Hiljaa olemisen taito
Hiljaisuuden hallitseminen on vaikea laji, jopa ammatikseen puhuville. Vai monastiko nykyään kuulette esitelmöitsijän, puhujan, luennoitsijan tai opettajan pitävän rohkeasti taukoja puheessaan. Kuuletteko enää vanhanaikaista rytmitystä, saatteko sanotun mieleenpainamisaikaa, intensiivisiä mietintätaukoja, löydättekö merkitseviä alleviivaus- ja dramaattisia käännetaukoja? Ettepä taida. Kuulette taukojen täytteinä öööö, totatota, niinniin, jootota, totanoin, ettäettä ja sanotaankovaikkaettä. Sinänsä muuten sujuvassa esityksessä saa kuulijan huomion tehokkaasti kiinnitetyksi asiasta toisaalle sanomalla ikään kuin vähän väliä ikäänkuin ikään kuin tauon täytteenä. Se ikään kuin vesittää sanoman.
Miten minusta tuntuu, että nykyään ei enää osata olla vaiti vaan pälätetään puhelimessa, smooltolkataan, höpötetään ventovieraille joutavia ketään kiinnostamattomia niitänäitä kassalla, jonossa, bussipysäkillä, hississä. Täytetään tyhjällä puheella ilmatila ihmisten välillä. Päläpäläpälä päl ....kaiken aikaa. Hiljaisuuden täytettä tyhjällä. No, ehkä se on helpompaa kuin rohkeasti hiljaa oleminen. Minä niin pidän hiljaisuuden äänestä. Johtuneisiko siitä, että olen perheestä, jossa puhutaan koko ajan, lakkaamatta joku on äänessä ja kukaan ei ketään kuuntele, koska kaikilla on niin paljon puhumista. Kun kotikotona käyn, minulla menee aina aikaa, että totun taas siihen äänitapettiin. Yritän kohteliaasti kuunnella kaikkia ja vastatakin, kunnes muistan, että kuuntelua ja vastauksia ei oleteta. Kukaan ei huomaa, että minä en varsinaisesti puhu mitään. No nyt tiedän yhden, joka heti väittäisi vastaan, että minä muka puhun kaiken aikaa. Mutta se on eri asia, ääneen ajattelua. Vai onko? Ehkä minä sitten kuitenkin olen vaan vanhempieni lapsi.
Minä pidän pelkistyksistä, minimalismista, tauotuksista ja vähäisyyden eleettömyydestä. Mitä ei uskoisi, kun yrittää tulkita rönsyileviä ajatuksiani tai katsoo pursuilevaa kotiani ja työpöytääni. Mutta eikö ihminen rakastakin juuri sitä, jota ei (o)saa? Niin kuin haikua, sananakin jo niin kaunis ja haikea. Kaunein kaikista, minulle kirjoitettu:
Katson taakseni
ja muistan vuodet, jotka
minulle annoit
Jälkipuheet
Pidän yksityiskohdista, joihin tartut, pakotat pysähtymään ja takertumaan niihin - havaitsemaan ja huomioimaan ne tosiksi.
Tämän kirjoituksen sisältö on minulle tärkeä. Pidän ihmisistä, koen äärimmäisen läheisiksi ne - joiden kanssa voimme nauttia toistemme seurasta äänettöminä. Vaivautumatta. Olemalla- kuulemalla saman hiljaisuuden äänen ja pitämällä sen tarinasta.
Sinä - Mea - osut.
Usein nappiin, ja usein upotatkin.
- ja siis.. tuossa pitäisi lukea,- tuntematta oloamme vaivaantuneeksi.., -eikä vaivautumatta.
Argh!
Kiitos taas tavattoman hienosta postauksesta. Uskallan sanoa olevani sellainen "vanhan linjan" puhuja, joka ei liikoja höpöttele turhia. Silloin kun on asiaa, puhutaan. Ohjelmaan merkitty puheaika, eli minulle varattu puheaika on kallein aarteeni. Tiedän, että minulla on esim. 15 min aikaa esittää sanomani. Vaikka pitäisin taukoja, minun annetaan todennäköisesti puhua minulle varatun ajan verran. Tosin joskus on käynyt niin, että "tärkeämpi" puhuja on aiemmin ryöstänyt minulta osan minulle varatusta ajastani, mutta se on ihan eri lukunsa ja sen kanssa pitää vain oppia elämään. Tiedän, että minua kuunnellan ehkä 2-3 ensimmäistä minuuttia ja sitten loppu onkin puhumisen taidosta kiinni.
Erinomaiseen kirjoitukseesi voisi oikeastaan lisätä vain yhden tärkeän asian: Jos haluat sanoa jotakin oikein tärkeää puheesi keskivaiheilla, kannattaa pitää lyhyt hereille havahduttava tauko (plaraa esim. kalvojasi ikäänkuin etsiäksesi sieltä jotain tärkeää, kaivele nenääsi tai yleisön niin salliessa vaikkapa p***si). Sano sitten tärkeä asiasi mahdollisimman hiljaisella äänellä niin, että kuulijat joutuvat oikein pinnistelemään kuullakseen sanomasi. Asian pitää sitten myös olla tärkeä, sillä kuulijoiden nöyryyttäminen esim. teatraalisesti p***ttä kaivelemalla ja jonninjoutavia puhellen on täysin anteeksiantamatonta. Toinen käyttämäni tapa on pistää kalvo tai dia näkyville ja sitten kävelen yleisön joukkoon ja katsomme yhdessä tuota diaa tai kalvoa yhdessä. Huomautan tietenkin, esim. että tuolla alarivillä oleva asia on todella tärkeä juttu, eikö vain? Kerran puhuin eräässä ravintolassa missä oli tosi huono kuuluvuus takariveille ja lisäksi häiritseviä pylväitä. Ratkaisin ongelman antamalla eräälle etupenkkiläiselle kalvonippuni, itse kävelin suunnilleen keskelle ravintolaa, ja puhuin sieltä. Pyrin lisäksi puhumaan kokonaisia lauseita pylvään takana olevaa ihmistä katsoen. Jos pylvään takana oleva ihminen oikein säpsähtää kesken kaiken hereille, olet tehnyt ihmeteon! Kiitin tietenkin kalvoavustajaani puheeni lopussa.
KIITOS kirjoituksestasi!
t. christer
Kiitos Vintti ja Christer palautteesta. On hieno tunne, kun huomaa, että oma ajatus on auennut toisen päässä juuri sellaisena kuin sen lähetti maailmalle. Vaikka lähetys olisi enemmän ajan ja ajatuksen kanssa hioutunut paremmaksi, niin se, että raakileenakin ajatus tavoittaa, kertoo, että rönsyjen taakse pystyy näkemään.
Vintti, hiljaa olemista toisen kanssa osaa arvostaa vain se, joka taitaa myös puhumisen ja osaa kuunnella. Sinä osaat.
Olisinpa Christer sinun esitystäsi kuulemassa. Juuri noin olen ajatellut hyvän esiintyjän osaavan ja ymmärtävän kuljettaa kuulijoitaan haluamaansa lopputulokseen. Se taitaa olla taito, joka ei ole ihan kokonaan opittavissa. Siihen tarvitaan myös synnynnäistä aistimisen kykyä.
Aistintaahan se on juuri senkin tajuaminen, että kun itse puhuu, muut ovat kuulijoita, ja tuntosarvien taitavaa käyttöä se, että tajuaa, millainen on kuultelijain olo tuolloin ja miten siihen voi itse vaikuttaa.
Tai sitten, totanoinnin puuhuu vaan ja napsii poverpointtia, kun totanoinniin maksetaanhan tästä se niinku luentopalkkio kumminkin.
Se tuntosarvien käyttely on taitolaji ja sen oppiminen pidempien syventävien kestoinen. Vaan se, joka lajin oppii, hallitsee yleisönsä, siirtelee kuulijoidensa mielenkiinnon kohteita kuin noppia laudalla. Taitava tuntosarvikas on pelaaja, jonka kyvyt tajuaa mutta jota ei edes halua vastustella vaan menee pelissä mukana ja kuuntelee halulla vaikka aidanseipäiden kevätkastelun tärkeydestä.