Hyvin suunniteltu on melkein tehty
Sain eilen saunassa aivan loistavan ajatuksen blogikirjoitukseksi. Olen saanut niitä ennenkin ja aina unohtanut, joten varmistelin muistamisen tällä kertaa ajattelemalla sen valmiiksi. Vähän niin kuin kirjoitin sen päähäni. Ja korjailin ja muutin kappaleiden paikkoja. Poistin ja viilasin. Se oli aika hyvä, kun tulin saunasta. Sitten tein hiukan naisten saunanjälkeistöitä ja olin hetken ajattelematta pään sisäistä kirjoitusta.
No niin, nyt luulitte, että unohdin sen. Vaan en. Muistin oikein hyvin. Niin hyvin, että ajattelin, että muistan sen huomennakin, että kehittelen vielä silmiä lepuuttaessa. Ja menin nukkumaan. Yöllä heräsin ja ajattelin, että en varmaan kyllä aamulla muista ja hapuilin kirjoituslipastolle, kaivoin mustan muistivihkoni laatikosta, sen isomman. Pienempi on aina repussa siltä varalta, että inspiraattori iskee kesken reissun [on iskenyt monasti mutta en ole kirjoittanut, kun minähän kyllä muistan]. Vihkoon siis riipustin tarinan rungon, kun ajjattelin, että muistan kyllä ne tarkkaan harkitut lihat ympärille ja mausteethan tulevat siinä sitten itsestään. Ja menin takaisin nukkumaan.
Aamusuihkussa ajattelin rentona, että eipä tänään tarvi ajatella aihetta, kun minullahan on se juttu paperilla. Juuri sillä hetkellä tosin en muistanut, mikä tarina. Mutta sehän on siinä paperilla. Että kyllä se siitä jampakoituu. Tein rauhassa naisten aamuisia salaisia rituaalijuttuja, join kahvit, otin lapun ja läksin Vehoon [ihan pikku juttu, max tunti = 2 tuntia ja uusi reissu, kun se viallinen osa olikin ehkä ehjä ja viallisempi pitää tilata tehtaalta ja se taas kestää jonkin aikaa] ja kun pääsin vihdoin töihin, kaivoin muistilapun esiin: hyhjun ... leaksi pusmnii tapessi uat . En saanut yhtään mitään selvää käsialastani.
Äiti oli oikeassa; minusta olisi pitänyt tulla lääkäri.
Jälkipuheet
Lohdullista ajatella, että eräät muutkin meistä "kirjoittavat päähänsä" näit pieniä kertomuksia. Minullakin ne ideat syntyvät ja kehittyvät, jos eivät saunassa, niin suuressa rentouden tilassa kuitenkin. Esimerkiksi lenkillä metsässä on tilaa ajatusten vaeltaa ja asettua kappaleiksi.
Muisti ei ikävä kyllä pelaa niin hyvin, että koskaan muistaisin mitään juttua enää kokonaan. Ainakaan seuraavana aamuna.
Nim. Eilispäivää etsimässä Tähtitorninmäen tienoilla
Juostessa tulee muuten aina. Ne kirjoittuvat helposti ja joka kerta sitä ajattelee, että tämän muistan kyllä. Lenkin jälkeen muistan vain, että joku mulla oli, joka piti muistaa. Mutta mitä.
Joskus harvoin kirjoitan oikein hyvän aiheen muistiin, varmuuden vuoksi, mutta kertaakaan en ole saanut selvää omasta käsialastani.
Mä ihan näin meidän kesken paljastan sulle, että mulla on kalenterin a.k.a. aivojeni poimuissa lappu, jolla on Lista. Siihen on suherrettu näitä lastun aiheita silloin kun niitä on mieleen juolahtanut, mutta blogaaminen on syystä tai toisesta ollut mahdotonta.
Tämän tukisanalistan informatiivisuudesta sitten tiedä: Nyt siinä lukee ylinnä "Naurattaa" ja sen alla "Kissannimet". Revi tästä suurta kirjallisuutta sitten.
Paha! :)
Käypäs apteekis sen vihkos kans. Voidaan saada monta hyvää luettavaksemme :)
Jos mä ajattelen,vaikka pväkirjaan jutun mielessäni,ei minusta enää tunnu mielekkäältä kirjoittaa sitä. Pävishän on just sitä varten mulla,että jäsentelisin päätäni. No,ko.asia on jo käsitelty. Näin on monta tärkeää asiaa elämästäni kirjaamatta :(
Tuohan muistuttaa kertomuksena ihan sitä legendaarista tarinaa, oliko se nyt A. W. Yrjänä vai joku muu suomalainen laulunkirjoittaja, joka sai yöllä unessa kaikkien aikojen biisi-idean ja heräsi keskellä yötä kirjoittamaan sen ylös. Aamulla herättyään katsoi kirjoittamaansa, siinä luki "poika tapaa tytön".
Veeralle ihan näin meidän kesken, että tulin juuri yhdestä projektityöryhmän kokouksesta ja päällimmäiseksi heilahti mulle välilehti *naurattais jos ei itkettäis*. Saa nähdä, syntyykö kirjoitusta vai iskeekö setsuuri.
Siru, olet oikeilla jäljillä. Ehkä suurin syy, ettei niistä pääjutuista oikein koskaan synny mitään, on juuri tuo, että ne on jo käsitelty. Ei ne lähde sitten enää lentoon.
Kiitos rhebok, kukaan ei ole vielä noin kunniakkaasti minua verrannut. Itse asiassa, nyt kun tarkemmin katson, niin eiköpä lapussani lue, että "tyttö tapaa pojan".
Mä teen työkseni ohjelmia, siis tietokonesellaisia. Tää on tuttua työkavereiden kesken: parhaimpina/pahimpina työjaksoina 'parhaimmat' ideat ongelmanratkaisuksi tulevat yöllä. Monella onkin yöpöydällä vihkonen äkillisiä ideoita varten. Ja yhtä moni sanoo, että eipä ole milloinkaan vielä tullut mieleen mitään 'julkaisukelpoista'. Eikä niitä osaa farmaseuttivaimotkaan lukea.
Toisten kokemuksesta viisastuneena en itse kirjoittele ylös saamiani loistavia ideoita. Kun ne eivät sitten olekaan niin loistavia - jos siis joku edes saisi selvää kirjoituksista.
Kotonakotona minulla on sängyn vieressä valkoinen, mummalta peritty laatikosto. Sellainen, jonka pintaan voi kirjoittaa, josta lähtee lyijykynä helposti pyyhekumilla.
Aamulla olen monesti herännyt tuijottamaan runoa, joka on ilmestynyt siihen yön aikana. Joskus en muista mitään kirjoittaneeni, joskus tiedän täsmälleen heränneeni runoon. Minulla on kai jokin sisäinen unisilmä, joka osaa kirjoittaa pimeässäkin, kun olen aina saanut siitä ihan hyvin selvää.
Kuvitelkaa! Kyljellään makaava ihminen raapustamassa pimeässä laatikostoon.
Hyvä että on ymmärtänyt yöllisiä merkkejään. Siitä on löytynyt monta kauneimmaksi nimitettyä. :)