Elämä on pelon valtatie
Syntymätön lapsi pelottaa äitinsä tuskallisella tulollaan jo ennen kääntymistään elämän valtatien liittymälle. Kiihdytyskaistalla potkiva vauva ei tiedä, kuinka äidit pelkäävät nukkuvansa ne tukehduksiin tai pudottavansa lattialle, kadulle, parvekkeelta. Vauva pelottaa äitinsä joka ilta nukahtaessaan, että kätkytkuolema korjaa.
Lapsena ihminen on liittymän lopussa valtatielle vääjäämättä pyrkivä sinisilmä, joka pelkää pimeää, koiria, vihaisia ihmisiä, kipua, sängynalusmörköjä, lelujen särkymistä, vanhempien riitelyä, vatsakipua, tillilihaa ja naapurin juoppoa reiskaa.
Kun lapsi koululaisena juuri on kuvitellut olevansa pelvoton ja iso ja kiihdyttää jo valtatiellä, oppii se koulukiusattuna pelkäämään kiusaajia, isoja poikia ja tyttöjä, kokeita, opettajia, hammaslääkäriä ja suoritteita vaativaa iskää ja äiskää. Pelkonsa voittaakseen lapsi alkaa pelata jääkiekkoa ja yleisurheilla, jolloin se voikin alkaa pelätä valmentajaa, pilkkaa, epäonnistumista, matseja, häviötä, häpeää ja kentän laidalla kirkuvaa naapurin tätiä, joka huutaa, että tapa se.
Hyvässä satasen vauhdissa nuorena voikin alkaa pelätä lukiota, ammattikoululaisen osaksi lankeavaa vähättelyä ja pilkkaa, ylioppilaskokeita, huonoja papereita, pääsykokeita, erilaisuutta, massasta erottumattomuutta, finnejä, tenttejä, kaupungilla turpaanvetäjäisiä ja tyttö-/poikaystävän löytymättömyyttä ja jätetyksi tulemista.
Aikuisena sadankahdenkympin tasaisessa vauhdissa voikin alkaa pelätä työttömyyttä, syrjäytymistä, työpaikkakiusaamista, rumuutta, pettämistä, terveyden rapautumista, väkivaltaista puolisoa, tuntematonta vastaantulijaa, vanhenemista, ryppyjä, rapistumista, uupumista ja sitä, että puoliso pettää ja jättää ja jää yksin ja sieluun sattuu.
Valtatien poistumisliittymäään hidastaessaan ihminen voikin siirtyä pelkäämään tulevaisuutta, sairauksia, eläkkeen riittämistä, kuolemaa ja taakkansa alle sortumista.
Koko matkanteon ajan, jos jaksaa ajatella, voi pelätä otsonikerroksen ohenemista, ydinsotaa, ylikansoitusta, luonnonvarojen ehtymistä, sademetsien tuhoutumista, maapallon saastumista, väkivaltaa ja päätösvallan ajautumista taitamattomien kaikkivaltiaiden käsiin.
Perillä, juuri ennen määränpään kuoppaista ja kapeaa tieosuutta, voi pelätä vielä matkalla olevien puolesta, mihin tämä maailma on menossa:
24-vuotiaan puolustaja Heikki Lampela kuitenkin korosti oikeudessa, ettei kuudesti pyyheliinaan käärityllä pullolla lyöminen ollut erityisen julmaa.
Pelon valtatiellä on siltakohtia, jolloin on vaara suistua kaiteen yli vaaralliseen rotkoon: SORTUMAVAARA LIIKKUMINEN KIELLETTY.
Jälkipuheet
Oliko pullo kääritty pyyheliinaan kuudesti vai lyötiinkö sillä kuusi kertaa?
Mietin vain, kun ei ole parempaakaan tekemistä tässä työhyvinvoinnin kaikkoamista kammotessa.
Eihän se nyt tosiaan ole julmaa, jos kuudesti käärityllä kerran lyö.
Ei sitä kauan tarvitse odotella, kaikkoamaista. Siellä se odottaa sen kallioleikkauksen takana.
Niin viisaasti ajateltu Mea. Kunpa tämän lukisi mahdollisimman moni. Mummo
Eiväthän ne usko. Sitä kun paahtaa täysillä moottoritietä, ohittaa turbollaan vähäväkisempiä, on unohtanut lapsuuden ja nuoruuden pelot, on kuolematon, on voimainsa tunnoissa, niin eihän sitä usko, miten pienikin virheliike voi suistaa ohjat käsistä.
Minua kyllä pelottaa.
Niin.
Sortumavaara justiinsa, joku sortuu juomaankin. Tuo silta on selvästikin Imatralta. Koski on padottu ja virta ohjattu uuteen uomaan. Hienoa että jättivät sentään sillan jotta koskinäytöstä voi katsoa. Halvin vaihtoehto olisi ollut asentaa pohjalle jokin betoniputkisto ja ajaa ikiaikaisen kosken uoma täyteen maamassaa.
Imatran Inkeri lepää levollisena kosken partaalla.
Imatralta juurikin. Uusi turvakaide on tehty niin kauas sortumavaarallisesta reunasta, että sen takaa ei näe uomaa ollenkaan. Niinpä sitä sitten pelvoton turisti kiipeää aidan yli sortumavaaran päälle kuvaamaan.
Todellisuudessa sortumavaara on hätävarjelun liiottelua, sitä ei saisi sortumaan pomppiva norsulaumakaan. Olettaen, että norsut eivät juuri pompi.
Vitsi, kun mä oikein jäin pohtimaan, että minkä ihmeen takia se pullo oli kuudesti kääritty siihen pyyheliinaan. Kyllä nyt hävettää - onneksi en maininnut asiasta kenellekään.
En minäkän osaa muuta kuin ajatella, että millaista harkintaa osoittaa, että kuudesti käärii. Siis laskee oikein ja muistaa, kuinka monasti. Vai purkiko konstaapeli sen käärön? Ja miten yleensäkin lasketaan kuudesti kääritty? Kuusi kerrosta pyyhettä?
Jos tuo nyt ei osoita harvinaista laskelmointia, niin mikä? Kysyn vaan.
Ja ajattele, miten pelottavaa, että noin pienestä voi olla kiinni isoja asioita. Onhan siinä eroa, jos heittää kaverille kuudesti käärityn sätkän tai heittää kaverille käärityn sätkän kuudesti. Meinaan parempi kaveri on tämä jälimmäinen
Mea, en pitkään aikaan ole muistanut blogisi olemassaoloa. Nyt tänne taas muistin eksyä, ja edelleen kehun tuota sujuvaa kirjoitusta, jossa on poikkeuksellisesti myös ajatusta takana. Olet blogikirjoitusidoli :) Kiitos, juttusi saavat ajattelemaan.
Sanna
Kiitos Sanna.
Vaikka useinkin ajatuksissani pyörii kaikenlaista ulos pyrkivää, ei niiden pukeminen sanoiksi onnistu läheskään yhtä useasti. Yritän pukemisessa löytää minän kautta isompia asioita, koska sen olen kokenut parhaaksi tavaksi jäsentää omaa maailmaani ja sitä kautta ehkä joskus kuvittelen sytyttäväni jollekin jonkin ajatuksen kipinän, joka saattaisi johtaa johonkin muuhun. Silloin olisi hyvä mieli.
Heh, heh. Tuo kuva on tosiaan Imatralta. Juurikin tuon paikan lähellä on tullut juotua pussikaljaa useina kesäisinä iltoina, kaiteen oikealla puolella ja joskus myös väärällä. Parhaat istuinkivet ja myös uimapaikat löytyvät tosin sieltä vähän alempaa virran varrelta.
Ah, Kruununpuisto, mitä muistoja se herättääkään.
Siellä oli juurikin pussikaljajuomingit riehakkaina käynissä käydessäni. Pelotti nuorison puolesta, että putoavat rotkoon mutta kai siellä sitten harjaannutetaan pienestä pitäen niin, ettei putoile. Manselaiset putoilisivat kyllä.
Ainahan voi ostaa vakuutuksen. Meiltä saat markkinoiden halvimman matka-, auto-, koti- ja henkivakuutuksen - ja voit olla turvassa.