Onni ja sen sisko
Citymarketin kassojen ja Alkon välissä yksinäinen nuori mies piti varman oloisesti käsivarrellaan vauvaa, jolla oli vaaleansininen myssy ja ikipienet tossuset. Niin pieni, että näytti lelulta, ei montaa viikkoa. Isälläkään ei näyttänyt ikää paljon olevan. Hän käveli edes takaisin hiljaa, rauhallisena ja työnteli kulkiessaan kaksosten vaunuja. Hyräili. Välillä mies vilkaisi kassoille, odottaen mutta ei hätiköiden. Kuin hänellä olisi kaikki maailman mahdollisuudet ja aika siinä sylissään. Katsoin taakseni. Hyvin nuori, tuskin parikymppinen nainen nosti hihnalle vaippapakettia ja vilkuili levottomana mieheen päin. Äiti.
Ohittaessani miehen ja vauvan vilkaisin vaunuihin, että nukkuiko siellä toinen samanlainen ihmisen alku. Ei nukkunut. Kaksosen puolella oli vauvan kokoinen vaaleanpunainen pehmojänis.
Omat murheeni kutistuivat olemattomiin.
Jälkipuheet
oh...
En edes osaa kuvitella, miltä tuntuu olla samaan aikaan elämän lahjan saaneen onnellinen ja synkänmustan kuoleman surullinen. Luulen, että sitä on kuitenkin enemmän onnellinen kuin surullinen. Ainakin siltä se mies näytti.
Ihanko pakko poruttaa raskaanaolevaa? :'( Ei sen puoleen, Finlandersien "oikeesti" saa myös hanat vuotaan. Ja pelkkä Lovestory -leffan ajattelu aiheuttaa pienimuotoista niagaraa.. =)
Oh, onnea KettuPerkeleelle. Muuton vuoksi myös onneva ja autuutta. Kyllä se oma pikkupilin murokupissa uittaja sitten pienet murheet hälventää. Tai poruuttaa uusilla, isommilla murheilla. Pienet lapset, pienet murheet ja isot lapset, isot murheet.
Love Story on ihan ykkösporuuttaja. Minun nyt ei tosin tarvi kuin ajatella vaikka, että joku on minulle aivan suunnattoman kiva ja hellä, niin minä jo poraan. On se semmoista. naisen mieli.
Mutta että "oikeesti"?
Niin.
Tuossakin tapauksessa taustalla voi olla toisenlainen tarina. Jos äidin vanhemmalla siskolla oli ylimääräiset kaksostenrattaat jotka myös saattoi muuttaa aivan vaunun oloisiksi kulkuvälineiksi.
Siskonsa lahjoitti nämä esikoistaan odottavalle äidille joka päätti yhdessä miehensä kanssa väsätä esikoiselle kaverin heti kun mahaan vain tilaa tulisi. Tuollainen 9kk ikäerolla varustettu sisaruspari on juuri sopiva kuljetettavaksi kaksosten vaunurattaissa esimmäisten vuosikvartaaliensa aikana.
-toivotaan näin
Tässä se taas nähdään, mikä on optimistin ja pessimistin ero. Minulle näemmä vaunut olivat puoliksi tyhjät, sinulle puoliksi täynnä.
Mieti ny: Tahdon oikeesti olla sinun, enkä vain leikisti rakastaa ... tahdon oikeesti olla onnellinen, sua oikeesti rakastaa.
Pakostahan tollanen saa kyyneleet silmiin! :D
(Se oli sitäpaitti yhen kaverin häissä viimesenä hitaana, voip olla että on jääny vähän neki tunnelmat päälle sitä laulua kuunnellessa)
Kettu kiittää ja ehdottaa visiteerausta osotteessa http://tulossaollaan.blogs.fi jos yhtään kiinnostaa lukea raskausarvista ja närästyksestä.
No EHKÄ se liittyy kuitenkin niihin häihin. On osunut herkkähermoon ja sitä kautta jäänyt herkkis päälle. On niitä mullakin, semmosia muistoihin liittyviä juttuja. Joistain saa jopa itketyskappaleita. Siis niitä, kun tekee mieli rypeä itsesäälissä, niin laittaa soimaan ja hetikohta alkaa itkeä. Ja sitten helpottaa. Mutta eihän oikeesti nyt taas siihen. Paitsi jos on ikävä.
Haa, vauvan kuvia. Ja ihan katollaan kaveri :D