Miehistä ja naisita vielä ja vähän potkupallosta
Katsoin eilen, kun maailmanmestaruus ratkottiin jonkun rangaistuspotkukisan perusteella. En ymmärtänyt mitään. Ensiksikään, miksi pitää kuukausi peluutta ja juoksuttaa miehiä ja sitten ratkaisuksi potkitaan palloa suoraan maaliin vuorotellen. Toisekseen en ymmärtänyt, että mistä niitä rangaistiin. Eniten hämmästyin kuitenkin sitä, että lopuksi itki vain yksi musta mies. Kun jääkiakkoa talvella katsoin, niin siellähän itkettiin vallan toisella tapaa.
Edellinen kirjoitukseni miesten ja naisten eroista osoitettiin useiden kommentoijien tahoilta keppoiseksi. Siksi kiinnitin viikonlopun ajan aktiivista huomiota asiaan ja tein pari empiiristä koettakin. Ja voilaa, löysin yhden ehdottomasti erottavan seikan. Miehet eivät nimittäin pudottele housuilleen ketsuppeja ja kurkkusalaatteja hodaria syödessään, sillä he istuvat jalat tanakasti harallaan ja syövät määrätietoisen tehokkaasti satsinsa siinä, missä naisen istuu jalat sievästi yhdessä ja yrittää mahduttaa hodaria suuhunsa. Naisen suu on sen verta pieni, että eihän se sämpylä sinne mahdu ja siksi reunasta pursuaa roteva annos kurkkusalaattia sinapilla uusille punaisille polvihousuille. Tosin tämä ei tapahtu silloin, kun päällä on vanhat mustat housut.
Mitä varten kaupungilla tuntuu olevan kymmentä kaunista nuorta naista kohden yksi samassa sarjassa painiva mies. Eikä siellä ole kyllä juuri muissakaan sarjoissa ottelevia. Missä kaikki miehet? Ja miksi naiset tälläytyvät parhaimpiinsa sinne kaupungille, kunnei siellä ole niitä miehiä kumminkaan.
Jälkipuheet
Mä olen yrittänyt opetella tätä miehistä istuma-asentoa kohta kolmekymmentä vuotta, ja kuinka vaan käy: ruoka on rinnuksilla, söinpä mitä hyvänsä.
Eikä perustu edes siihen, että niitä rinnuksia olisi jotenkin keskimääräistä enemmän.
Onko noin? Otatko etukenon myös? Minulla ruoka taas on aina rinnuksilla, jos vaate on muun värinen kuin musta, mikähän taika siinäkin lie.
Ja tämän tietäen silti ruokaa laittaessani pukeudun aina valkoiseen teepaitaan. Koska olen joka kerta muka oppinut olemaan lärväämättä sen ruuan kanssa. Optimismia minusta ei puutu.
Nythän voi tietysti olla niin, että silloin kolmekymmentä vuotta sitten keskittyessäni opettelemaan miehistä haara-asentoa etukenoineen kaikkineen, jäi se varsinainen syömisen opettelu sivurooliin: ruoka tuntuu karkaavan juuri suupielistä. Leualle ja siitä rinnuksille. Läheiset ovat suositelleet ruokalappua kuten lapsena.
Samoin juoma juoksee pakoon. Leualla on, silloin kun ei matkalla väärään kurkkuun.
"Missä kaikki miehet?"
Ainakin täällä meillä päin miehet istuu autoissaan ruuhkassa.
Mä en ole opetellut haaraistuma-asentoa, tätini oli kova pomottaja siitä, miten pikkutyttöjen pitää istua. Nykyisinkin, jos jalat hairahtuvat omia aikojaan erilleen, kuulen korvissani tädin äänen, ja vaistomaisesti tulee istuttua 'siivosti'.
Etukenoa harrastan tämän tästä, se luonnistuu ihan hyvin. Mutta silti tippuu rinnuksille kaikenmaailman tavaraa suupielistä. Hodareista en oikein välitä, mutta ihan tavallisessa ruokapöydässä onnistun suttaamaan itseni niinkuin pikkulapsi. Aina on pusero pyykkiin menossa. Vastikään meni currykastiketta ryntäille, se ei lähtenyt pesussakaan. No, nyt on yksi koti t-paita lisää.
Pahin suttuaikani oli lapsia odotellessa. Silloin ei tippunut rinnuksille, vaikka ne komeassa kunnossa olivatkin. Mulla meni kaikki tuosta tissien välistä mahan päälle. Ja pyykättävää riitti.
Yksi työkaverini pitää etikkapunajuuresta yli kaiken. Ja syö sitä aina, kun työmaakuppilassa sitä on. Arvatkaapa, kuinka monta puseroa on pilalla? Ne ei edes ole kokonaisia pallukoita vaan suikaleita. Silti suttaus onnistuu mainiosti.
Olen myös juomien suhteen siirtynyt laitteihin, sillä kun avaan pullon, se yleensä sihisee ja purskauttaa osan päälleni. Sokerihumalaista puseroa ei kestä Vanha Erkkikään.
Niin.
Eikös naiset ota haarukan ja veitsen esille, missä se vain on mahdollista. Pieniä sieviä suupaloja leikellään hampurilaisesta ja syödään sämpylä ja sisus vuorotellen.
Sitten on jotkin Mac't joissa ei tarjolla taida kunnollisia ruokailuvälineitä ollakaan. Silloin voi irroittaa lastenistuimen pöytätason, sen kaarevan muovikaukalon ja virittää vinoon asentoon pöydän ja miehustan välille.
Sitten on ne kahvilan kaameat möhnäpullat jossa möhnä on tötterön tai sämpylänmallisen pullan välissä. Ne syödään haukkaamalla ensin kevyesti ja sitten nuollaan pursunnut osa reunoilta pois. Toimenpide toistetaan niin kauan kunnes välistä pursuava kermavaahto tyrehtyy.
Mutta kyllä Hakulinenkin osasi sotata. Tuo Valkeakosken suuri mies joka hiihti 3.33.33 ajan historiankirjoihin. Viidenkympin hiihto oli ennen mustikkasoppavoittoista ja paha oli miehiä tunnistaa maalissa soppaisen numerolapun alta koska huuru ja jääpuikot täyttivät parran sekä naamavärkin.
Minä luulin olevani ainoa sottaaja. Työkaverini nauroi minulle ja lupasi ostaa äidinkullan (ruokalapun) viiskymppisiksi. Ei muistanut lupaustaan!
Kerran suutuin ja sanoin: "Se mikä minulla tippuu ryntäille, putoaa sulla hameelle! "
Kas, kun minulla on huomattavasti isommat tissit.
Keittoja en syö julkisilla paikalla ollenkaan. Enkä ota salaattiin kastiketta. Jos on pakko, selviän italialaisen elokuvan opettamalla tavalla. Siinä kaunis nainen valkoisissaan piti lautasliinaa leukansa alla toisella kädellä ja lusikoi toisella keittoa. Onnistuu! Olen harjoitellut.
Eilen harjoittelein taas: tiukasti etukenossa leuka pitkällä ja varovasti, jalat rotevasti haara-asennossa. Istujapala; ei yhtään rinnuksilla.
Nyt kun oppisi vielä suunnistamaan. Siis autolla ja ihan tuolla tiellä.