« Huhhuh | Pääsivu| Sikspäkin voimalla »

Usko, toivo ja rakkaus

Väestöliiton pariterapeutti kertoo, että ensimmäisistä avioliitoista purkautuu 55% ja toisista ja kolmansista jopa 65-70%. Syyksi hän epäili uusioperheessä elämisen vaikeutta, mikä saattaa pitää osin paikkansakin. Minä väitän kuitenkin suuremmaksi syyksi sitä, että ensimmäinen erehdys on vaikeampi myöntää kuin toinen tai kolmas, jolloin ei enää vaaleanpunaisesti odoteta ihmeen tapahtuvan vaan myönnetään erehdys silloin, kun se huomataan. Kun eron on jo kerran käynyt läpi, on helpompi lähteä. Toisten ja kolmansien avioliittojen purkuherkkyyden syyksi pariterapeutti epäilee myös sitä, että uusintakierroksilla odotukset puolisoa kohtaan ovat korkeat ja jopa kohtuuttomat. Taas väitän vastaan. Uusiin liittoihin päinvastoin mennään hyvinkin realistisin odotuksin. Mikä taas tarkoittaa sitä, että pettymykset tunnistetaan nopeammin ja aikaa suhteen kehittymiselle ei anneta tai sitä ei ole. Mitä monempi liitto, sitä vähemmän haluaa uhrata aikaansa odotuksille, koska maailma on jo opettanut, että eivät asiat useinkaan odottamalla parane.

Näillä saatesanoilla toivotan onnea toiseen yritykseen Tanja ja Olli Saarelalle, jotka eilen ovat ilmaisseet tahtotilansa toistensa suhteen. Pariterapeutti muistuttaa, että tutkimusten mukaan suhteen hyvinvoinnin luultiin ennen perustuvan kykyyn käsitellä rakentavasti ristiriitoja mutta Tanjaa lohduttanee tieto, että nyttemmin on huomattu olennaisemmaksi myönteisen pohjan rakentaminen.

Oli miten oli, minusta kaikkein olennaisinta on, että jokaisella pitäisi olla oikeus olla oma itsensä. Edes omassa kodissa.

Jälkipuheet

Olen kovasti paljon samaa mieltä. Siis kanssasi. En Väestöliiton, jonka lausunnoissa on yllättävän usein menneiden aikojen kaiku. Viiskytluvulla asui viattomuus, Väestöliitossa vieläkin.

Lex Karpela meillä jo on, minkälainen mahtaa olla Lex Saarela?

Viiskytluvulla elettiin tosiaan viattomuuden aikaa, jolloin ei paljon erottu. Ja kun sitä sitten harvoin tapahtui, oli se ihmeellistä, harvinaista, jopa pahekuttavaa. Mutta ei se tietenkään johtunut siitä, että liitot olisivat olleet onnellisempia. Silloin vaan ei useinkaan ollut naisilla muita mahdollisuuksia ja eronnut nainen oli huono nainen.

Nyt senaikaiset avioliitot elävät viimeisiä hetkiään ennen vanhainkotia ja kauan odotettuja omia, erillisiä huoneita, joita vaimot eivät pitkän liittonsa aikana koskaan ole uskaltaneet edes ehdottaa. Oma tila suhteessakin! Se on se tärkein juttu. Sitä naisetkin uskaltavat nykyisin vaatia.

Minä kannattaisin nykyistä systeemiä, jos kannattaisin avioliittoa, johon en enää jaksa uskoa.

Kyllähän minuakin vähän ihmetytti se Väestöliiton pariterapeutin juttu. Vaikka se toinen kierros ei omalla kohdalla osoittautunut ensimmäiseen verrattuna muuta kuin eri tavalla vaikeaksi.

Avioliitto on semmoinen, että toisilla se toimii ja toisilla ei. Kyllä minä tunnen ihmisiä, ikätovereitakin, jotka on olleet parikymmentä vuotta naimisissa ja viihtyvät yhdessä. Tosin ihmettelen, että miten he tekivät sen.

Kadehtien katson niitä paria tuttavapariskuntaa, jotka ovat onnistuneet ensimmäisessä liitossaan pitkään. On ihana huomata heidän välisensä side, ohimennen sipaistu hyväily ja yhteisymmärrystä huokuva katse. Yhteistä näille pareille on, että niissä on annettu tilaa kumppanille.

Toiset ja kolmannet liitot epäonnistuvat mielestäni myös siksi, että uudessa suhteessa hakee jotain ihan muuta kuin edellisessä. Hakee sitä, mikä tuntui puuttuvan ja sitten se osoittautuu toimimattomaksi. Kun eihän ne jutut natsaa sillä tavalla väkisin kampeamalla.

Ensin oli missi ja malli Tanja Vienonen. Tarvittiin uusi imago; enter Tanja Karpela, lupaava poliitikko, ministeriksi asti. Sitten ryvetettiin nimi Lex-Karpelalla. Hmm...uusi imago; enter Tanja Saarela, elokuvaohjauksen professorin muusa, taiteiden ja ruumiinkulttuurin tukija. Mitä seuraavaksi?

Ei se vaihtamalla parane kuten sukkien aromi.

Muistaakseni viimeisin tutkimustulos oli siten, että yllättävän moni avioliitto kestää. Tarkkoja prosentteja en muista, mutta muistin mukaan toi 55% ei ollut lähelläkään sitä. Tutkimuksessa ällisteltiinkin juuri tätä. Tutkijat olivat olettaneet päätyvänsä lähelle 55%:a. Valitettavasti en muista lähdettä. Siksi ihmettelen Väestöliiton tutkijan lukemia. Heillähän pitäisi olla viimeisin tieto?

Minä en ole saanut silmistäni sitä, kuinka eräs isotukkainen missi käveli Sarasvuon ja Rantalaisen ohjelmassa alusvvaatteisillaan. Enkä sitä kahdeksan kermakakun kokoista hääpukua pitsisine päivänvarjoineen, joka isotukkaisella oli rouvaksi muuttuessaan, sellaiseen mauttomuuteen ei ole pystyneet edes amerikkalaiset tositeeveehääohjelmat isoine mustine morsiamineen. En myöskään unohda niitä avuttomia selityksiä, kun hän jäi rattijuoppoudesta kiinni. Enkä sitä ylikorostettua poliittista tyylikkyyttä hakevaa entistä missukkaa, joka haaveili tulevasta presidentinrouvuudesta huiskuttaessaan parvekkeella Kangasalla hyvää kesäpäivää.

Mitä voi sanoa sellaisen henkilön arvostelukyvystä, joka menee naimisiin puolen vuoden tuttavuuden jälkeen? Ennustan liitolle korkeintaan kahta vuotta.

Dalain ajatuksia vilahteli myös minun päässäni. Kyllähän Väestöliiton lukemat aika uskomattomilta tuntuvat. Jäin kaipaamaan tietoja mittausaajanjaksosta. Kun eihän sitä voi tietää vaikka viime kesänä solmittujen liittojen kohtaloa vaikka viiden vuoden päästä.

Tarkkuutta.

Ollaankohan me (avo)miehen kanssa missään tilastoissa? Kiva olisi niitä kaunistaa, kun liitto on kestänyt vuodesta 1981 alkaen. Pari kertaa on pikkasen mietitty avioliittoa, mutta se siitä. Omat vanhempani kestivät avioliittonsa hammasta purren ja samalla rokottivat meidät lapset oikein kunnolla avioon astumista vastaan.

25 vuotta! Eikös se ole joku hopeajuttu jo. Epäilemättä teidän salaisuutenne on siinä yhdessä puuttuvassa i-kirjaimessa.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa