Mielenkiintoinen taideteos.

Voldemar Panson leski sanoi miehestään: «Panso oli olemas!».

Minusta tuo kertoo ihmisestä hyvin paljon. Molemmista. Minulle tulee mieleen rakastava, toisilleen läheinen, toisiaan arvostava pari, joka on elänyt hyvän elämän. Kuin jumalan kämmenellä.

Niin.

Onko Kekkonen upotettu betoniseinään? Kuka vei konjakkilasin kädestä?

No Urkiksihan minäkin luulin, ja käsi silleen, että hyvin sopis pullea konjakkilasi pyöriteltäväksi.

Mutta taitaa kuitenkin olla se Voldemar? Joka on olemas. No Voldemarhan se sieltä kurkkii ohikulkijoita.

Sanoispa joku miustakii: Ryynis on olemas. Ehkä sen jälkeen, kun kenottaisin ensin siellä Kalevan kaupunginosassa parvekkeella havainnoitavana hyvin kultturellin näköisenä. Pitänee kysyä yhdeltä tutulta, saanko lainata hänen parvekettaan performanssiini.

Jos vaikka Tallinnassa opiskelijat vappuna viepi ison konjakkilasin Voldemarin kouraan. Sen jälkeen seinää pitkin kiipeillään kilpaa, kuka saa lasin ryypättäväksi. Uskoisin, että Voldemarilla ei olisi mitään sitä vastaan.

Minäkin haluaisin, että joku minua luonnehtisi tomumajani äärellä, että tämä nainen oli olemassa. Ihminen ei parempaa jäähyväispuhetta voi saada.

Muistakaa joku, kun uuvun taakkani alle ja heitän lusikan rappusille.