Kurkihirsi omassa korvassa
Jadesoturi sai eilen ensi-iltansa Kiinassa 150 kopion voimin 70 kaupungissa melkoisen tyhjille saleille. Aamulla telkkarissa haastateltiin kolmea kiinalaista suomen kielen opiskelijaa elokuvan jälkeen. Yhden pojan suomesta ei saanut parhaalla tahdollakaan mitään tolkkua, toinen puhui lähinnä hassusti ja tyttö melko ymmärrettävästi. Toimittaja kysyi lopuksi, miltä kiina kuulosti heidän korviinsa suomalaisten näyttelijöiden puhumana.
- N ... nj ... njhauhetava.
Onkohan kiinan kielessä sanaa malkalle, joka on omassa korvassa.
Kun stressipisteet ovat lähempänä kolmea- kuin kahtasataa, on onni omistaa toimiva alitajunta, joka estää laittamasta herätystä päälle ja antaa ylikireytyneen pään nukkua rauhassa pommiin. Asiaan vaikutti varmaan tyynyn alle vihdoin laittamani huolinuket. Heräsin roska-auton kolinaan. Jotenkin tavattoman kuvaavaa.
Ihminen-niminen järjestelmä ei ole muuten kummoinenkaan rakennelma.
Jälkipuheet
Mitä vanhemmaksi käyn, sitä enemmän arvostan rakennelmaa nimeltä ihminen. Sitä insinööriä, joka sitä piirtäessään on ymmärtänyt psykofyysisen kokonaisuuden lait. Antanut ihmiselle unet ja alitajunnan, ja kropan, joka muistuttelee, kun päässä spinnaa liian lujaa.
Kun joku vielä järjestäisi kansalaistaitoihin kuuluvan kurssin kuinka omaa kroppaansa kuunnella. Minulla on kestänyt kolme vuosikymmentä oppia edes ihan alkeet. Eikä kai kukaan tiedä, mihin asti aikaa opiskella on.
Ihminen-nimistä rakennelmaa oppii arvostamaan päivä päivältä enemmän. Mitä useammin se oireilee, mitä tiheämmin sen pinnassa alkaa näkyä naarmuja ja mitä vanhemmaksi se käy, sitä huolekkaammin siihen suhtautuu. Välillä tosin vähän pelottaa, että jospa ei tohkeispäissään joskus huomaakaan sen piileviä sortumakohtia tai rasittaa sitä liikaa tietämättään. Ollapa silloin joku, joka huomauttaa asiasta.
Ihminen-niminen järjestelmä kun tuppaa olemaan vähän liikaluottavainen oman olonsa kestävyyden.