Suunnistusta ikä kaikki
Työhuoneen ikkunasta vastapäiseen metsään lankeavassa syyspäivän harmaaväritteisessä ankeudessa huomasin koulukkaita kirmaamassa puitten välissä. Jotkut asiat eivät näemmä muutu; lapsille yhä edelleen läiväytetään kartat ja kompassit syksyisin käteen ja osoitetaan metsään, että tuohon suuntaan. Siellä ne ovat nyt pari päivää kirmanneet metsäpoluilla peräjolkkaa. Paitsi luokan kapinalliset, jotka niskat kyyryssä, hupparit syvälle otsan yli vedettyinä polttelevat ringissä parkkipaikan reunalla puun takana piilossa. Ikään kuin muka. Sopivan ajan kuluttua lompsivat sitten laumana parkkkipaikan yli ja teitä pitkin maalipaikalle. Muistan tunteen. Että minä osasinkin inhota koulussa suunnistusta. Mitään en ymmärtänyt kartasta ja vielä vähemmin kompassista. Mutta sen ymmärsin, että riitteiseen maahan jää jalanjäljet ja niitä seuraamalla pääsee maaliin. Sillä tavalla ei koskaan tullut voittoja tahi kunniaa mutta eipä kyllä pahasti eksynytkään.
Sittemmin olen huomannut, että kokolailla samalla taktiikalla pärjää työelämässäkin. Kun seuraa lampaana edellä kulkijoita, ei voi koskaan tehdä mitään isompia mokia. Uusia voittoja ei liiemmin tule mutta eipä tule järkäleellisiä tappioitaan. Naamavärkki säilyy. Jos hyvin käy, saa kehujakin, kun työt tulee kuitenkin tehtyä. Edellä kulkevilla pioneereilla on riskinsä, sillä metsään voi mennä pahastikin. Saattaa tietty tulla voittojakin. Työelämässä vain on se ero, että kun kokemusta karttuu ja siten parhaat reitit ja työtavat olisivat hallinnassa, tuppaa viitseliäisyyttä uusien urien aukomiseen uupumaan. Kun taas untuvikkona tietoa on vähän, on intoa sitäkin enemmän ja metsään tekee ensimmäisten joukossa mieli vaikkei suunnistustaidot täysin vastaakaan kunnianhimoa.
Ehkä se sitten vaan on niin, että jotkut meistä ovat edellä juoksijoita ja toiset on luotu seuraamaan jälkiä riitteisessä maassa. Ja osa porukasta lusmuaa tupakalla ja menee siitä, mistä aita matalin.
Jälkipuheet
Me mentiin silloisen bestiksen kanssa aina suunnistustunnilla meille kotiin juomaan kaakaota, kotitalo kun sijoittui kätevästi suunnistusmaastona toimivan metsän reunaan. Sieltä sitten palailtiin posket punoittaen muina naisina ja sen näköisinä kuin oltaisiin kierretty koko lenkki.
Perustelin pinnaamista itselleni sillä, että maantieteilijän tyttärenä hallitsin kartan ja kompassin jo kehdossa ja kaveria ei taas liikunnanopettajan miellyttäminen olisi voinut vähempää kiinnostaa. Eikä minua tietenkään myöskään, koska olin se, joka niissä jalanjäljissä.
Bestiksestä tuli edelläkävijä, cooli ja julkkis, mutta minä osaan edelleen lukea karttaa ja käyttää kompassia. Kumpi sitten on parempi, en osaa sanoa.
Tuosta tulikin mieleen, että kerran suunnistettiin kaverin kanssa niille, kun asuivat ihan metsän reunassa. Syötiin voipullat. Vieläkin tykkään voipullista siksi, että ollut koskaan mitään niin hyvää syönyt, kun meillä äiti aina leipois itse pullan ja kauopan pulla oli tietty parempaa.
Minusta ei tullut cool enkä osaa edelleenkään käyttää kompassia. Jonkin verran olen kävellyt omia polkujani. Omiksi tarpeiksi.
Joskus käy niinkin, että edelläkävijä harhauttaa. Sellaista on tapahtunut ns. paremmissakin piireissä.
Jääriitepeitesuunnistuksen pärjääjänä tiedän, että tärkeintä on tietää oikea hetki, jolloin seurata: Ei liian aikaisin, jolloin edelle voi kulkea tottumaton, joka menee harhaan. Vasta kun matkaan lähtee tunnetusti hyvä suunnistaja, niin sitä seuraamaan. Jos taas lähtee liian myöhään, ovat ne oikeat jäljet peittyneet harhailijoiden, omien teidensä kulkijoiden, askelten alle ja perässä suunistaja ei näe, mitkä ovat oikeat, mitkä harhaanjohtajan jäljet.
Pärjäämisessä ratkaisee ajoitus ja oikeiden jälkien tunnistaminen.
Töissäkin.
Tässähän on käytetty oivallisia vertauskuvia. Oleellisin puoli suunnistuksessa - ja elämässä yleensä - ei kuitenkaan ole se mitä kukin polulle lähtevä tekee, vaan se mihin hän halutessaan pystyisi. Jos et pysty muuta kuin seuraamaan tai lusmuamaan, et tosiaankaan pysty muuhun, eikä ole helppoa olla hyvä suunnistaja. Se on ihan toinen asia kuin tietää että osaisit kyllä, mutta päätät ettei se kannata.
Kaakao ja tupakka ovat eräille paljon parempia päämääriä kuin ohut euforia rastin löytymisestä. Ei tulos vaan se miten ja miksi siihen päädyttiin paljastaa ihmisen todelliset kyvyt.
Oleellista minusta on, että ihmistä kannustettaisiin ja tuettaisiin tekemään sitä, mihin hän pystyisi. Valitettava tosiasia on, että niin ei käy. Pikemminkin päinvastoin.
Elämässä yleensäkin pioneerien asema vaatii rohkeutta olla sanojen tuolla puolen. Uskoa asiaansa ja viedä se päämääräänsä välittämättä arvosteluista ja kampitusyrityksistä.
Outo työpaikka teillä. Hyvä kantapään kautta opittu taktiikka on tehdä mahdollisimman vähän rimaa hipoen, saati ei mitään, tarkasti vanhoja uomia pitkin. Ei voi tehä virheitä ja ärsyttää muita. Muutoin isokihot muistavat jouluna vain sähköpostitoivotuksella boonuksien, nimityksien ja virkakoppien jaossa. Muistavat, että iVE siellä vaan on kysellyt vaikeita, muistuttanut linjauksista ja kysellyt jotakin mitä lie soffaan uusia päällisiä. Vanhat asiakkaatkin ovat tuohtuneita saunailloissa, kun yht´äkkiä vaaditaan sitä ja tätä. Ei silloin, kun Kalevi 55 ja Kaisa kalusto ovat puikoissa, kaikki menee nii-ii-ii-iin jouheesti, soittaa vaan, nips naps kaikki järjestyy maagisesti ilman lisätöitä. Niin varmaan...kaikkia asiakkaita kohdellaan tasa-arvoisesti, kalvoissa.
Kun on hartaudella ja aikaansa korvauksetta uhraten rakentanut ihan omanlaisensa, kiitetyn, toimivan ja edullisen systeemin ja sitten yksi kaunis kevätpäivä tulee pomo ja sanoo, että nyt tämä lopetetaan ja ostetaan palvelut tuosta naapurista vaikka se maksaakin enemmän eikä ihan kaikkea sieltä saada, niin näin nyt kuitenkin tehdään, koska muuallaki tehdään näin.
Niin usko horjuu. Ja sitä huomaa heittävänsä kompassin huitsin helkkarihin. Ja katsoo, joko kohta lunta sataa.
Uus vai vanha posse? Uuden pitää aina näyttää
kyntensä. Vanhat konkarit kyllä kaatavat pöllejä
tielle jos saavutettuja etuja aletaan polkea, mutta uudet ovat tutisemassa. No, ei auta ei mikään, jos noin radikaalia tehdään, että ulkoistetaan.
Uusi. Siksipä.
:/