Karua mutta synkkää
Missä on nyt kirkkoreki, vällyjen alla istuva muori ja tarhaan kiirehtivät taaperoiset? Lähiöromanttinen maisema on arkeistunut. Elämä on karua mutta joskus myös synkkää, niin kuin sanoi skientologipappi Tom Cruiselle vihkiessään häntä kauniiseen Katie Holmesiin.
Rusakko loikki aamulla tuossa raitilla, pysähtyi, kurkotteli pitkillä takajaloillaan hetken ja loikkasi yhdellä kauniin sulavalla liikkeellä metsään. Sillä oli turkki jo enemmän valkoinen kuin ruskea.
Ehkä elämä ei olekaan aina niin karua ja synkkää, ehkä se on harmaan keskellä joskus pienen ohihyppäävän hetken ajan myös vähän kaunista.
Jälkipuheet
Kuvan harmaus on sävy sävyyn aamuni kanssa. Heräämisvaikeuksia.
Minulla taa son orientoitumis-, motivoitumis- ja keskittymisvaikeuksia. Herääminen sen sijaan oli helppoa, koska en juuri nukkunutkaan. Jotain positiivista siis.
Vaan eihän rusakko vaihda talvikarvaansa juurikaan merkittävästi, vähän harmaammaksi vain. Ettei ollut ihan jänes kyseessä.
No ka jäneshän se sitten. Niin iso vaan oli, että rusakoksi ajattelin. Jäneksien en itse asiassa uskonut kaupungeissa hyppelehtivän.Vvaan valkoisen ja ruskean karvan sekoitteinen oli tämä, joten olkoon sitten iso jänes.
Sama paikka kuin tuossa aiemmin valkoisena. Nyt maisema on niin surullisen harmaa ja sumuinen. Tänään jo varmaan maakin on musta kuin nuo oksat tuossa edessä
Sama mäki. Hyvin rumana ja harmaana tällä hetkellä. Niin se maailma muuttuu nopeasti.
Hervanta!
Ylävitonen!