Matkaoppaassa kehuttiin kaupungin parasta gulassia saatavan ravintolasta, jonne kartasta katsoimme menevän selkeän reitin: pääkatua suoraan pienemmän aukion kautta pääaukiolle ja siitä kulmasta lähtevän kadun poikkikadulle, kirkon vieressä. Helppoa, sinne siis. Paitsi, että aukioilta ei löytynyt mitään suoria teitä, puhumattakaan tietä, jonka sivukatu oli haussa. Löydettiin kuitenkin kirkko, jota kiertämällä päättelimme oikean kadun löytyvän, kunnes huomasimme, ettei se mikään kirkko ollutkaan, mikälie valtaisa portti ei-minnekään. Kirkko oli toisaalla, jonne sattumalta osuimme ja sitten löytyi oikea kuja, joka ei ollut siellä päinkään, missä oletimme. Hakemamme ravintola oli missä pitikin, paitsi kiinni, lopetettu. Nälkä oli jo tilassa, joka vaati välittömiä toimenpiteitä, joten sisäistimme itsemme lähimpään kivijalkaravintolaan. Listan paahdettu ankan reisi kuulosti herkulliselta ja runsaalta [220 gr]. Eteemme tuotiin olmin väriseksi keitetty pyyn puolikas, jonka "reisi" oli kyljestä törröttävä paljas siipiluu. Syötävä osuus olisi mahtunut tikkuaskiin eikä olisi edes tarvinnut ottaa tikkuja pois.

Kaipuu gulassiin siis jäi. Helppo juttu, tämän minä hallitsen, ajattelin: palapaistia, sipulia ja paprikaa yhtä paljon kutakin. Ei voi kuin onnistua. Lihat erissä paistinpannun kautta pataan ja huuhdeliemet perään, sipulit pannun kautta, sekaan paprikat, valkosipula runsaasti, lihaliemikuutio ja pyre. Hautumaan. Jääkaapista löytyi edellisillasta jäänyt vajaa tölkillinen olutta, sekin mukaan sekä vähän timjamia, chilikastiketta ja chilisekoitusta. Ja tietenkin kourallinen ruokosokerin paloja. Tumman huumaava tuoksu kutkutti kokin aisteja lupaillen kaupungin parasta gulassia, joka kuitenkin hautuessaan oli muuttunut yllättävän liemekkääksi. Kokki päätti sopeutua tilanteeseen, tehdä gulassikeittoa ja kuori jääkaapista löytyneet perunat sekaan, lisäsi hiukan hönkää keitoksen alle ja mietti, että mitäs nyt, kun tehdäänkin keittoa. Smetanaa, eikun lähikaupasta äkkiä siis sitä. Keitto poristeli sillä välin perunat kypsiksi.

Kokki veti aistinsa turvolleen täyteliäistä näkyä ja tuoksua ja tyytyväisenä kiepautti kauhaansa keitoksessa. Aivan; pohjaan palanut kauppareissun aikana. Onneksi kokin koitokset ovat ennenkin päätyneet samaan, joten hän tiesi, miten toimia: soppa uuteen kattilaan, varovainen ryystäisy lusikalla, maistuuko palanut, ei maistu, hyvä ja palanut kattila konetiskiaineen kanssa kiehumaan. Jotain mustia hiutureita keitoksessa oli mutta uskottelimme niiden olevan timjameita. Ehdottomasti parasta paahdettua gulassikeittio ikinä.

[PS: Kun pohjaan palanut kattila on poristellut aikansa tiskiaineessa, kaavitaan möhnät pois ja loppusilaus tehdään sokeripalalla: paahtokattila on kuin uusi.]