Ihkua. Minulla on kotona uusi lättynäyttö. Iso ja slimmi ja niin hieno, että häikäistyn joka kerta astahtaessani sen eteen. Kaikella 19 tuumallaan se kirkkain värein hymyilee erityisen salaperäistä ja kaunista hymyään juuri minulle. Vaan eipä ollut helppoa ihanuuden saaminen pöydälle. Minä en ymmärrä, mikä siinä Pirkkalan kauppakeskuskombinaatissa on niin omituisen sekalaisen hämmentävää mutta aina minä siellä eksyn. Nyt tosin eksyin jo ennen kombinaattia, sillä hurautin liittymästä ohi.

Uutuuttaan konetuoksuinen Pirkkalan Verkkokauppa minut sinne houkutteli tarjouksensa perään. Mistään mitään ymmärtämätön kun olen, menin tietoineni palvelutiskille kysymään tuon nimenomaisen lätyn saatavuutta. Ensin tietenkin piti ottaa palvelunumero kuin apteekissa ikään vaikka asiakkaita ei tiskin edessä muita ollut kärkkymässä kolmelta koppavahkon oloiselta nuorelta mieheltä tiedon muruja. Sen jälkeen yksi poika painoi vuoronumeroni ja pääsin esittämään haluni ja korokkeeltaan hän sitten näpytteli varastotietoja ja viittilöi epämääräiseen suuntaan mutisten, että "Niit on tuol vjyyvsonikosastolla". Mitään erityistä osastoa en missään nähnyt mutta onneksi keksin yhdestä nurkasta laatikkokasan, jossa näyttöjä muutama oli. Kai se sitten oli se osasto. Kassalla nostin laatikon tiskille mutta kassapoika sanoi, että eikun nosta se tänne toiselle puolelle. Siis sinne tiskin ulosmenopuolelle. Koska siellä oli se hälytyslaitteen ilmaisin. Itsehän poika ei tietenkään voinut sitä melkoisen suurta laatikkoa editseen siirtää.

Mutta pääasia, että lätty on kotona, jonne sinnekään tie parkkipaikalta ei ihan kivuton ollut. Tai oli, heti kun sain pähkäiltyä, että kumpaan suuntaan käännyn parkista. Kääntelin tulostamaani karttaa toisenkin kotvan ensin paikantaakseni itseni ja kaupat siinä ympärillä ja mikä kukakin tie on ja minne vie. Vartin ounastelun jälkeen käännyin ihan oikealle tielle.

Olen minä näissä hyvä, ellen ihan erinomainen. Hyvin henkilökohtainen arvio mutta näinä ankeina aikoina sallittakoon se minulle.