« Samoilla vesillä eri veneissä | Pääsivu| Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa »

...ne mieleen toivat paljon muistoja...

muisto.jpg

Valokuvatorstai / Muisto

Jälkipuheet

Karvakuono odottelee isäntäänsä tai emäntäänsä kalareissulta palaavaksi. Kärsivällisesti. Tunnista toiseen.

Taidanpa mennä viereen istumaan ja rauhoittumaan. Rapsuttelen ja kerron, että kyllä ne kohta tulee.

Mitähän Musti muistelee?
Kaunis, rauhaa henkivä kuva. Tätä on talvella hyvä katsella.

Tuollainen kuva herattaa varmaan muistoja monellekin.

Karvakuono rakasti laituripaikkaa. Se jaksoi istua ja katsoa järvelle tuntitolkulla ja laskea laineita. Silmä tarkkana se seurasi, kuinka laine katosi laiturin alle ja sitten nosti päänsä ja otti uuden laineen seurattavaksi.

Haikeata oli katsella kansion kuvia.

Valokuva on kyllä ihmeellinen keksintö. Vieläkin tulee haikea olo, kun katselee kuvia lapsuuden mäyräkoirista. Ensin oli Mauri, sitten Piki. Mustia olivat, kuten nimistä saattaa arvata.

Ai sinäkin olet saanut lapsena mäyräkoiratartunnan. Siitä ei pääse eroon millään. Kyllä mäyriksen eteen on polvistuminen.

Mäyrikset ovat koiramaailman filosofeja, ovat ovat. Mutta kyllä muillakin roduilla on vahvuutensa - oma höpsö Tottini valloittaa kultaisennoutajan välittömyydellä. Koiraa uskollisempaa ei tietysti olekaan, rodusta riippumatta. Ja kas, tuossahan koiruli onkin - tassut sen vietävän mudassa. Sillä aikaa, kun lueskelin blogiasi se kävi kaivelemassa tarhassa mutakuopan. :-)

Totti onkin ihan omaa luokkaansa. Näkeehän sen jo katseesta ja otsan rypistyksestä.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa