Jos olisin toimittaja
Iltayöllä sängyssä unta odotellessani rupesin miettimään, että mitäs jos en olisikaan ammatiltani se mikä olen, vaan ihan joku muu. Vaikka autokoulunopettaja... tai plastiikkakirurgi... tai teurastamon palkanlaskija... tai... toimittaja.
Toimittaja! Se vasta olisi hienoa, ajattelin.
Mutta tietysti minua sitten riepoisi, kun kaiken maailman meikämaijalaiset, olevinaan-nokkelat itseoppineet, kirjoittavat blogeja ja päiväkirjoja, joita intopiukeana sitten luetaan päivittäin, jopa koukuttumiseen asti.
Minua varmasti harmittaisi sekin, että kun oikeana toimittajana koulutuksineni kaikkineni kirjoittaisin tuhteja ja punnittuja artikkeleita kalliisiin kiiltopaperisiin lehtiin, niitä lukisi tuskin kukaan, koska mukakiireiset kuluttajat lukevat vain juorupalstat ja lyhyet päräytykset ja päättävät lukea ne kunnon jutut sitten joskus paremmalla ajalla oikein ajatuksella. Mutta aikeet unohtuvat, ja sitten tuleekin jo uusi lehti uusine juoruineen. Eikä oikein ehdikään, kun pitää lukea ne 50 suosikkiblogia päivittäin.
Harmittaisi taatusti, jos olisin toimittaja.
Jos olisin toimittaja, miettisin tietenkin, miksi näin. Taikka mistäpä minä tiedän, ehkäpä oikeat toimittajat miettivät tätä hyvinkin paljon yön pitkinä synkkinä tunteina. Mutta jos eivät miettisi, niin minäpä kertoisin heille - jos siis en olisi toimittaja. [Se tässä bloggaamisessa juuri on niin herkullista, kun voi kertoa mitä vaan ja olla olevinaan kuka vaan ja milloin mitäkin].
Mitä ne lukijat lehdistä siis lukaisivatkaan? No juurikin niin: juoruja ja päräytyksiä. Eli siis näitä samoja asioita, joita me ei-toimittajat täällä blogitoimituskonttoreissamme kirjoitamme. Blogeissa on vielä sekin etu, että me itse olemme itsemme toimituspäälliköitä, -sihteereitä ja mitä kaikkia siellä toimituksissa nyt onkaan. Meidän kirjoituksemme tulevat ilman suodattimia meistä, etten jopa sanoisi sydämistämme. Todellisista ihmisistä kuitenkin, joko tosina tai sitten ei. Samaa sukua olemme kuin parjatut tositeeveet, vaikka tällainen rinnastus on tietenkin meistä vähän halventava. Mehän olemme kuitenkin olevinamme aika viileätä porukkaa.
Kun tätä kaikkea olisin toimittajana miettinyt, toteaisin itsekseni, että tottahan meitä molempia tarvitaan. Täydennämme toisiamme kuin lettu, hillo ja kermavaahto. Ja vielä juuri ennen nukahtamista ajattelisin, että lukija on se lettu, sillä ilman lettua ei tarvittaisi hilloa eikä kermavaahtoakaan. Toimittaja on hillo, se styrkimpi tavara. Ja bloggaaja on sitten se höttöinen vaahto: usein täysin turha ja turmiollinen mutta oivallinen lisä, joka tekee arjesta juhlan, virkistää palkkatyön painamaa mieltä, vaikkakin aiheuttaa välillä myös vatsanväänteitä.
Terveisiä Kardelle, joka on ehdottomasti hillojen aatelia, lakkahilloa gurmeekermajäätelöllä. Samoin kaikille muillekin, jotka olette mansikkasilmänä mannapuurossani.
Jälkipuheet
"...tuhteja ja punnittuja artikkeleita kalliisiin kiiltopaperisiin lehtiin". Tämän luettuaan eräskin tuttavani nauraa yli 5000 euron kuukausipalkkansa kanssa - tod.nakki matkalla pankkiin...
Sinussa on selvästi aineksia toimittajaksi. Siitä vaan menoksi. Mutta yhtä asiaa pyydän, pliis. Ihan sydämestäni, pliis. Kun kirjoitat niitä syvähaastatteluja 'julkeroista', niin älä kirjoita, että kiireinen ZZZ sitä ja kiireinen XXX tätä. Jumankauta, että mua pännii noiden julkeroiden niinsanotut kiireet! Voihan kirosana! Miksi pitää mainostaa jonkun tyhjäntoimittajan 'kiireistä' elämää? Mikä ihmeen kiire? Onko ne koko ajan menossa johonkin? Onko niillä kiire kissanristiäisistä toisiin? Elvistelemään juorupalstoille ja kertomaan kuinka kiireistä niiden elämä on. Voihan elämän kevät!
Mitähän tähän sanoisi jonkun suurperheen äiti, joka käy töissä, hoitaa neljä - viisi muksua, käy kaupassa, laittaa ruuat, pyykkää, siivoaa ja ehtii vielä nipistää itselleen aikaa käydäkseen Pilatesjumpassa tai vatsatanssimassa tai maalaamassa akvarelleja. Eikä valittele kiireitään.
Oho. Noin paljon...
Jos ne, Ryynis, on kiireisiä. Ei kai toimittaja voi valehdella.
On myös muistettava, että pyöritämme(me bloGGaajat siis, eivät toimittajat) kustantamoja! Ja julkaisukynnys on todella matala, kuten itsekin julkaisseena tiedän...:)
Mutta tuo 5000...nojaa, oikeat kirjailijat tuskin pääsevät samanlaisiin kuukausipalkkoihin. Kai.
Onko tosiaan noin? Siis kynnyksen kanssa. Seuraavan yön sitten taidankin pohtia, että jospa en olisikaan toimittaja vaan kirjailija.
Palkankaan niin väliä olisi, kun kerran en olisi oikea kirjailijakaan.
Ei toimittajat varmaan valehtele, mutta olisko ne niin hyväuskoisia, että nielis kakistelematta noiden 'julkeroiden' kiirepuheet? Tai sitten ovat tehneet keskenään salaliiton ja piruuksissaan 'kiireittelevät' kaikkia.
Ja julkerot onnellisena lukevat 'kiireisestä' elämästään.
Tai sitten ne vaan kirjoittaa, mitä nää 'juontajat' suustaan suoltavat.
Toimittajien listapalkat on huonommat kuin opettajien. Tosi on. Pyhät ja illat tuo tietty vähän lissää. Ja kiiltolehtien toimittajat tietysti asia erikseen kun ei ne listapalkkaa nauti. tietenkään.
Mutta oma vaatimaton kolmen vuoden toimittajantyöni toi vähemmän palautetta lukijoilta kuin vuosi bloggaajana!
Tai mitä mä valehtelen: viikko bloggaajana!
Palautetta tuli oikeastaan vain silloin kun kirjoitti nimen väärin. Ja silloinkin vain siltä yhdeltä. Ja sitä yhtä.
Toimittaja kirjoittaa niin kuin julkkis haluaa asian ilmineerata: kiireisyys on tärkeän ihmisen merkki. Siispä on hyvä olla kiireinen, jos ei ole tärkeä. Ja kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi Ryynis.
Ei kai kukaan palkkatyöläinen työstään muunlaista palautetta saa, vai saako. En ole kuullut kenenkään ketään juurikaan kiittelevän. Vaan annapa olla; heti kun teet korvauksetta jotain, niin alkaa kiittelevää palautetta tulla. Ihminen kun on usein sekä tyly että raadollinen. Rahasta tekevää saa haukkua mutta rahatta tekevää pitää kiitellä, muuten se lakkaa tekemästä ja sitten ei ole kellään kivaa.
niin, no toisaalta toimittajan työ on julkista ja suoraan tähdätty lukijalle, joten minä kyllä luulin, että palautetta tulisi. Vieläkin hämmästelen sen vähyyttä.
En kyllä usko, että bloggaajia kiitellään jos kiitellään sen takia, että he tekevät hommiaan ilmaiseksi, vaan sen takia, että tätä tehdään erilaisella suhtautumisella lukijaan. Tasa-arvoisemmin. Ja tietysti siksi, että tekniikka antaa siihen ja yhteisöllisyyteen mahdollisuuden. Lapin Kansassa on kirjoittajia, joita olen lukenut 30 vuotta enkä koe heidän kanssaan mitään yhteisöllisyyksiä tai muita. Mutta todella monen blogGaajan kanssa kyllä koen.
Niinhän se on, tärkeäksi pitää tuntee ittensä, vaikka sitten olemattomilla kiireillä. Miuta nolottaa se, kun pitää ite sitä mainostaa. No, kukapa sen kissan hännän nostaa, ellei kissa ite?
Oli miullakin aika, jolloin piti päteä ja olla tärkeä ja valitella, että voivoi, kun ei päivän tunnit riitä. Päivän tunnit riittää juuri siihen, mihin niiden haluaa riittävän. Johtuisiko 'kiireisyys' siitä, ettei osaa järjestellä päivän aikataulua? Hosutaan sinne tänne, eikä tolkkua tule mistään. Skeptinen mieleni kallistuu viimeeksi mainitun puolelle.
Palautteenkipeenä ei toimittajaksi tartte ryhtyä. Tai huomion. Kovasti yritän aina välillä muistaa olla myötätuntoinen niitä pieniä tyttöjä ja poikia kohtaan, jotka koputtelet julkkislehtien ovia ja hattu kourassa pyytävät töitä, että sitten joskus olisivat itsekin julkkiksia. Noh, ilmaista viinaa ja suolapalaa saattaa kyllä saada. Näillä palkoilla ihan hyvä juttu sinänsä.
Ainoastan blogaajien tapaamisissa voisi kysyä ettekö te tiedä kuka minä olen ja mitäs olitte mieltä viimeisimmästä kaksirivisestäni. Jos siis kehtaisi.
Kiitoksia kiitoksista. Loppuosa punastuttaa sen verran, että kehtaako moista näyttääkään... No what the hell.
Joskus tuntuu, että suhtaudun toimittajiin samoin kuin elokuviin: en kiinnitä riittävästi huomiota, kuka olikaan ohjaaja vaan kiittelen/sätin mielessäni vain näyttelijät. Nimenomaan mielessäni, mikä onkin tässä toimittajatapauksessa oikein, sillä kittelisin vallan väärät tyypit.
Mikäli oikein muistan, Kari, niin olet joutunut näyttämöllä pahempaakin kestämään.
Tällä viitannet Sediksen pussailuun Kuukkeli-gaalassa? Joo, sellainen karaisee kyllä.
Jep. Kasvoiko se toinen poski sitten myöhemmin karvaa?
Toimittajien listapalkat eivät ole häävejä. Mutta työ oli mukavaa,sen aikaa kun sitä kesti eli 3 v. Palautetta tuli joka viikko. Ja jälkeenpäinkin. Tosin päätoimittaja ei varmaan minulle kielteisestä kertonutkaan, ja myönteisen sain suoraan lukijoilta.
Ihan oikeastikin jossain vaiheessa häivähti päässäni toimittajan ammatti mutta se karsiutui itsetuntemukseen nopeasti. Ajattelin, että toimittajan pitää olla rohkea ja ennen kaikkea mitään tai ketään pelkäämätön. Minä tiesin olevani liian ujo ja arka siihen.
Palautteen määrän luulisi olevan suhteessa paikkakunnan kokoon. Ainakin piskuisen kotipaikkakuntani lehden toimittajien kuvittelen saavan enemmän palautetta kuin ison kaupungin.
Yleisesti ottaen on vaan sopeutuminen siihen, että palautetta saa vain silloin, kun se on huonoa. Oli siihen sitten syytä tai ei tai oli syy tyytymättömyyteen missä tahansa muualla kuin taholla, joka haukutaan. Jos mitään ei mistään kuulu, se tarkoittaa, että kaikki on hyvin.
Sivuaa tätä jutustelua vähän: RADIOtoimittaja luki aamuradiossa bloggaajien kirjoituksia!
Että kirjotelkaa vaan mielenkiintoisia juttuja, saadaan sitten radioonkin kivaa kuunneltavaa.
"Ja menopaussin blogissa sitten on taas pohdittu sitä, että mitä on olla toimittaja .... tämähän on mielenkiintoinen visio .... "
Ja saa kaine radiotoimittajatkin jotain palkkaa. Nythän ne saa siis sen palkan teidän bloggaajien tekemästä työstä. Hmmm.
No jo vain on teoriani hillosta ja kermavaahdosta todistettu: minä bloggaan toimittajista ja toimittaja kertoo minusta ja sinä oleit lettuna.
Tuntuuko olo rikkaammalta? Siis olla hillon ja kerman alla.
No siis - minähän en halua sitä radiohilloa, kun ainakaan tämän aamun perusteella se on tehty ilman sokeria. Tämän aamun letut ehdottomasti pelkällä kermavaahdolla!
Minäkin olen joskus aamuyön vaalenevina tunteina miettinyt, että entäs jos minusta kumminkin olisi tullut toimittaja (se oli sen verran lähellä, yhden yliopistovuoden ja vapaaehtoisesti varattoman kesän päässä, että jossiteltua tulee). Ei tullut, ja se on hyvä, sillä bloggaajana saan nimenomaan kuoria kermat siitäkin hommasta päältä.
Sitä paitsi lyön vaikka vetoa, että jos olisin toimittaja, valvoisin aamuyöllä ja miettisin, että olisiko sittenkin pitänyt perehtyä siihen digitaaliseen asianhallintaan...
Vain siitä olen varma, että letut syön mieluimmin jäätelön kanssa.
Minäkin tykkään letuista ilman hilloa. Näin meidän kesken: syön ne pelkän sokerin kanssa ja tietenkin kermavaahtoa, sitä kuuluu askaroida joka paikkaan.
Virkasisko on ollut aika liki toimittajuutta. Kynän notkeudesta voisi päätellä, että toimittajuus olisi sopinutkin mutta jostain syystä muuten naisuus ei istu siihen ammattiin.
Just nyt haluaisin olla ATK-asentaja. Hyvä ja taitava ja kärsivällinen.
Ettäkö Mea olisi ujo ja arka? Vaikea uskoa.
Kyllä se on, usko vaan. Mutta älyttömän hyvä se on näyttelemään rohkeaa ;)
Kai jokainen toimittaja uransa alussa pohtii vielä noitakin asioita. Itse olen hiljalleen huomannut, että useimmat kynäilijät tekevät työtään siksi, että saavat siitä kuukausittaista korvausta. Kun toimituksen ovi menee kiinni, jäävät myös ajatukset sinne.
Sitten toinen osa onkin näitä ilkkamalmbergeja, jotka hengittävät toimittamista ja pohtivat juttujaan öitä myöten. Kaikenlaisia tarvitaan, mutta jokainen luovaa työtä tekevä tarvitsee myös niitä lepojaksoja, jolloin ei tarvitse loistaa kehityksen kärjessä.
Bloggaamisessa täytyy pitää myös hengähdystaukoja. Itselläni ne ovat viikonloput, jolloin en ajattele mitään tähän liittyvää. Uskomattoman kiinni sitä tähänkin jää ja sellaiset luvalliset vapaat tuntuvat todella vapauttavilta.
Hyvää ja turvallista matkaa sinulle.