Omituisten koristeiden koti
Marjut haastoi paljastamaan nurkkiin kertyneet roinat, jotka aikojen saatossa ovat muuttuneet koriste-esineiksi. Roinat?! Minulla mitään roinaa ole. No ehkä joitakin tarpeettomia, epäkäytännöllisiä, rumia, hankalia, tilaa vieviä tai muuten vain epäkoristeita mutta hyvin vähän sellaista, joka olisi vaan unohtunut. Tai siis, niinhän se käy: ensin joku vaan jää ja sitten sen jotenkin jättää huomiotta ja jo kohta silmä tottuu niin, ettei sen roinuutta huomaa. Ja sitten toisaalla tavarat vaan tunkevat sisään, valtaavat kaiken tilan ja käyvät kodoksi. Kun ainakin meanderiassa on se ilmiö, että esine halajaa paria. Ja se taas kaveria. Ja kaveri toveria. Ja aina jossain on joku, joka ehdottomasti vaatii päästä hyvään kotiin. Siitä seuraa kokoelma. Ja toinen ja kolmas. Aluksi niillä on olevinaan jotain kauneusarvoakin mutta kun niitä on liikaa, niin niitä vaan on liikaa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka eräs Brion mäyräkoita, mummon kätköistä muistoksi otettu kahvikuppi ja yksi nukkekuppi lapsuudesta. Yhtäkkiä niitä olikin monta mäyräkoiraa ja kuppia. Sitten puumäyräkoirat halusivat seurakseen posliinimäyräkoiria ja enkeleitä ja pehmomäyräkoiria. Ja kyllä, ne keräävät pölyä. Ja ei, ei niitä kovinkaan usein pyyhitä. Kuten ei myöskään sitä muuta epämääräistä pikkusälää ja vanhoja hajuvesipulloja. Muttakun.
Kokoelmat nyt vielä jotenkin pystyn itselleni selittämään mutta kukaan ei ymmärrä Torstia, sillä Torsti on todella ruma. Mutta kun hän oli pienenä vanhassa työpaikassani jäänyt äitiyslomalle lähteneen virkanaisen huoneeseen lukkojen taakse ja vuoden siellä muumioiduttuaan suorastaan itki päästä hyvään kotiin, niin pelastin hänet. Hän siitä tokeentui mutta vuoden vedetön laihdutuskuuri jätti jalkaansa ikuisesti hoikan nilkan, joka ei kuitenkaan estänyt häntä kasvattamasta päänsä yli metrin korkeuteen eteläisellä ikkunalaudalla. Josta hän yhtenä synkkänä yönä rojahti lattialle ja katkesi keskeltä poikki. En saanut tynkää kannettua poiskaan ja hän jäi lattialle. Nyt Torsti nojaa rujoa kroppaansa seinää vasten keittiön nurkassa tervehtien emäntäänsä puolentoistametrin korkuisena torspona, sillä sinnillä hän kasvatti katkenneen kaulan jatkoksi toisen muodostaen siten entistä rujomman roilon. Ja mihin Torsti kotoaan lähtisi? Ei mihinkään.
On kuulemma outoa, että minulla on kello vessassa. Ei minusta vaan. Ilman sitä olisin missannut Samikin tänään aamuteeveessä.
[Olen varma, että Triinulla, Marleenalla, Uguksella ja jopa tyylikkäällä herra b.:llä on salaisia roinavarastoja.]
Jälkipuheet
Ai että, Torstihan on symppis.
Torsti puhuttelee.
minulle tapahtui Torstin sukulaisten kanssa niin kamala onnettomuus pari vuotta sitten etten ole siittä vieläkkään toipunut. Kävi nimittäin niin, että ostin hienot ruukut kahdelle kaktusmos piikkismös -lajiin kuuluvalle kasville ja siirreetyäni ne niihin nämä penteleet molemmat kuoli. miten voi olla mahdollista, että onnistuin nekin tappamaan??!! ei ole kasveja minun kämpässä ei
Torstit on siitä hauskoja, että niille ei uusia multia eikä mitään lannoitteita pidä antaman. Sitä vartenhan niissä on piikit, ettei kenenkään päähän pälähdä sellaista mennä tekemään. Niitä pidetään nälässä ja janossa ja silloin tällöin niille huikataan, että sinäkin siinä torspo rumilus, jonain päivänä minä sinut heitän parvekkeelta alas. Ja ne vaan siitä yltyvät, että etpä heitä, kun et voi minuun tarttua edes työmiehen rukkasilla. Niiden purkit käy pieniksi ja multa syöpyy ja ne ei enää pysy pystyssä ilman seinän tukea.
Sinulta puuttui vaan tämä tieto. Ei se mitään. Omanikin keräsin ihan kokemuspohjalta. Kyllä se siitä, osta joku pieni. Niistä tulee kaikkein mukavimpia riesoja.
Äh, nyt meni Mea arviosi pieleen. Minulla ei ole salaisia eikä edes julkisia roinavarastoja. Kun reilu vuosi sitten muutin tähän asuntooni, joudun heittämään kaiken vähänkin merkityksettömän pois kun tila kävi vähiin. Ja sen jälkeen heitin vielä puolet siitä hyödyllisestäkin pois kun ei nekään mahtuneet mihinkään. Sen jälkeen elo on ollut nautinnollisen askeettista.
Tai no ei nautinnollisen.
Mutta sinullahan on se asketiikka. Mikään ei ole kauniimpaa kuin unohtunut tyhjä tila kaapin päällä. Hienon tasaisen pölypinnan peittämä tasainen tyhjä pinta. Mihinkään ei mahdu niin paljon roinaa kuin tyhjään tilaan, kaikki ne ajatukset, jotka lehahtavat päästäsi ja asettuvat vaakapinnoille. Tosinhan niitä ei roinaksi voi sanoa mutta unohtuneita koristeita ne kuitenkin ovat.
Oho, kiitos vain. Koristeita tai roinaa, samalta ne tuntuvat kai itsestä... Eikä täällä sitä tyhjää tilaakaan ole. Mutta nyt kun aloin katsella niin ehkä täältä jotain etäisesti tarkoittamaasi roinaan viittaava sittenkin vielä... jostain...
Joskaan ei mitään Torstin veroista, tietenkään, se on vaikuttava.
Mutta sinulla on Clooney. Melkein Torsti.
Kiitos haasteesta! Ottanen vastaan, kun palaan taas kotiin ja levolliseen olotilaan. Samalla voisi heitellä ne roinat vaikka kaatopaikalle tai kierrätykseen :)
Empä olisi arvannut mean kotoa löytyvän kauniita vanhoja kahvikuppeja tai tuollaista hyllyllistä pieniä esineitä. Hieman kyllä aiemmat pehmeän hämyiset kuvat antoivat osviittaa ettei mean koti ole ihan askeettinen, mutta tämä oli ihana yllätys. Tää tykkää. :)
No niin, viikon hyvä tehty siis Marleenalle.
Meanderia on, jos nyt voidaan kuvitella askeettisuudelle ja hillitylle vastakohta, niin juuri se. Koti, joka on ihan itsensä, vaikka sen ehkä haluaisi olevan hillitympi, askeettisempi ja rauhallisen tyylikkään hienostuneempi. Mutta kun ei, se elää ihan omaa elämäänsä ja tullut tuollaiseksi. Mutta kyllä minä viihdyn.