Näinä aamu-usvaisina aamuina Marttia ohjastaessa virkanainen tsuumailee tienpenkkoja silmä kovana hirvien pelossa. Hämärässä kaikki isot käkkyrämäntypäällysteiset kivet, kaatuneet ikihongan pystyssä sojottavat juurakot, peitetyt liikennemerkit ja pientareella pyöräilevät mummut näyttävät tielle hyppäämistä suunnittelevilta hirviltä. Virkanainen aikanaan viittoili kintaalla hirvivaaroille ja -merkeille kunnes kesällä auton eteen tömpsähti pimeydestä kesämökin korkuinen hirvi. Onneksi vauhti oli kolmessakympissä, sillä virkanainen oli tapansa mukaan eksyksissä. On se iso eläin, kun sen kolmen metrin päästä näkee. Niin iso, että Martin ei ainakaan kannata hirven eteen hypätä.

Mitä virkanainen tekee maanantaiaamuna, kun sen pitäisi lukea yksi komiteamietintö, tehdä yhden ison aiesopimuksen runko, miettiä viittätoista muuta sopimusta, nylkyttää jokatoisen herran hihaa, että muistatko senjatän ja vastaatko tuohon ja mitäs tälle asialle ja jokohan koska jotain siitä viidennestä asiasta uutta ja vastaisitko nyt, kun kahdeksannnen kerran kysyn. Ryhtyykö virkanainen heti aamusta sinnillä urakkaansa? Onko pöydällä sorvaamon sopimusluonnokset syntymäisillään? Ovatko laskelmat timmit ja rastit selkeäesti allakassa?

Ei ala. Eivät ole. Yhtä usvaa ja sumua on virkanaisen pää. Ei kajastele auringon nousu horisontaalissa.