta elämässään itse vastuussa.

Hänen persoonansa herätti kaikissa voimakkaita reaktioita, joko hyvässä tai hylättävässä. Jokainen muodosti hänestä kuvan mieleensä ja suhtautui häneen sen mukaisesti. En minä kuulu hänen fanclubiinsa, mutta ihailin hänen positiivisuuttaan ja elämänvoimaansa jota tuntui olevan rajattomasti ja jota hän ilmensi apinan raivolla. Syvällisyyttä hänestä ei paljon löytynyt mutta, sitäkin enemmän kannustavuutta,

Ps. en ole koskaan ollut hänen ternimaito-busineksissaan mukana, mutta yhtämieltä olen siitä, että ternimaito on jalostettuna todrlla hyvää, siitä minulla on yhteneväiset muistöt Menopaussin kanssa.

Kiitos Kata ja Misse kuvan kirkastamisesta.

Minä pidin dokumentista. Sen antama kuva Petteristä oli tosiaan positiivisempi ja monipuolisempi kuin se, mitä minulla oli.

Mujresta taasen,

Ei pidä unohtaa millaisen perinnön Petteri jätti jälkeensä. Se säälittää. Ei Jutalla ole helppoa kasvataa lapsiaan, kun isä kuoli heidän ollessaan niin nuoria. Lapsilla on varmasti vaikeaa ymmärtää mitä on tapahtunut ja kun mediasta jää jäljelle mitä jää. Lapset saa siitä hyvän kuvan isästään, kun tulevat siihen ikään, että alkaavat kaivella menneitä.

Dokkarin ehdottomin Pelle (isolla P:llä) oli tietenkin Parviaisen Jussi. Voi hyvää päivää sitä ukkoa. Dokkarissa näytti kuitenkin siltä, että Jussi höynäs Petteriä mennen tullen ja matkusteli hänen rahoillaan. Sehän oli mukana joka kuvassa. Kumma ettei ollut nukkumassa heidän välissään. No, jotta ei mene liiaksi arvostelemiseksi niin hänellä on kyllä kaikesta pelleydestä huolimatta paljon kontakteja joita käyttää hyväksi.