Tårta på La Tortura
Olen aika harvassa asiassa hyvä mutta yksi taito minulla on: onnistun aina kähmäämään kaiken, mihin ryhdyn, erityisesti ruokahuoltopuolella. Onnistun jopa kaupasta valitsemaan sen kaikkein kamalimman eineksen. Eilinen vähärasvainen ja runsaskuituinen Grandiosan lounaspiirakkani oli todella masentava esitys. Se oli jopa masentavampi kuin se oma viritelmäni, jonka päivänä eräänä nälkäpäissäni kehitin. Jostain syystä nimittäin tuntui hyvältä idealta laittaa Kreikkalainen gratiini -pakastepussillinen Sunnuntain valmispiirakkapohjalle. Uunista tultuaan se vielä näytti melkein Pastanpurijoiden tekeleeltä mutta ei se silti oikein toiminut. Grandiosan äidit kyllä kaipaisivat Saarioisten äitien konsultointia. Minussahan välimerta on yhtä paljon kuin on latinaa maksalaatikossa, joten minulta ei voi mitään odottaakaan.
Olen muuten myös hyvä pitämään päätöksiäni; olen sinnikkäästi kuntopyöräillyt joka ilta kymmenisen kilometriä. Eilisiltaiset kilometrit taittuivat Tylerin kanssa ratevasti. Tyler on niin lutunen, hän on tyttöjen Tina. Eilen me teimme juustokakkua, lähestulkoon parasta, mitä tiedän. Onni on, että olen hyvä laiskottelussa. Olen niin patalaiska, etten viitsijaksa tehdä Tylerin herkkuja.
Parasta minussa kuitenkin on, että olen joustava ja erittäin hyvä ja nopea kääntämään omaa päätäni tilaisuuden niin vaatiessa. Olen lajissa lähes latinomainen virtuoosi. Eilen, kun olin menossa ostamaan käsipainoja ja autoradiosta kuului Shakiran La Tortura, niin eiköpä marketista mukaantunutkin Fijacion Oral Vol. 1. Onhan se vastustamaton, myös se kappale ja rytmin jokanaisvartaloa vatkuttava vaikutus uskomaton. En muuten tiennyt, että olen myös hyvä tuossa imukuppipeppukävelyssä, luonnon lahjakkuus suorastaan, mutta se käsien lepatuttaminen pepun päällä samaan aikaan ylävartalon hetkuttamisen kanssa on vielä hakusessa. Latinalainen veri kasvattaa ilmiselkeästi enemmän piilolihaksia, minulla ne ovat joko hukassa tai todella piilossa. Eivät kyllä ihan niin piilossa kuin Chakiralla.
Talvi jatkaa tänään autoilijoiden yllättämistä jo kolmatta päivää. Koska me pirkkahämäläiset olemme lähtönopeudestamme tunnettuja, saattaa olla, että tänään se yllätys vasta todentuu. Toista on Latinassa, siellä yllätyttäisiin kyllä jo heti ensimmäisenä päivänä.
Jälkipuheet
Voi mea! Sovitaanko, että mä kutsun sut joskus meille syömään? Minusta nimittäin tuntuu, että ainoa sektori elämässäni, jolla asiat edes joten kuten sujuvat, on tällä hetkellä keittiö...
Sovitaan näin. Minulle maistuu kyllä kaikki kaurapuurot ja kauraleivät ja kauratorttupohjat, erityisesti jos niillä on juustoa paitsi ei puurossa.
Vähän kun tuo hips don't lie. Tässä yksi yö surffaamisen lomassa se tuli neljästi musateeveeltä, siinä vaiheessa minun lantioni kyllä jo alkoi saada tarpeeseen.
Jaa kumpi tuli, valehtelemattomat lantiot vai tämä tortuura. Tähän nimittäin ei kyllä pysty kylästymään neljästä kerrasta, ei millään. Asiaan voi vaikuttaa tietysti se, etten yleensäkään pysty kyllästymään lattarirytmiin.
Sipulikeitto kauraleipä-juustogratiinilla?
Kiitos, kelpaa kyllä. Opin vasta viime reissulla, että sipulihan voi olla muutakin kuin ikäviä klönttejä, jotka pitää nyppiä lihapullista ja piilottaa lautasliinaan.
Se on sitten sovittu. Ilmoitat vain muutamaa päivää etukäteen vierailustasi, sillä tämä soppa sakenee ja paranee, kun sitä muutaman päivän kylmässä seisottaa. Saa se valkoviiniliemi miellyttävää makua...
Tämä sovittu. Kai sitä viiniä jää sen verran yli, että voi suun huuhtoa.
*Viittaa baarikaappiin* Aarrekaappi ei tunnu tyhjenevän, vaikka terapiasessioita pidettäisiin joka perjantai pikkutunneille...
Näin olin ymmärtävinäni. Kysymykseni voisi tulkita turhaksi ellei peräti retoristiseksi. Minä olen kaikkiruokainen ja -juomainen, seura ratkaisee ja jos jokin menee pieleen, niin ajatus ratkaisee,
Se on kaunis ajatus.
Ja lohdullinen. Ei läheskään niin paljon jäpitä asioita, kun muistaa, että meni miten meni, niin lopputulos on aina jollain tavalla selitettävissä plussan puolelle.
Lantiot ja siinäkin lähinnä se video, tosin nyt ei voi kuunnellakkaan ettei putkahda mieleen ne lantiot.
La Torturan SE latinorytmi ja Shakiran ääneen yhteensopiva miesääni sekä videon kertomus ovat ylivertainen yhdistelmä. Lantiot ei pääse lähellekään, siitä puuttuu oikea lattarihenki ja rytmi ei ole oikealla tavalla lattaria. Videosta puuttua sitäpaitsi se videolle oleellisin eli kertomus. Ja se kieli, se kieli.
Sen eukon uusin jollotus ei oikein pudonnut, mutta aina kun formaattiradioasemat tyrkkäävät eetteriin sitä, verkkokalvolle piirtyy muistista sellaisen tuhohdon keikuntaa, että risut ja käpyset ovat kevyttä kauraa.
Niin ja Shakiran ääni, kuin juoksevalla hunajalla rasvattaisiin kuuloluuta. Sellaiseen äänenalaan olen törmännyt ihka oikeassa elämässä kerran. Jeesus, yritä siinä puhua vakavissaan, kun pienet oravat juoksevat selkäpiitä pitkin ees taas, kutkuttaa sieltä ja hikeä pukkaa kaikista meilikuvista. Ei ole miehellä helppoa ei.
Minä olenkin tällainen piilolatino, että minuun putoaa kaikki, mikä tulee Latinasta. Tiedän, ei erityisen trendikästä.
Näinkö miehelle käy? Tuota minä vähän epäilin, kun katselin huolestuneena Erityisen huohotusta ja yritin seurata ajatuksensa katkeilevaa lentoa. Luulin, että se oli se lantio mutta äänikö se olikin.