Toimivuus on kaunista
Eilinen ajanvarausliittymä kirvoitti miettimään, mikä on ärsyttävin käyttöliittymä, jos liittymällä tarkoitetaan asiaa, joka on käyttäjän ja tavoiteltavan asian välissä oleva asia. Ei tarvinnut kauaan miettiä: ne ovat ne muotoonprässätyt kovamuoviset kotelot, joihin on piilotettu esimerkiksi muistitikut. Väkivaltaa, saksia ja kirosanoja sakeanaan olevan puuhastelutuokion jälkeen kädessä on tikku ja teräväreunaisia kotelon palasia sekä muutama vertavaluva haava, jotka sotkevat uuden tikun ja keittiön pöytäliinan. Kakksosijaa pitelee CD-kotelon päällysmuovi. Argh.
Eilen palaverissa vanhempi herrasmies puhelimen soidessa kaivoi taskustaan vanhan nokialaisen kännykkänsä ja kulmistaan käpristyneen pienen sinisen allakan, jota tottuneesti plerasi yhdellä kädellä. Kaikki löytyi nopeasti ja täsmällisesti. Ihailtuani oivallista käyttöliittymäänsä, hän kertoi kerran heittäneensä haasteen nuoremmalle kollegalleen, joka oli kehuskellut uuden kommunikaattorinsa hienolla kalenterilla. Olivat pyytäneet kolmatta osapuolta sanomaan summassa jonkun päivämäärän ja sitten mitattiin aika, kumpi löysi ko. päivän tapahtumat helpommin. Kommunikaattorissa ei ollut edes virtaa vielä, kun allakka oli jo auki oikeasta kohdasta.
Mikä tekee hyvän käyttöliittymän? Selkeys, helppokäyttöisyys, kestävyys, tarkoituksenmukaisuus ja helppo mukanapidettävyys, jos kannettavuus on osa sen tarkoitusta. Siispä paperiallakka on vaikea päihitettävä. Samoin ovat perinteiset kirja ja lehti. Sanomalehti on elektronisena kiva lisävaruste mutta kyllä sunnuntaiaamun lehti levitettynä pöydälle aamukahvin viereen on senlajinen juhla, jota ei korvata elektronisella lehdellä. Ei edes tieteellinen, opiskeluun tarkoitetu e-lehti päihitä paperista esi-isäänsä muussa kuin löydettävyydessä ja lähes-aina-saatavuudessa [yllättävän usein lähestyttävyydessä on vuorellinen ongelmia]. Jos kaiken tarvitsemansa joutuu näytöltä tulostamaan saadakseen asiasta jotain irti, kertoo se paljon paperin ylivoimaisuudesta käyttöliittymänä.
Arjen pieniä iloja saa hyvin toimivasta liittymästä. Jaksan joka kerta iloita avatessani Lidlin ylirasvaisen sulatejuustopakkauksen pikkuista juustokolmiota, koska sen repäisynauha löytyy helposti, toimii ja leikkaa taitavasti kolmion folion siististi reunoja myöten pois [ja juusto on syntisen hyvää]. Ihastuttavan kiitettävää suunnittelua pienessä asiassa. Se on kätevyydessään ja käytettävyydessään samaa luokkaa kuin silta: mikä olisi rotkon tai joen ylittämiseen toimivampi tai parempi ratkaisu? Ja kauniimpi? Käyttöliittymistä siltaa parempia ovat vain terveet kädet ja jalat.
[Kuvassa Thomas Mooren muistomerkin vieressä oleva ikivanha kivisilta, Avocan maalaiskylään johtavan tien varrella Irlannissa. Kuvan on lähettänyt kaltaiselleen siltafriikille Murphy.]
Jälkipuheet
Voi, silloista on samaa mieltä. Olen kerran kirjoittanut esseen sillasta ja sen erilaisista merkityksistä ihmiselle, sekä konkreettisista että symbolisista. Melkein aloin kyynelehtimään, kun oivalsin sillan suuren tehtävän ja nöyrän voiman. Snif.
Niin missä se irlantilaisen sillan kuva olikaan, jota lupailit? Minkä käyttöliittumän kautta sinne pääsee?
Voi peeveli. Se kuva olikin tuolla ylhäällä. Hups.
Meikäläisen henkilökohtainen mukanakulkeva helppokäyttöinen käyttöliittymä taas vähän tilttaili.
Niinpä niin. Kaikki kolme kertakaikkisen fiksua viestiä ovat siis aaltojen tuomaa eli Aallottarelta, ei Anonyymokselta. Nyt ajattelin sukeltaa aika syvälle ja pitkäksi aikaa.
Lisäsin linkin selvyyden vuoksi vielä tekstiin, jos henkilökohtainen liittymä ei vaikka sattuisi naksuttelemaan kuvaa.
Sillat kiehtovat minua. Ne ovat niin kauniita ja merkityksellisiä. Kun ajattelee sitä taitoa ja taidetta, millä sillat ovat syntyneet, ei voi kuin mykistyä. En ihan äkkiä keksi mitään, mikä olisi yhtä kaunista ja käytännöllistä yhtä aikaa.
Olen opettanut aikuiselle tyttärelleni kalenterin käyttöä! Monta vuotta olen ostanut hänelle kalentereita. Hän on todistellut minulle kännykkäkalenterin etuja, se mm. hälyttää, kun on aika.
Vaan kun akku on loppu tai känny jäänyt bussin alle tai pudonnut vessanpönttöön, kadonnut tai muuten jonkun onnettomuuden runtelema, eipä se hälytä. Monen unohdetun hammaslääkäri- tai neuvolakäynnin jälkeen hän on viimeinkin ITSE ostanut itselleen kalenterin, jopa kaksi!
Itse en tulisi toimeen ilman kalenteria. Vaikka minulla on kyllä niin vanha känny, että kännykalenteria en ole päässyt edes kokeilemaan.
Niin.
Juuri tuo käyttöliittymä on se johon itse käyttäjät ensimmäisenä ja useimmin törmäävät. Silti se tehdään usein viimeiseksi ja kovassa kiireessä jotta laitteisto saataisiin jo toimitettua.
Suomessa tarksvärkkiaikaan käytössä ollut kommunikaattori tai tilikirja oli näin jälkikäteen ajatellen nerokkaan yksinkertainen. Uniikki puupulikka oli halkaistu pystysuuntaan vinosti niin että kumpaankin päähän saattoi vielä veistää kahvan ja porata reiän ripustamista varten.
Toinen puoli oli isännän hallussa ja toinen taksvärkkilaisella. Kun päivän työ oli tehty asetettiin pulikat alkuperäiseen asentoon vastakkain ja vedettiin puukolla syvä lovi poikittain.
Kummallakin oli tosite jja filunkia ei voinut tehdä ilman että piti hallussaan molempia pulikoita.
Juuri äsken kokouksessa kommunikaattorin omistaja oli pulassa, kun olisi pitänyt samaan aikaan katsoa kalenteria ja puhua puhelimessa. Ei onnistunut ilman vieruskaverin paperikalenteria. Kaikkia puheluita ei voi kaikin paikoin kaiuttaa.
Aika hieno tuo pulikkajuttu. Vähän niin kuin alkeiskellokortti.
Sinun siltasi on kyllä kauneimpia siltakuvia ikinä. Tuon kun näkisi itse livenä.
Paperikalenteri on paras, mutta tuplavarmistus vielä parempi. Käytän puhelimen alkeellista kalenteria tärkeimpien menojen muistuttajana, paperikalenteri kun ei repusta juuri huutele palavereja, vaikka kuinka tärkeitä olisivat.
Tuplavarmistus on minullakin: töissä kuljetan allakkaa mukanani ja kirjoitan sinne myös asioiden taustoja. Lisäksi kirjoitan Outlookin kalenteriin kokoukset ja muut menot, jotta se muistuttaisi lähdön hetkestä.
Kahden pitämisessä on se hankaluus, että jos/kun niiden merkinnät poikkeavat toisistaan, ei tiedä, kumpaa uskoa.
Oli minulla joskus yritystä kalenteroida yksityiselämääkin mutta huomasin, että minullahan ei varsinaisesti ole elämää töitten ulkopuolella, joten kannan sitä kalenteria nykyisin päässäni.
Niin, onko se merkitys sittenkin käytössä?
Mikähä? Nyt olen ihan kahvilla. Mikä sopinee näin aamun alkajaisiksi.
Se oli vain sellainen merkitysteoreettinen kommentti. Esimerkiksi syömällä keittoa lusikalla lusikan merkitys tulee tutuksi. Lusikan merkitys avautuisi sen käytön avulla, siis syömällä. Tämä oli pointtini.
Ahaa, tämähän on ihan selvä juttu ja pitää niin paikkansa: sillan ja jalkojen merkitys selviää kävelemällä sillalla. Kylläkyllä. Samassa yhteydessä selvinnee monta muutakin merkitystä: sateella sateenvarjon, kylmällä toppatakin ja pipon. Loputon merkitysten aukeamisen kenttä.
Huikeaa.
Juuri näin mea, kansanomaisemmin sanottuna, syömällä lusikka tutuksi.
Eilinen ajanvarausliittymä kirvoitti miettimään, mikä on ärsyttävin käyttöliittymä, jos liittymällä tarkoitetaan asiaa, joka on käyttäjän ja tavoiteltavan asian välissä oleva asia.
Kyllä se ärsyttävin löytyy Kansaneläkelaitokselta.
Kansaneläkelaitoksesta olen taipuvainen olemaan samaa mieltä.