Lomaltapaluupäiväntasausviikonloppu
Eilinen loman ja talven loppuhenkäisy röyhtäisi sakarapäisinä neuloina päin kasvoja vaakasuoraan tuiskivan lumimyrskyn juuri, kun kevätaurinko oli saanut houkuteltua iltapäivälenkille. Siinä vaiheessa, kun tuulta ja vettä hylkivän takin huppu oli täynnä lunta, sisäistimme itsemme sulautumaan autokaupan sunnuntainäyttelyyn, jossa kevät kutkuttavasti kouraisi rintoja: "ihanat mittarit, kato", "kato miten kivat pyöreät peilit", "iik, katokato, suloiset pienet kivat ovenkahvat", "ihan mun värinen". Miten niin ei muka nainen riittävästi kiinnitä huomiota auton eri ominaisuuksiin. Kotimatka rannikolta taivallettiin Martin kanssa piiskapäisinä pelloilta huokuavien lumipyörteiden keskellä rystyset valkeina rattia puristaen, ettei vastaan tulevan rekan syöksemä sokaiseva lumipilvi ja WHRROOMH heitä meitä ojaan. Mutta eihän se, Martilla on tuikeat tassut ja pitoisat kynnet. Hän on kuin mäyräkoira: näyttää pieneltä mutta on suuri sielu. Martista on vaikka poliisiksi. Sitä paitsi Martit saavat tehdä ihan mitä vaan, vaikka pysäköidä väärin päin. Ainakin, jos ovat poliiseja.
Tämän aamuista lomastairrottautumista helpotti huomattavasti kahvinkeittimen pohjalle homehtunut tinkeä läimiskä homekasvustoa eikä kahdeksi viikoksi auki jäänyt kylpyhuoneen ikkuna myöskään hidastanut paluuta arkeen. Kevätpäiväntasausaamuaurinko paljasti, että huolestani huolimatta lomansa vedettä voitokkaasti ovat sinnitelleet Torsti ja toverinsa, peljänneet kai joutuvansa parvekkeelle, jos eivät kukoista. Siellä nimittäin roikkuvat vielä viime kesän pelargooniat amppleissa, jos nyt eivät ihan kukassa, niin pelotteina sisäkukille, kuinka käy, jos ei ole kukiksi.
Olen usein miettinyt kaupungeilla liikkuessani, tunnistaisinko vastaantulijassa henkitutun, bloggaajan, jonka kanssa on helähtänyt virtuaalinen sielututtuuden tunne. Olen aina ollut varma, että tunnistaisin ja siksi olenkin olettanut, että en ole koskaan ketään elävänä nähnyt. Paitsi nyt olen: lauantai-iltana, kuuden maissa haukkasi erään pienen baarin ovi savuista ilmaa Humalistonkadulle, sinne puutalon kohdalle. Sisään astui tutunoloinen hahmo. Sanoin kumppanille, että "Ugus tuli". Ikään kuin se olisi ollut itsestään selvää, että juuri häntä odotin tulevaksi. Siinä hän oli, parin metrin päässä, ilmielävänä, ihan juuri sellaisena kuin hänet olen kuvitellut. Kävelin ohitseen urheiluruudun hidasteista tutulla viipyilevällä askeleella, jotta kuulisin hänen äänensä. "Eiei", sanoi ääni ja kuulosti Ugukselta. Ja todentotta, heitti hän myös otsatukkaa rennon viileällä pään heilautuksella. Aivan niin kuin olen aina kuvitellut.
Jälkipuheet
Niin lähellä mutta voi, kuitenkin niin kaukana. En muista olleeni kuudelta Humalistolla päinkään, vaikka ilmiselvästi joku kyllä oli. Ehkä hän oli minun negatiivinen versioni. Nimittäin: minä sanoisin tietenkin "Kyllä kyllä", enkä "Eiei".
Mutta kivalta se tuntuu olla havaittu. Lähempänä kohtaamista taidetaan olla koko ajan.
Se siitä minun kuudennesta vaistostani. Nyt tiedät kuitenkin, että jos siellä päin Uguksen sanotaan tehneen jotain arveluttavaa, kuten vaikka maanneen Aurajoen jäällä, niin sanot, että se oli se NegaUgus.
Tällainen mahdollisuus antaa minulle itse asiassa tukun huolestuttavia ajatuksia...
Baarissa oli TYOK:n näyttely, joten viitekehys siivitti uskoani. Itse asiassa, se taisi olla joku marko, sisäistä muistikalustoani pengottuani, näin se taisi ollkin. Jos tunnistat markon, tiedät, millaisena sinut koen.
Markolla oli muuten musta pikkutakki, siitä vähän ajattelin, ettei Uguksella. Mutta silti se niin sopi sulle.
Vai jotta negaugus, joka piireissä tunnetaan myös negauksena?
No asiaan; nimittäin, jos tykkää marteista poliiseista, niin kehotan käymään katsomaan vaikka uuden vaaleanpunaisen pantterin (siis sen Steve "martin" -version ;).
Minä näin Wienissä parikin kertaa hassuja poliisiautoja. Onnistuin kuvaamaankin sellaisen.
Niin.
Hienoja kuvia Tomilla Wienistä. Niinkuin tämäkin voisi olla mean auto kolarimaalauksen jälkeen jos vakutuusyhtiö maksaisi maalauksen kuin maalauksen.
http://galleriat.pnuk.net/misc/wien-2005-3/?image=1
Mutta eikö Wienissä ole siltoja?
Ei kai pantterissa vaan ole pinkkiä Marttia, siinä kyllä menee raja. No ei kai, jos on poliisi kerta. Poliist on tyylikkään mustavalkosia. Smartit poliisit on ihan just ykkösiä. Tommosia pikkusia oli siellä myös, pienemmällä saarella ja isompia isossa kaupungissa kaupungilla. Juuri noin hassun näköisina: sininen valo katolla melkein suurempi kuin itse auto. Mahtoikohan sitä urheiluversiota olla sitten maantiepoliiseilla.
Hienoja kuvia Wienistä, totta tosiaan. Hakuaisin asua talossa, jossa jokainen osake on ulkoapäin eri värinen. keltainen voisi olla kiva. Martille voisi kaveriksi hankkia My Little Pony- martin. kesäautoksi.
Tosiaan meinasin linkittää ponimartinkin kuvan, mutta jätin sitten pois. Liika mainostaminen on pahasta.
Siltoja Wienissä on, kun se Tonavakin virtaa kaupungin läpi. En pahemmin käynyt joen toisella puolella, niin jäi sillat kuvaamatta. Eivätkä ne sillat, mitä minä näin, olleet mitenkään erikoisia.
Wien kihtoisi tavattomasti. samoin Barcelona. Ja Berliini. Ja Lontoo. Ja Edinburgh. Ja Budapest.
Niin paljon näkemättä. Onneksi, tavallaan.
Tuuri kävi kylpyhuoneen ikkunasi kanssa. Isoilla pakkasilla tässä talvella Helsingin Lauttasaaressa kävi huonompi tuuri opiskelijapojalla, joka baanalle lähtiessään unohti keittiön ikkunan auki ja vesijohdot jäätyivät. Ja sitten pystyi kerrostalon kellarissa uimaan. Muistatkos uutisista?
En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että se voipi olla vaarallista. Minulla on lievän asteen pakkomielle tuulettaa paljon ja maksimoidakseni tuuletuksen jätän ikkunoita mieluusti auki. Onneksi en asu alimmissa kerroksissa.
Miksei muuten ylläkerroksissa lennä hyttyset sisään, kärpäset kylläkin.