Naiseusvaikeuksia
Eilen jäi sitten näkemättä, kumpi tyrkykkäistä voitti uimapukumallin tittelin. Pari kertaa katsoin, kun mallitarjokkaita kuvattiin meressä, rannalla ja veneen kannella tuulen tuiskiessa hiuksia ja valaistuin. Olen aina ihmetellyt, miten mallien isot hiukset ovat aina niin törhöllään ja viimesen päälle hyvin vaikka kesätuuli tuivertaa ja kosteus tekee tavallisen ihmisen hiuksistosta selvää minuutissa. Enää en ihmettele: kuvaaja räpsii miljoona kuvaa ja yhden ohikiitävän hetken ajan tukka on hyvin ja vieressä seisova vanhempi nainen huudahtaa, että NYT hiukset on hyvin. Räps räps räps. Mutta jo täti sanoo, ettei ne enää. Ei ehtinyt edes kuvaan se hetki sillä kertaa. Miten siis tavallisen virkanaisen itseföönittämä tukka voisi olla edes teoreettista hetkeä hyvin. Saati koko iltaa. Saati pyöräilyn jälkeen. Saati jos on kypärä päässä.
Eniron reittipalvelu on kiva apu tällaiselle täysin suunnistustaidottomalle autoilijalle. Ainoa vaan, että käytännössä tien päällä asiat ovat huomattavan monimutkaisia. Ja jos ei ole ymmärtänyt tulostaa reittiä myös takaisin, niin huonosti käy. Ei se ole niin itsestään selvää, kumpi on vasen tai oikea, kun tullaan väärästä suunnasta.
Mitä muuten tungetaan sellaisen parkkihallin menoportin pylvääseen, jossa on vain kortin mentävä reikä ja ohje, että työnnä kortti ja odota, että puomi nousee. Mikä kortti? Pankkikortti vai? Permantai, ihan niin kuin parkkihallit ei muutenkin jo olisi riittävän peelottavia, pakita siinä sitten mutkassa ylämäkeen. Ohjeita junalauta!
Naisen elämä mitään helppoa ole. Jos luuli joku.
Jälkipuheet
Se voitti se typy, joka oli kotoisin ghetosta ja oli elänyt kurjan elämän ja jolle pokaali oli unelmien täyttymys ja jonka elämä muuttui nyt ihan täysin. Onneksi sille toiselle jäi lääkäri-poikaystävä ja neitsyys. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Niin.
Tuollaisen parkkihallin kone odottaa saavansa sen saman kortin takaisin, jonka sisäänmennessäsi sait toisesta koneesta. Välillä sitä vain pitää käyttää maksukoneessa jotta magneettiraidan tieto virkistyy.
Jos menit halliin ja sattumalta oli sisääntulopuomi ylhäällä niin silloin voi noin käydä ettei ole korttia palatessakaan.
Mr. Bean teki kaikenkattavan sketsin aiheesta pikkuminillään ja kaatoi vielä kolmipyöräisen auton toheloinnillaan.
Perusprinsiippi on se, että jos sinulla ei ole poistumiseen oikeuttavaa lippua, niin mene kytikselle sisääntuloportille ja heti kun jonkun auto tulee sisälle, menet vikkelästi samasta aukosta ulos. Jos kukaan ei ole tulossa sisään, pyydä pikkuapuria painamaan aukaisunappia ja puomi nousee ylös.
Hiusjuttuihin en ota kantaa. Omani ovat hyvät kaiken aikaa vaikka en joka viikko pesisikään.
Mä en kattonu kertaakaan koko ohjelmaa, alkaa jo nuo Miljonääri-Joet tympii. Aina joku voittaa, yleensä se, joka on kaikkein tyrkyin. Tarpeeksi iso tukka ja tissit ja hampaat.
Ja suurin suu, että kuorrutetut hampaat näkyy hyvästi.
Tukkahomma on kyllä ihan hanurista. Miksi, oi miksi meillä suomalaisnaisilla on tämmöttinen hiuslaatu? Mulla on ainakin tukka suorempi kun rautakanki, mutta annapas olla, kun on kosteeta, niin alkaa ihme harottelu. Latvat hapsottaa minne sattuu, aamulla suurella työllä ja vaivalla föönattu viritys litsahtaa pitkin päänahkaa. Ole siinä sitten hehkee virkanainen. Nämä kostean kuumat päivät on tappohomma hiuksistolle. Mutta olen jo suosiolla luovuttanut. Olkoot, mokomat kun eivät tottele. Siinähän harottelette ja makaatte pitkin päänahkaa.
Pitänee tunnustaa, että oon aika kade niille, jotka on syntymälahjana saaneet vahvan hiuksiston. Ehkä jopa luonnostaan taipuisan. Tuttavapiirissäni on yksi. Hän kyllä valittaa kosteudesta. Kun se kihartaa hiukset. Voi itku!
Mutta molemmilla oli luomumeijerit, eläköön luonnonmukaisuus vaikka se nyt just tähän yhteyteen istu.
Mutta entäs sitten, murphy, jos se korttireikä on siellä sisäänmenoon ulkopuolella. Siis siinä kohden, jossa normisti saadaa se läpyskä. Enkä mitenkään kai voinuy olla ulostuloaukossa, kun sinne nuolet osuutti ja mitä ulostulossa tekisi vihreillä valoilla ja minkäänlaisella korttisydeemillä.
Sama juttu ryynis, olen antanut luonnolle periksi;jos se haluaa minut pitkinpäätäkampauksella, se saa minut niin. Tukkaan liittyy sekin mysteerio, että kampajja saa tukasta ina niin kovin viehkon ja vaikka kuinka katsoo, että kuinka se sen tekee, niin ei varpisti kotona onnistu.
Joissain parkkihalleissa vekottimeen laitetaan sisään- ja ulosmennessä luottokortti. Mahdottoman näppärää, ei tarvitse huolehtia kupongeista.
Täällä yksi jolla on ihanan paksu ja vahva hius, joka ei ikinä pysy siinä asennossa kun tahtoo ja jos saa pysyy niin odota vaan sitä sadetta kun hius kostuu sateenvarjonkin alla tai sitä tuulepuuskaa jonka jälkeen mikään ei enää taivu sinne minne piti.
Niin.
Jos siinä koneessa ei ollut korttiaukon yläpuolella/sivussa vihreää nappia josta sisäänmenoaika kuitataan niin kaipa se oli sitten näitä uusia luottokortilla toimivia. (se aukko josta parkkilipuke tulee on aivan pankkikorttiaukon näköinen mutta siinähän lukee vain "ota lippu" eikä "syötä kortti".
Toivottavasti eivät kuitenkaan yleisty. Parkkihintaan pitää lisätä ne korttifirman/pankin kulut jotka ovat kohta liki euron/veloituskerta.
Lentoasemalla on sellainen systeemi että sisäänmennessä saa koneesta lipukkeen jonka voi maksaa automaateissa tai sitten ulosmennessä syöttää lipukkeen lisäksi luottokorttinsa ja maksu menee luottotililtä.
Tunnusluku on muuten vaikea muistaa jos näppäimet ovat eri rykelmässä kuin pankkiautomaatilla. Tuo näppäilysarja tulee selkäytimestä hahmontunnistusosiosta. Jos äkkiseltään kysytään mikä on tunnuslukusi niin on vaikeampi muistaa kuin että saa sen painaa autenttiseen näppäinkenttään.
Se se varmaan oli, luottokorttia kysyvä, sinänsä näppärä idea, Plevnan parkkihallin sisäänmenossa.
Uuden sirukortin mukanaan tuoma lieveilmiö muuten huolestuttaa kunnon kansalaista. Tunnuslukuja nimittäin näppäillään baaritiskeillä huolettomasti niin, että noin kymmenen takana seisovaa ihmistä näkee tunnuksen. Jonain päivänä niiden kymmenen joukossa on joku, joka pystyy kääntämään kortin lompsasta niin, ettei omistaja huomaa. Ja kääntäjällähä on tunnusluku.