Vasta nyt ymmärsin, että "suomalaisessa kateudessa", jossa rikas kadehtii köyhää on kyse pelosta, että köyhä saattaakin epäreilusti olla onnellisempi kuin hän itse.

Tuon kirjan kirjoittajat näyttävät olevan taloustieteilijöitä... (siis niitä jotka kehottavat kampaajat ja peruukkikauppiaat toimimaan kimpassa, BKT nousee kohisten).

En sitten tiedä, ketkä olisivat oikeita "onnen" tai "onnellisuuden" sondeerailijoita. Teologit ja filosofit kannattaa pitää nyt kuitenkin kepinmitan päässä, sitä käsitemössöä ei onnellisena lue kukaan, ja ne ovat asioita sotkeneet muutoinkin jo tarpeeksi.

Farmakologisesti voisi ajatella, että jos "onni" on subjektiivinen kokemus, asia hoitunee helpoimmin jollain sopivalla napilla, joka aktivoi välittäjäainetta oikeasta kohdasta. Ei se sen kummempaa.

Jospa tuossa suomalaisessa kateudessa on jotain samaa logiikkaa kuin siinä, ettei nälkäinen tiedä, miten kylläinen kärsii.

Taloustieteilijät eivät ole onnellisia, kun kansa on onnellinen köyhänä. Ei sillä tapaa BKT kohene ja pian on taloustieteilijänkin patongin päällä vain tarjousedamia.

Kaikkein onnellisimman näköinen ihminen, jonka olen vähään aikaan nähnyt, oli pysähtynyt yhtenä päivänä Priisman liikennevaloihin keskelle jalankulkuväylää. Mies katseli hiukan hämmentyneeä mutta erittäin onnellisen näköisenä välillä ympärileen, kävi taas istumaan keskelle tietä noustakseen ihmettelemään, mitä autot tööttäävät. Moiseen zenmäisyyteen ei pysty talousoravanpyörässä juokseva ihminen.

On ze niin zen, että bemarimiehellä ei lämmönsäätely änää toimi, kun moista katselee.

Keskellä pahinta perjantairuuhkaa miehen viileys oli kuulimpaa kuin kalleimman automaatti-ilmastoidun bemarin.

Kyllä rahalla voi ostaa paljon onnea. esimerkiksi vapautta kaikesta siitä päivittäisestä holhouksesta, minkä kohteeksi joudumme.

Tähän voisi lisätä ranskalaisen kirjailijan Francoise Saganin lause: "raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta itken mieluummin Jaguarissa kuin linja-autossa".

Tällaisten kyselytutkimusten harha mielestäni on, että ihmiset vastaavat tavalla, jonka kuvittelevat olevan fiksun ja tasapainoisen ja kaikin puolin kunnon kansalaisen vastaus vaikka kuinka anonyymina vastataankin. Siispä peruskansalainen vastaa, että perhe, terveys ja ystävät, mitäs sitä meikäläinen muuta. Ehkä mielletään moukkamaiseksi tunnustaa, että oikeastihan se raha tekisi elämisen helpommaksi ja siten siis onnellisemmaksi. Vain 4 prosenttia on niin rehellisiä, että vastaavat suoraan raha.

Miksiköhän en ole nähnyt yhtään surullisen näköistä rikasta.

En ole minäkään nähnyt. Kaurismäkihän elokuvissaan romantisoi köyhyyttä ja halveksii rikkaita. Onko meidän pieni Suomen kansamme vielä niin nuori, että se vieläkin näkee unia pienestä tuvasta ja perunamaasta pellon laidalla.

Näin minäkin luulen. Suuri osa meistä kai haaveilee seesteisestä perunamaaidyllista mutta koska äidinmaidosta on imenyt "kel onni on, se onnen kätkeköön" -asenteen, on julkisesti oltava muka onnellisempi köyhänä, sellaisena kuin on. Ettei nyt ihan yksin ja sairaana tarvis olla. Köyhä kun on vielä jotenkin parempi ja jalostuneempi, siis onnellisempi ihminen.

Muka.

Tuossa tuli esiin yksi juttu joka kannattaa näissä milloin minkäkin asian "selvityksissä" ja "tutkimuksissa" aina muistaa: pitäisi saada nähdä alkuperäinen tutkimus, miten se on tehty ja miten tuloksia on tulkittu - niitä saa kyllä tarpeen tullen venytettyä tarkoitushakuisesti vaikka mihin suuntaan.

Erityisen varovainen kannattaa olla aina kun kyseessä on "kansainvälinen vertailu".

Myös suuret ajattelijat ja filosofit ovat kautta aikojen ihailleet köyhyyttä, materiasta riippumatonta ja kontemplatiivista elämää, jo antiikista lähtien.

Köyhyydessä ei ole mitään ihailtavaa, se on nöyryyttävää, koska se on julkista, vrt. soppajonot ja sosiaalitukiviidakot. Rikas ostaa vapauden pitää elämäänsä yksityisenä. Heitähän ei edes näy missään, vaan vilahtavat tummennetuilla ikkunoilla varusteltuihin autoihinsa.

Olet niin oikeassa Etappisika. Minkä tahansa tutkimuksen tuloksia voi tulkita haluttuun eli sillä hetkellä tarpeelliseen suuntaan. Toisaalta sama sana merkitsee eri henkilöille aina eri asioita, joten kyselylomake ymmärretään yhtä monella tavalla kuin on vastanneita.

Suomalainen luonne on kai perimmältään nöyrä ja vaatimaton. Kaikenlainen pröystäily koetaan negatiivisena. Kun arvostaa perhettä, ei voi siis olla huono ihminen. Uskomatonta nöyryyttä sinänsä, kun tietää, miten paljon on köyhiä, jotka tietävät tasan tarkkaan, että olisivat helpottuneempia, terveempiä ja onnellisempia rikkaampina. Rikas saa terveydenhoitoa ja pysyy terveenä. Rikkaalla ei ole rahahuolia, jotka johtavat perhehuoliin. Rikkaalla on varaa pitää ystäviä.

Ei rahalla onnea saa, mutta se tekee elämästä prk paljon helpompaa. Ja kuka sitä estää rikasta tekemästä työtä kaupan kassana jos siitä saa iloa elämään. Köyhä taas tekee mitä vain jotta saisi leipää suuhunsa. Terveys on taasen pitkälti ostettavissa...

Olisin tuosta hiukan eri mieltä, että köyhä tekee mitä vaan, jotta saisi leipää. Luepa Senjan ja Kimmon kertomukset: Olisi pitänyt yksin vetää jostain seinistä nauloja irti. Ajattelin, että ei helvetti, ja lähdin kotiin.

On se niin outoa, ettei oteta hyviin töihin nuoria, joilla ei ole koulutusta, jota ei ole, koska eivät halua jättää kavereita, kun pitäisi mennä toiselle paikkakunnalle kouluun. Eikä tule sitä työkokemustakaan, kun kouluttamaton ei saa kuin hanttitöitä, jotka taas ei kelpaa, kun pitäisi vaan niitä hyviä töitä.

Terveys muuten ei ole ostettavissa ollenkaan. Parantumiskeinoja voi toki ostaa mutta terveys on silloin mennyt, kun tarvitaan parannuskeinoja. Parantuakin voi joskus helpommin rahalla, aina ei todellakaan. Terveyttä ei todellakaan voi ostaa. Vai luulitko, että sairaaloissa on vain köyhiä ja rikkaat on terveitä vaan. Tai että syöpiin sairastuu vain köyhät, tai aivo- ja sydänveritulppia saavat vain köyhät.

Siis eihän niitä omakotitaloja, autoja yms. meille sitä varten kaupata, että tulisimme onnellisiksi, vaan siksi että firmat ja niiden omistajat saisivat lisää rahaa. M.O.T.

Tutkimuksen mukaan raha ei siis tosiaan tee onnelliseksi, joten ei ne kauppiaatkaan tule onnellisiksi. Sitäpaitsi sanotaan, että ei raha tee onnelliseksi, tavara tekee.

Järkytyin niistä Korson nuorista. "Kaikki mulle tässä heti nyt". Koulussa vaan luetaan kirjoja, ammattikoulussa menee vaan vuosia hukkaan, ja työssä pannaan ensin tekeen tylsää duunia (ei tainnut pojalle juolahtaa mieleen, että kyseessä oli KOE työnjohtajan taholta!).

Tämä nyt on sitä vanhan ämmän narinaa, mutta kun minä menin töihin 17-vuotiaana (ja opiskelin työn ohella iltakoulussa), ensimmäinen vuosi oli tosi raskas. Kaikki tylsät hommat, ja jokainen koko ajan niskassa, ja uni vähissä koulun vuoksi. Kun näytti kykynsä, alkoi yleneminen.

Näin se on maailma muuttunut. Järkyttävintä on, että nuo Korson nuoret ovat ihan tosissaan eivätkä ollenkaan ymmärrä, että asenteessa olisi jotain vikaa. Ja noita korsoja on joka puolella.