Taite
Elämä on syksyllä tuulen paiskaaman yksinäisen lehden käpristyneiden kulmien muovaama kevyt vene, joka ajelehtii pitkin tasaista loivareunaista uomaa. Satunnaiset ilonaiheet poikkeavat näköpiirissä kuin keväisin muuttolinnut kastamassa nokkaansa. Myrskyn paiskomat oksat muuttavat lehtiveneen suunnitelmia silloin tällöin ja kylmä sade rispoo sen kevyttä rakennetta. Mutta aina matka jatkuu. Elämä soljuu rauhallisena, tasaisena, hiljaisena. Yllätyksetkin ovat jotenkin ennakoitavia ja luonnollisia.
Juuri kun on luullut, että näin tämä etenee, mitään ei tapahdu, näkyy horisontissa ensin tyhjyys kuin kaikki loppuisi taitokseen.
Pato. Putous. Syöksy. Kuohut. Kivet.
Yhdessä humauksessa kaikki myllertyy. Mikään ei ole entisellään mutta lehtivene tietää, että se on niin kevyt, ettei se uppoa. Se tietää, että kun se näistä kuohuista nousee, alkaa taas tasainen kausi.
Kunnes tulee seuraava koski. Aina se tulee.
Jälkipuheet
Kosken kuohujen jälkeen vesi on hapekkaampaa ja tuntuu jotenkin raikkaammmalta.
Olisiko peräti niin, että on tarkoituskin välillä syöksyä pää edellä koskeen, että saisi hapekkaampaa ja raikkaampaa kantia elämälle.
Tarkoituksesta tiedä,
mutta siinä ennen patoa,
missä pinta näyttää aivan sileältä,
käy pinnan alla pyörre,
jota mikään voima ei pysty pidättelemään.
Se on muuten pelottava paikka. Pelottavin. Sillä sitten, kun lähtee syöksyyn, niin tietää, että syöksy loppuu aikanaan. Ei muuta kuin toivoo, että pää pulpahtaa pintaan.
Kuin suoraan omasta elämästäni, josko vertaus sallittaneen. Jo hyvän aikaa on pyöritty keskellä putousta, julmimmassa myllerryksessä. Syöksy alaspäin jatkuu vieläkin. Toivoisin pääni jo pulpahtavan pintaan, happi alkaa loppua, omituiset kuvat pyörivät silmissä. Ajatukset kiertävät kehää, eikö tämä milloinkaan lopu.
Kun näistä kuohuista joskus noustaan, niin toivottavasti vahvempana ja kestävämpänä. Kun katsoo koskien kiviä, ne ovat joutuneet ajan kuohuissa niin koville, että särmät ovat hioutuneet. Ne ovat kauniin mallisia, ystävällisiä käden koskea, särmät eivät satuta.
'surullinen murheenkryyni'
Kai niissä kuohuissa joku voimistuu. Jos ei muuta, niin niskalihakset, kun kannattelee päätä veden pinnan päällä. Lujilla niskalihaksilla voi sitten nyökytellä ja kääntää päätään tarvittaviin suuntiin.
Niih, tällaisena pääteduunarina vahvat niskalihakset ovat poikaa. Ei vaivaa hetikohta tension neck. Tarpeeksi pitkään kun kroolaa kuohuissa, vahvistuvat toivottavasti myös selkälihakset. Ja 'hiirilavantauti' on vain joku sana, jonka tarkoitus on hämärän peitossa.
Hmm, tension neck? Vapaa suomennos jäykkäniska?
Hei kaikki Suomen jäykkikset, perustakaamme yhdistys. Raha-automaattiyhdistykseltä ja valtiolta avustusta Suomen Jäykkiset r.y:lle.
Hiirilavantauti? Selvittäköön tuon joku filosofiaan taipuvainen, mie en taida jaksaa. Perjantaipäivä ja nälkä kurnii.
'surullinen murheenkryyni'