Laskuoppia
Sain kutsun hammaslääkäriin joskus kolmen viikon päästä. Nyt jo. Vastahan minä tilasin ajan neljä kuukautta sitten. Minulla on muuten aivan uskomaton silmänilo hammaspeikkoja hätyyttelemässä, se Kalle. Vaan paljonpa iloa onkin siitä, kun pitää ottaa silmälasit pois, laittaa ne aurinkolasit päähän ja sen jälkeen ummistaa silmät, kun pelottaa ja valokin häikäisee. Koko energia menee siihen, ettei nosta kättä leuanaluspeiton alta ja osoita poskeaan, että "tosta noin ei vielä ole puutunut" ja samalla hutaise koko tarjotinta instrumentteineen. Senkin olen tehnyt. Noloa on se. Keskityn siis aina silmät ummessa laskemaan, kuinka monta kertaa Kallen pehmeä ääni kysyy, että "Sattuuko?" ja yritän muistaa, että päätä ei kannata puistella, kun pora on suussa. Hukkaan menee Kallen komeus siinä ammatissa.
Eilen kävellessäni viattomasti aivan ohi Stokmannin kuului huuto: "Tänne, tuu hakeen mut pois, pian ny!" Samassa näkymätön kumikäsi kaappasi minut kerroksiin ja suoraan maailman ihanaimpain farkkujen eteen. Täydelliset, pituuskin justeikämelkein. Mutta voih, niin kapean näköiset, etteiväthän ne minulle mahtuisi, ajattelin ja saman tien sovittamaan, että kuinka pitkälle sääreen venyisivät. Ja eikö perille asti, että zhulaah. Täydellinen istuvuus, jumalaisen sopivat, kerrankin lerpottamaton vyötäro, joustava pintaa hivelevä musta farkkukangas, upeat *oikean* pituiset lahkeet. Ja hinta, ajattelin minä, on tietenkin tähtitaivaallinen. Vaan ei, vain 64,95 EUR oli painettuna vyötärölapussa, ei paha. Etenkään, kun minullahan on se kantapeikkoetuseteli, ajattelin. Kotona. Sitten mentiin bussilla lähiöön, haettiin kortti ja oltiin takaisin farkkujen kimpussa hetkessä, noin puolessatoista tunnissa. Ja kassalle, joka käänteli minun upeita farkkujani manaten, ettei hintaa löydy ja minä vaivihkaa, että tuossahan se, persuuksessa, farkun merkissä. Oranssihuulinen minuun kääntyen huolellisesti huulensa halveksivaan alaviistoon asetellen hitaasti alleviivaten lausumaan, niin kuin vain vähäjärkiselle sanotaan: "E-i s-e o-l-e h-i-n-t-a.". Joka sittemmin löytyi kassakoneesta tuhannen numeron koodin tulkinnalla ja näytössä ilkkui 89,95. Auts, sanoi alitajuntani mutta lohduttauduin 10:n etusetelillä, jonka olin oranssille antanut. "Pankilla", sanoivat kalpeat huuleni ja kuittia kirjoittaessani tuijotin lukua 89,95. Jähmettyen kauhusta kysyin, ettäkö se hinta oli sitten 99,95. Oranssi mutristui hämmentyneenä, no eikun, hän siis, tuota, anteeeeeksi.... Virhe. Korjataan. Ja toinen kuitti: 79,95. Mutta onhan ne täydelliset. Ja säästin 20 euroa kai
Kalliiksi tulee Martittomuus, hänen kanssaan korkeintaan poikkean Pirsmassa tekemässä tylsiä ja edullisia ruokaostoksia, mikä tapa täytyykin tulevaisuudessa lopettaa, sillä vaaka pysähtyi tänä aamuna hiuksenhienosti ensimmäistä kertaa vuosiin nelosella alkavan kymmenluvun perälle. Zhulaah!
Jälkipuheet
Mikä se "64,95 EUR" sitte oli, jos ei hinta?? Hämääkö ne siellä asiakkaita enemmänki! Höh..
Se oli, olettaisin, niiden farkkujen kotimaan myyyntihinta. Niihin oli ilmeisesti ynnätty Stokman-lisä, kuljetuslisä, kahden yhtäaikaisen myyjän tiskin takana seisomislisä, huulipunalisä ja liike on Hämeenkadulla -lisä.
Näppärä kaveri ostaa farkut ilman etuseteleitä ja tulee myöhemmin takaisin kauppaan läystäkkeiden kanssa vain palauttaakseen housut ja ostaakseen ne heti uudelleen edukkaammalla hinnalla (eli seteleiden kanssa). Näin varmistamme, ettei tuote päädy ns. vääriin käsiin, varsinkin jos sopivia kokoja ei ole jäljellä sitä yhtä enempää.
Ensiksi, olen kade painolukemista ja istuvista farkuista. Seuraavaksi olen sitä mieltä, että jos niissä luki 64,95 EUR, niin se oli hinta ja sillä ne olisi pitänyt myydä. Eikös jossain ole säännös että jos tuotteessa ja hyllynreunassa on eri hinnat ja kassalla jostain ilmestyy kolmas niin sillä halvimmalla pitää myydä?
No helvata, tuota ei keksisi naisen pää. Koska naisen pää haluaa ne farkut jalkoihinsa heti seuraavana päivänä, ei sitä seuraavana.
Helen puhuu asiaa mutta epäilenpä, että olisin kuitenkin jäänyt intännässä toiseksi oranssihuulelle. Mutta näinhän se epäilemättä on. Pitäisikö mennä inttämään toiset, eri väriset. Kun kerrankin olisi sopivia tarjolla. Tai sitten se SDtokmannin hintalappu oli kadoksissa vain siitä kappaleesta ja mahdollisuus inttämiseen meni jo.
Niin.
Uskoako vaiko eikö? Koko aamuyö meni PC:nnäyttöä reloudatessa että tippuuko se tooga vai ei. -eihän se tippunut
Saako tuolle marmoroidulle naisellekaan niitä farkkuja jalkaan?
Kerran japanilaisessa ravintolossa söin marmoroitua lihaa, ei sekään maistunut finlandiatalon julkisivulta, ei mikään pidä kutiaan , ei.
Et sitten huomannut hiirellä nykiä sitä toogaa. Ei kai se nyt ilman apua solahda. Sitäpaitsi se oli kesäaikaa, ehkä valvoit tunnin liian varhain, tai myöhään.
Hyvin solahti toogan alle, ei mitään ongelmaa. Marmooitu liha käsittääkseni on vain enemmän läskiä kuin punainen liha. Vai? Ongelma on se taas sitten.
Heipsan!
MINÄKIN olen huitonut hammaslääkärin varustetarjottimen lattialle joskus kun nenääni on kutittanut tai olen nostellut niitä aurinkolasjea takaisin silmien päälle... =D
Viimeksi oikea käsi etsi sitä "nivellettyä" oikealle kädelle tarkoitettua käsinojaa, ja hamikoin tietty ympäriinsä etsien sitä. Ja hammaslääkäri (myös mies) lopetti operaationsa, meni tuoleineen kauemmaksi ja kysyi mikä hätänä. Samassa löysin se käsinojan ja yritin selittää että tätähän mie hain...
Vasta kotona tajusin, miten koomilliselta oli mun "hamikointi" mahtanut vaikuttaa, melekeen hammaslääkärin sylissä... ;D
Hihih! ;D
Hammaslääkärit osaa hämmentää. Niin kuin sekin, että ne kysyy vaikka ei voi vastata kuin "ymmmymmmyymmm", ei voi puistella päätä, ei nyökätä, ei räpsäistä silmää.