« Arkistojen aarteita | Pääsivu| Klonks »

Miten minusta tuli mikä tuli, osa 3

Mikä opettaa naista enemmän kuin lapsuuden ammatillisen haavelaivan karahtaminen kiville tai oman satamansa etsiminen opintiellä? Ei mikään, paitsi sama ihmissuhteissa.

Eräällä pikkukaupungin kasvatilla oli joskus taipumus laittaa vaaleanpunaiset lasit silmilleen, kun tuntosarvet havainnoivat ihmissuhteen, joka havainnoi tuon kiltin ja ujon tytön. Tytöllä oli havaittu myös taipumus vaientaa korvansa kuulemasta ja ummistaa silmänsä näkemästä sitä, mitä ei halunnut. Hän oli taitava siinä. Hänellä oli myös ylikehittynyt tarve miellyttää kaikkia. Niinpä hän puski läpi tutusteluiden, esitti sitä, mitä oletti mahdollisen ihmissuhteen mahdollisesti haluavan hänen olevan. Toisaalta, vaikka ihmissuhteet eivät hänen haaveitaan vastanneetkaan, oletti hän lapsellisissa varmuuksissaan ihmisten muuttuvan haavekuviensa kaltaisiksi, kun vain hänen kaikkivoipainen kiltteytensä ja erinomaisuutensa pääsisi toiseen ihmiseen kultaisen kosketuksensa sipaisemaan. Niin oitis sammakoista, joiksi hän ei toki tietoisesti ketään myöntänyt, prinssejä sukiutuisi. Niin väärin, niin väärin.

Ihmissuhdeopin tentin suorittamiseen tyttö tarvitsi aika paljon aikaa ja muutaman suhteen kumauttamisen rytinällä kivikkoon. Perusopintojaksolla tyttö sisäisti, että ketään ei voi toinen muuttaa. Syventävä jakso opetti hänelle, että ihmissuhdevalmiiksi aikuiseksi voi kasvaa vasta, kun tajuaa, ettei ketään edes pidä ajatella muuttavansa vaan jos jonkun, niin itsensä on kasvettava. Lopullisesti hänestä tuli valmis, kun hän ymmärsi nöyränä myöntää, että jalustalta on laskeuduttava, löydettävä omat jalkansa ja päänsä, uskallettava seisoa ja ajatella ihan itse ja myönnettävä itselleen ja toisille mahdollisuus olla juuri se, mikä on: torso mutta vahva ja siksi kaunis ja ehjä.

Ei-komea, ylipainoinen, ikääntynyt, varaton ongelmakimppumies etsii viehättävää ja älykästä naista vahvistamaan ex-vaimon mielipiteen.
Tori 18.5.2006.

Jälkipuheet

"Never underestimate the power of denial" sanoi nuoruudenystäväni. Se sama, joka muistutti osuvasti, että "sulle se kelpaa kuka vaan, kunhan se soittaa rokkia".

Auts. Osui ja uppos. Sitten tosi paljon myöhemmin.

Minusta rokin soittaminen on ihan yhtä pätevä syy kuin on kivat kengät tai poninhäntä. Tai no, ei olekaan. Onhan se nyt todennäköisempää, että jos soittaa rokkia, on myös asenne. Ja sehän se ratkaisee.

Pelkään pahoin, että "rock" määriteltiin meillä päin siihen aikaan juurikin kivojen kenkien, ponihännän ja oikeaoppisesti lonkalla kilahtelevien ketjujen perusteella...

Mutta vakavasti puhuen, puhut asiaa. Eteenpäin mennään tälläkin elon tiellä tasaisen varmasti, mutta eheän torson tapaamiseen on meillä vielä vähän matkaa.

Kiva, että puet aina välillä ajatuksia sanoiksi puolestani.

Varmaan aika monta liittoa on solmittu ja melkein yhtä monta purettu lonkalla kilahtelevan vyön, kivan letin taikka järkyttävän hyvän näköisten buutsien takia. Ja niin tapahtuu vastakin vaikka hilut saattaa vaihtua.

Kyllä kädetönkin oppii syömään, kun on oikein älyttömän nälkä. Vanha meanderdaalialainen sanonta.

Et ole ainoa, lauleskeli joku aikoinaan.
Olisko niin, että tuollaisia kokemuksia on sellaisilla, jotka syövät leipää?
Toiset purevat hammasta, toiset pölähtävät kivikkoon pajupuskat tutisten?

Tämänkaltainen teksti vaikuttaa lähes provokaatiolta. Vaikutelma syntyy aina, kun ihminen edes vihjaisee uhranneensa omasta romanttisesta luonnostaan jotain realismin alttarille. Sellaistahan ei näet pohjimmiltaan ihmiselle tapahdu. Ne vaaleanpunaiset unelmat ja toiveet ovat kuten raidat tiikerillä, niistä ei pääse eroon.

Toki on realistisesti katsoen hyvä huomata, ettei voi muuttaa toisia elleivät nämä itse halua. Siltäkään ei silti saisi ummistaa silmiään, että ne lapsekkaat haavekuvat paremmista ihmisistä ovat paljon kauniimpia ajatuksia kuin yksikään realismilla rakennettu betonikyhäelmä.

Kun ajattelee ihmisiä haavekuviensa kautta, lyö päänsä monta kertaa todellisuuden kivimuuriin. Satuttaa itseään niin kirotun monesti ja taivaallisen kipeästi ihmisyyden ilkeyteen. Mutta jollei kerta kerran perästä uskalla palata noihin lapsekkaisiin haavekuviinsa, voiko koskaan antaa mahdollisuutta sille että ne joskus, jossakin, jonkun ihmisen kohdalla voisivat myös toteutua?

Kaikki toivovat. Vaikka sitten äärimmäisen salaa.

Eivät minun raitani ole kuin kirkastuneet. En minä sitä. Vaan sitä, että ei pidä liimata haaveitaan väkisin ihmiseen, jolle naamari ei sovi. Jonka näkee ihan hyväksi ihmiseksi mutta jollekin muulle.

Sitähän minä vaan, että haaveet nimenomaan pitää säilyttää ja etsiä kuvaa vastaava ihminen. Eikä valehdella itselleen, ei uskotella mustaa valkoiseksi.

Haa, no tuo on paljon parempi aatteellinen referointi ja miellyttää myös virkaintoisen romantiikkamiliisimme korvia. Pidetään ne vaaleanpunaiset lasit sitten vastakin ajoittain silmillä, eikös? :)
*myhäilevää nyökyttelyä*

Saatte synninpäästön. For now, tietenkin ;)

No tietenkin. Olen tietoinen tarkkailustanne ja viritän varmuuden vuoksi lasit kuminauhalla pään takaa. Sellaisella valkoisella, hiukan kierteiseksi venyneellä. Liekö alushameen vyötäröltä. No ei, sehän olisi epäromanttista. Ellei se ole vaaleanpunainen ja kovin pitsinen. Se alushame.

No kah, onhan se.

Minustako kirjoitit?
Mä oon suorittanut kyllä jatko-opintojakin. Mm. aiheesta:Et voi loputtomiin yrittää muuttaa itseäsi toisen mieleiseksi. Sekä keskeneräonen kurssi:Toisten haaveiden toteuttamiseen keskittyminen tuppaa hukuttamaan ne omat haaveet.
Mut mä en taida valmistua KOSKAAN,yhyy!!!

Tidäthän näitä ihmisiä,jotka yrittävät epätoivoisesti päteä kaikenmaailman koulutuksilla. Vain saadakseen ihailua ja kunnioitusta. Ovat kuitenkin onnettomia,koska jotain sisältä puuttuu... ja menevät uudelle kurssille oppimatta mitään!

Minä olen käynyt pitkään noita samoja kursseja. Epämenestyksellisesti sikäli, että olen käynyt ne moneen kertaan. Juuri nuo mainitsemasi kaksi kurssia ovat vaikeimmat. Tai periaatteessa helppoja mutta käytäntöön soveltaminen on vaikeaa.

Mahdanko minäkään koskaan noita suorittaa. Kuitenkaan. Etten vaan olisi niitä, jotka retostelevat menestyksellään mutta totuus on tarua karumpi.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa