Vastasivatko ne hassusti katsojat kysymykseesi? Alkoi nimittäin minuakin kiinnostaa syy moiseen.

Nokö. Minen ymmärrä, mitä vauhkotaan jostain Jari Hyypiästä ja Sami Litmasesta, kunnei ne pääse edes pelaamaan.

Ihon kerrokset: orvaskesi, marraskesi, verinahka! Jäänyt mieleen kouluajoilta. Suomen kielen etymologinen sanakirja: kesi, ketu, ketto, länsimurteissa 'ohut nahka', 'kelmu', tunnetaan eri muodoissa sukukielissä.
KESIÄ = luoda nahkansa, kuorensa

Teatterimaailmassa on myytti, jonka mukaan onnistunut kenraali tietää epäonnistunutta ensi-iltaa.

Suomen pelejä ei näytetä, koska Suomi ei päässyt karsintakierrokselta läpi koko MM-kisoihin. Kyynel.

Kiitos näistä seikkaperäisistä tiedoista obeesialle ja Tuikulle.

Teatterimaailma itse asiassa muuten istuu vallan mainioisti tähän epäonniseen kakkujuttuun, sillä teatteriahan sekin suurelta osin on.

Kuulin kerrankin ymmärrettävän määritelmän, että mist5ä potkupallossa itse asiassa on kyse: 20 miestä kerrallaan juoksee nahkapallon perässä 90 minuuttia ja saksa voittaa.

Miten muuten ommellaan sen nahkapallon viimeinen tilkku paikalleen. Se kun on ommeltu sieltä sisäpuolelta. Onko siellä sisällä pallokääpiö.

No jopas nyt jotain. Mietitytty kovasti tuo 'kesiminen'. Olisiko kantasana kesä?

Entäpä 'hiutalointi'. Heti tuli mieleeni hiutale, ja siitä talvi.
Kummaa ajatuksenjuoksua...

Mutta se on kyllä tosi kun vesi, että ennen oli kesät pidempiä, aurinko paistoi aina, vedet oli lämpimiä, metsämansikoita poimittiin melkein kotopihalta. Eikä ollut huolenhäivää. On maailma muuttunut Measeni.

'surullinen murheenkryyni'

Kesällä kesii. Olen varma, että siitä on tullut orvaskesi ja marraskesi, joka kesii marraskuussa poikkeuksellisesti. Ja talvella sitten hiutaloi.

Ennen oli kaikki paremmin: luantaimakkara maistui makkaralle, vaniljajäätelö oli keltaista ja maistui vaniljalle, mansikat oli makeampia ja kesä oli piiiitkä ja huoleton. Ennen oli kaikki suurempaa ja korkeampaa muutenkin. Ihme juttu.

No älä sie muuta pagise. Ennen oli paremmin, melkein kaikki.
Ei ihan tähän hätään tule mieleen, mikä ei ollut, mutta jahka tulee, niin ilmoittelen.

Hmm, vai marraskesi kesii poikkeuksellisesti marraskuussa? No mikä ettei.

Hiutaloiko kaura- vai ruishiutaleita? Kun hiutaloi?
Olisko ulkohiutalointi lunta ja sisähiutalointi sitten vaikka tätä ruokapuolta. Kun tulee erimielisyyksiä kotona ja puuropaketit lentelee, niin silloin voisi hiutaloida.

Kun kryyni (-murheen-) litistetään, siitäkin tulee hiutale.
Voiko surkeampaa olla? :(

'surullinen murheenkryyni'

"Ennen oli kaikki suurempaa ja korkeampaa muutenkin."
Oonko oikeessa vai oonko oikeessa kun olen ymmärtänyt, että sulle olis keskimäärästä isompaa ja korkeempaa vielä nykyäänkin?

Niijja nallekarkit oli parempia ja halvempia. Jäi mainitsematta.

Nii-i. Kun murheenkryyni litisteään, siitä tulee tosi latistettu pikkuinen murheen jyvänen. Enpä äkkiä keksi mitään surullisempaa.

Elvis on jälleen kerran oikeassa. Minulle kaikki yli 160-senttiset ihmiset on isoja, aikuisten pyörän satulan alin korkeus on liian korkea ja kaikki maksaa liian paljon. Melkein yhtä surullista kuin murheenkryynihiutale.

Että nyt kun on tämä parin viikon harjoitteluaika töissä lopuillaan ja homma ei vieläkään luista, sekö sitten kertoo, että mitä luultavimmin itse työ tulee menemään oikein mainiosti?

Kiitos tästä viisaudesta. Olo parani, pykälällä tai parilla.

Meinasin tuohon vetää kakkusäännön poikkeusmomentin, joka koskee työelämäkakkua mutta koska sinulla nyt on noinkin melkeinparas olo, niin sovitaan, että se pykälä ei ehkä kaikin ajoin pidä aina välttämäti joka kohdiltaan paikkaansa.

Auttaa, kun taputtaa muovilapiolla ja sanoo, että "älä tule paha kakku, tule hyvä kakku". Varmuudeksi kannattaa katsoa, ettei taputa toisen hiekkalaatikolla

Niih, älä tule paha kakku. Vaikka kuin leipois tätä elämän kakkua, niin eipä aina ole varmuutta siitä, mimmoinen tulos on . Niin työ- kuin kotielämässä. Joskus tuntuu, että tuo työelämän 'kakku' on helpompi lusia kun kotielämän
Kun tuntuu, että vaikka kuinka visusti noudatat leivontaohjetta, suorastaan orjallisesti, niin tulos lässähtää.
Likilaskuinen ja parhaimmassa tapauksessa palanut tuotos, joka on selkeetä roskiskamaa.

Tunnustan tässä yleisti, että leipurina minä olen surkea. Kädet on kun Eesaun jalat. Kohta menee esikoisoikeus.
Ei hernerokasta vaan lässähtäneestä elämän kakusta.

Marmatusta ja purpatusta... jurnuttaa

'surullinen murheenkryyni'

Kotona tulee aika usein pannukakkuja, kun niiden leipomisessa ei paljon tarvi ajatella ja sitten tulee mitä tulee. Joskus ihan hyvä, etenkin, jos on paljon pannukakkua tehnyt mutta useimmiten se kupruilee onttoja kupruja, jotka palavat sitten karrelle. Hillon kanssa menee kehnompikin ja oikein kehno uppoaa, jos laittaa kermavaahtoa päälle. Sillä tavalla voi peitellä rujommankin kakun.

Mutta alkaahan se kyllästyttää ajanoloon, jos ei yhtään opettele mitään muita kakkuja leipomaan. Vaikka noita korvapuusteja. Vaikka eihän ne kakkuja ole. Sanotaan nyt, että tiikerikakku olis aika poikaa.

Meidän perheen suurta herkkua ovat korvapuustit. Myös minun. Kun lämpimän kanelintuoksuisen puustisen saa käteensä ja kylmää maitoa lasillisen, ah sitä autuutta.

Yksi perheenjäsen vannoo tiukasti mustikkapiirakan nimiin. Muropohjainen ei ole hyvä, vaan pitäisi olla pullataikinapohja. Ja se ei aina nouse nätisti sieltä mustikoiden alta. Tulee sellainen kumimainen pohja.

Oli muuten mielenkiintoinen tuo havaintosi siitä, että miksi tukka on silloin hyvin, kun on parturiaika?
No ei todellakaan, kun mulla alkaa kampaaja-aika olla parin viikon sisällä, niin mun hiuksisto jotenkin tajuaa sen. Ja heittääntyy ihan veltoksi. Ei auta maammelaulukaan, karvat rötköttää pitkin päänahkaa, ilkeyksissäänkään eivät tottele fööniä. Tai ehkä vähän aikaa, mutta odotas, kun pääset vessasta ulos, niin jopa lässähtää koko hoito.
Töihin päästessä kun vilkaisee peiliin, iik!

Eikö ole merkillistä? Työkavereiden kanssa on huomattu ihan sama asia. Heti kun joku mainitsee kampaajalle menon, alkaa salavihkainen lässähtely ja kaikkien hiuksistoissa. Kyllä kummeksuttaa...

'surullinen murheenkryyni'

Noniinnääs lässähtää muina aikoina mutta just sen päivän aamuna, kun on se parturi, tukka asettuu jetsulleen. Aina.

Niijja pullahan on hyvää vain hyvin tuoreena, ihan vastapaistetttuna, korkeintaan tunnin uunista otettua.

Karsimuksen karsimus. Kun lähdin iltapäivällä kesämekossa töihin, oli 23 astetta. Tuntia myöhemmin astelin autolle, ja mittari näytti 11 astetta. Oli se vaan kiva siirtyä seuraavaan paikkaan jalat sinisenä... sis autosta ulos :)

Miksi parturi osaa laittaa hiukset hienosti, mutta kun itse yrittää seuraavana päivänä samaa, ne ovat kuin trollilla konsanaan? Mur!

No mutta, tervehdys Marleena. Lämpö laski täälläkin toistakymmentä astetta parissa tunnissa, ei ollut ennen tällaista. Kesäisin tarvittiin vain sortseja.

Tähän minulla on vihdoin vastaus: Partureilla on niitä ihmeaineita, joita ne ruiskuttaa asiakkaan hiuksistoon, että ne takkuuntuisivat ja hapsoontuisivat seuraavana päivänä, jotta asiakas ymmärtäisi tulla mahdollisimman pian takaisin. Aineet on samasta kaupasta kuin sovituskoppien peilit, jotka valehtelevat, että vaate istuu takaa. Kotona ei enää istukaan.

Täällä ollaan henki vielä hiukan pihisten ja lomaa kaivaten :)

Aivan hirveä on se hiuspehko aamulla herätessä! Eikä ne vaatteet istu edes edestä katsottuna. Olisipa kotona hoikentava peili...

Sovituskoppien peileissä on yksi hyvä puoli: kun siellä on viettänyt tuskaisia hetkiä itseään joka puolelta yhtäaikaa katsoen, on niin valmis laihduttamaan ja lenkille ja kurinpalautukseen. Jos into alkaa laantua, niin eikun uudestaan koppihoitoa.