Anne esitteli sen lauantaina, minäpä meamaan ja asettelen viereen vielä eilen tekaisemani omatoimiherkun, joka rujosta ulkomuodostaan huolimatta [joka yksilö oli muuten satsin paras] toimitti asiansa oivallisesti. Vesirinkelit ovat nimittäinkin tämän maanosan parhaita leivonnaisia. Menevät kirkkaasti yli ja ohi kaikista paitsi aidoista ohkaisista karjalanpiirongeista. Vesirinkelit kaikessa yksinkertaisuudessaan osaavat yllättää tekijänsä joka kerta tulemalla uunista toinen toistaan rujompina mutta eiliset rinkulat olivat kyllä rumimpia ever. Tekomenettely on jokseenkin yksinkertainen. Ohjeita on muitakin, mutta niissä vääräoppisesti neuvotaan leipomaan pitkuliaita pötkilöitä, joiden päät liimataan yhteen. Pötkiliöitä, pah! Oikea tapa on survaista peukalot villisti pullasta läpi ja venyttää reikä mieleisekseen. Valmiin rinkelin sitkaan mielenkiintoinen koostumus takaa hammas- ja leukajumppaa. Pakko nämä on itse leipaista, sillä herkkua ei saa mistään oikeasta kaupasta. Jaa baagelit? Tarviiko sanoa mitään, johan sen sanoo nimi! Mitään oikeita vesirinkeleitä ne ei ole, eikä niistä tule vaikka voilla voitelisi. Oikeita vesirinkeleitä ei täytetä, ne syödään siis vain ja yksinomaan voilla siveltyinä. Ja kahden tunnin sisällä paistamisesta. Tai seuraavana aamuna, jos haluaa aamuhumppaa.

Muki ei ole omapiirtämä vaikka näköiseni onkin, Roger Seldenin suunnittelema nimikkomukini kuuluu Ritzenhoffin kokoelmien My Darling -sarjaan. En tiedä, missä Roger on minut nähnyt, mutta kovin osaavasti on naaman kuvannut.

Varovaan-nimigeneraattorille kiitos: Villi Namupussi sanoo, että "Jollain kummallisella tavalla mä rakastan sua" [eikun sehän olikin Jartsa Dillessä 27.2.1005]. Rakastan silti. Kunniakseen myisin Talon-Joka-Ei-Ole-Kylpyhyone täyteen hetkessä, tai ehkä viikossa. Ainakin, jos Koivuniemi siintäisi Sillanpäässä vaikka tuuli Tuiskuaisi. Ja Jethro Tullilla, jonka jälkimmäisen tiedän tasasti, koska olin siellä ite. Lapsellisia iltamyyntivalintoja, olisi pitänyt mennä tanakan rahapussin paikkoihin kumara-tunteina, vaikka Ilvekseen tai Hämeensiltaan. Henry's Pub, voi hellanmumala.

"Heti mulloli selkeä visio, että pitää saada mediat haltuun", Siirry-runoista-tekoihin Galaksinpaukuttaja.

Kirjoitti: mea 07:53 | Jälkipuheet (2)

"Sinua varjelee David Brown -traktorin henki. Tämän henkitraktorin suojelemat henkilöt osaavat ottaa elämästä ilon irti, heidän kanssaan kenelläkään harvemmin on tylsää hetkeä. He eivät koskaan haluaisi aivan oikeasti aikuistua ja positiivisella asenteellaan he saavat varmasti sellaisia ystäviä, jotka välittävät heistä suuresti."

Jaahas, siellä on Vili-Kerttu vastaillut taas mitä sattuu.

Henkitraktoritesti löytyi tietenkin matkalta.

Kirjoitti: mea 19:58 | Jälkipuheet (8)

Kielipoliisin silmään sattuu tällä kertaa tuo älytön exän viljely. Paitsi ajatuksena, niin ihan sananakin on aina ärsyttänt exäseksi. Kun lööpit alkoivat kailottaa ex-rakasta ja ex-salarakasta, alkoi jo ahdistaa riittävästi mutta jommankumman iltalehden jutussa ollut maininta, että joku oli "Speden ex-huvilalla", meni jo liian pitkälle.

Kielipoliisi miettii nyt alan vaihtoa. Löytyisikö mistään töitä ex-kielipoliisille.

Kirjoitti: mea 13:52 | Jälkipuheet (10)

Tämä täällä herää sunnuntakiaamuna ahaa-elämykseen kello 06:32 ja se ei koske "miten saan ripsivärit pois poskilta" tai "mikä on eläimen tarkoitus" -ongelmia, vaikka olen niitäkin pohtinut. Tällä kertaa minut herätti oivallus, että jospa tämä kokeileva ja joka paikan epäilijä kokeilisi kommentointilaatikko -ongelmassa IE:n puolelta. Ja nyt hämmästykää: IE:n puolelta pääsee mutta Firefox sanoo, että sisältö on arveluttavaa. Paitsi, että se ei toimi naapurissa, en edelleenkään pääse Karille ilouutista kertomaan. Tulikettu ei ole nyt tarkkana, se päästää täältä pääoven kautta sanomaan vaikka mitä. Ja sanonkin: minusta tämä jos mikä on arveluttavaa käytöstä muuten niin mukavalta Ketulta. Paitsi, että jotain vikaa on koneistossakin.

Kertoisiko nyt joku, miten Tuliketulle kerrotaan, että ei ole tarpeen varjella meitä kommenteilta. Ja tietenkin kiinnostaisi tietää, että miten tämä nyt näin yhtäkkiä päätti kääntyä kielipoliisiksi. Ja miksi tämä teoria ei ole oikein, kun se ei päde naapurissa.

Kirjoitti: mea 07:09 | Jälkipuheet (4)

Vaikka täällä paussin laatikossa viikko sitten tapahtui epäilyttävää kommentoitia asianomaisen yllekirjoittaneen omalta taholta tuotettuna, niin en minä silti olisi uskonut, että vuokraisäntä menee näin pitkälle. Vai liekö kanssavuokralaiset Laura ja Kari olleet sitä mieltä, että menon seinän takana rauhoituttava. Vai varjeleeko minua joku korkeampi taho minulta, mutta nyt joka tapauksessa meillä paussilassa ei päästä vastaamaan omaan kommenttilaatikkoon, vaan sanoo tämä ylikonemestari, että:

Comment Submission Error
Your comment submission failed for the following reasons:

Your comment was denied for questionable content.

Please correct the error in the form below, then press Post to post your comment.

Vaikka se laatikko olisi tyhjä. Siis häh?!

Update: Siis näin lyhyt on muisti, piti tuonne vastata vanhasta tottumuksesta, mutta en siis tosiaan pääse vastaamaan. Ehkä parempi niin. Minulla mitään sanottavaa olisikaan. Ainakaan mitään fiksua.

Kirjoitti: mea 14:06 | Jälkipuheet (4)

Pirsman rappuralli nappasi korkokengän kantalapun. Ei uskoisi, että kahden millin ero koroissa tuntuu niin vinolta. Tai voi se johtua siitäkin, että juuri huomasin, että stringit, nuo keksinnöt from ääs, ovat olleet koko päivän yhdeksänkymmentä astetta vinossa.

Saako korkata, kun on valmiiksi vino olo?

Kirjoitti: mea 16:56 | Jälkipuheet (3)

Meandermaassa rauha taas: Meabiili pääsee uudestaan kosmetologille ensi viikolla [ettei vaan olisi ihastunut siihen Bemarin rankaan, joka riisuttuna pajan nurkasta katseli] ja laskukin menee sinne, minne edellinenkin. Elämällä on tapana olla tarkoituksensa ja asioilla järjestyä. Jonain päivänä vielä ymmärrämme, mikä tämänkin tarkoitus on.

Ajelin sitten Renuäijälään kyselemään radion koodia samikin ohjeen mukaan ja siellä ystävälliseltä Petteriltä kysyin saatuani yltiömiellyttävää palvelua, että tämäkö koodi siihen vaan syötellään koneeseen. Petteri kysymään, että onko siinä radiossa viikset. "Siis äh, en tuota tiiäkään, ei kai, tai siis voi olla, öh...", vastasi tyttö nasevasti ja Petteri vetämään johtopäätöksiä ja sanomaan "Josko ajaisit tuohon seiskahallin ovelle, niin katsotaan". Tyttö ajoi ja Petteri näyttämään, että tästä rullasta pyör ja niks näin ja naksa noin, klikka klakka. Javot: Radio City aloitti siitä, mihin jäimme. Olen sanaton. Eikä maksanut mitään. Ostakaa Relluja.

Aurinko paistoi, tie oli kuiva, mieli hellä ja auvona ajellessa [via] ajattelin, että eipä ilman autoa nämäkään asiat näin helposti järjestyisi. Sekunnin olin huomaamatta ajatuksen paradoksia. Lähes hellyttyneenä ja seestyneenä kotiopäin ajellessa kokeilin vastaesiteltyä viiksipyörää ja eikö sieltä Kiss FM halunnut sanoa minulle jotain: "Sen täytyy voida naurattaa".

Heräsin neljältä aamuyöstä muistamaan, että olin unohtanut töissä tehdä yhteenvedon, jonka piti viimeistään eilen olla kasassa ja toimitettuna. Hiukan jälkeen viiden se oli tehty ja sähkölähetetty. Toivottavasti joku huomaa lähetysajan ja toimittaa minut hoitoon. Tai vähintäänkin lomalle. Tiedätte sitten, jos lomavaihtoehtoon päädyttiin: se on kokolailla silloin, kun Finnairissa mennään lakkoon. Mitähän vuonna 2002 on tapahtunut, kun se on näemmä ainoa vuosi, jolloin siellä ei ole lakkoiltu.

Siiven alta löytynyt elämänkaari viimeisteli eilisen. Hymyillen nyökyttelen vieläkin.

Mut hei ei se riitä
Et on mukavaa
Sen täytyy olla paljon parempaa:

Siinä täytyy olla rakkautta
Siinä täytyy olla unelmii
Mannapuuroa ja mansikkaa
Juuri oikeenlaista kemiaa

Sen täytyy joskus satuttaa
Sen täytyy voida naurattaa
Ei siitä muuten mitään tuliskaan
Ilman oikeenlaista kemiaa

Kirjoitti: mea 08:06 | Jälkipuheet (2)

Parin ihan vaan unilääkkeeksi -bissen jälkeen tämä nukkui maailman julmuudesta vieroitettuna ja herättyään oli sekunnin muistamatta, että tänään on se päivä, kun jonkun korvia kohta kuumottaa. Mutta uho on sammunut, ehkä parempi niin. Puhutaan sitten pienillä kirjaimilla mutta periksi ei anneta. Tässä asiassa täällä ollaan tiukkoina kuin litistävät sukkahousut.

Nostatankin aamuvoimisteluksi vähän uhohenkeä: minua ärsyttää itseään viisaina pitävät ylimieliset ylikävelevät pikkusieluiset asioista mitään tietämättömät koppavat "diibadaaba osallistuminen tapahtuu henkilön toimesta kompetenssin puitteissa jaarin jaarin" -pa*kaa jauhavat tyhmät itseään viisaina pitävät elämästä vieroittuneet oman navan ihastuttamat oviaukkoja tukkivat ammattimoraalivajeiset suuripuheiset diemiin carppaavat öyhöttäjät, jotka eivät vastaa kysyttäessä mutta esittävät remakkaäänisen monipolvisen kantansa naapurin asiasta luvaten yhtä tehden toista, jonka joku joutuu korjaamaan oman työnsä ohella, jota muutenkin on liikaa, kun joku jossain ei katso arvolleen sopivaksi tehdä perustyötä, kun sehän on suvijanin työtä, tehköön se vaikka sitten seisoisi koko tehdas mutta periaate on periaate. Kaikentietävissä simoirmeleissä nyrppii erityisesti ne, jotka tulevat viisastelemaan ja lähtevät pois kuuntelematta vastausta antaen selän kertoa oikeammassa olemisesta kaikkimus-tietämyksellä. Lisäksi ärsyttää ne itseään ammattilaisiksi kutsuvat, jotka ei osaa työtään tai ovat sokeita tai epärehellisiä tai huolimattomia. Olisivat edes rahanahneita, niin tekisivät enemmän. Ja ne muut, jotka ärsyttää muuten vaan.

Tulispa nyt vastaan joku täyden setin jormasinikka, niin sanoisin sille, että ....

Mua huvita kohta enää mikään.

Kirjoitti: mea 08:00 | Jälkipuheet (11)

Tämä menee hakemaan Meabiilia automaalaamosta ja onnesta soikeana ihailee kaunista ja puhdasta autoa, jonka ovi ja sivupelti on maalattu ja auto puunattu. Nice. Avaa oven ja katsoo, että hopsan, etupenkissä on kolme maalitahraa ja osoittaa pienellä sormellaan tahraa ja katsoo lievää moitetta katseessaan herra ylimaalarimestaria, joka ryhtyy sitä hinkkaamaan. Mestarimaalari sanoo, että yleensä kyllä meillä käytetään peflettejä. Pitkällisen hinkkaamisen jälkeen se saa tahran pois, mutta jättää hinkkauksen roippeet sinne. No ei se mitään, onneksi lähti ja tämä on sitten aika reppava, että huomasi tarkistaa.

Sitten tämä lähtee ajelemaan kotiin ja huomaa, että radiossa ei ole asemia mutta ajattelee, että laitanpa ne, kun olen kotona, onhan tällä ohjekirja. Muuten hyvä, mutta pitäisi olla joku koodi. Jota ei ole.

Okei, tämä sitten ajattelee, että pyyhinpä rauhoittuakseni vesipisarat ovien välistä, ettei jäädy yöllä. Ja tämä huomaa vasta sitten, että auton penkit on potkittu neljävitosen kengän kuvia täyteen. Tämä hengittää syvään ja alkaa niitä hinkkaamaan ja itku on kokolailla lähellä, mutta ei se mitään. Sattuuhan näitä. Etenkin tälle tuntuu sattuvan.

No, tämä sitten tulee takaluukun kohdalle ja huomaa siinä sinistä maalia. TanaKELE. Ja tämä koittaa kädellä ja tuntee KOLME lommoa ja näkee ne. Meabiili on "|€QÄR%#£$?¤TANA peruutettu lommoille.

Nyt on enää ratkaistava ongelma, että ottaako lärvit vai vetääkö lärviin.

Kirjoitti: mea 18:00 | Jälkipuheet (14)

01:00 - 06:00 olin muuttunut lempieläimeksekseni kärpäseksi kattoon ja ottanut avokatsomopaikan miesten vessan katosta. Paikka oli erinomainen, sillä siitä avautui suorastaan loistava tarkkailupaikka myös samassa tilassa olevaan ravintolan keittiöön.... No ei vaineskaan, en aloita uudestaas. Ei kai kukaan ihan oikeasti oleta, että minulla olisi yhtään mitään järjellistä sanottavaa enää eilisen jälkeen, jolloin silloinkaan ei ollut vaikka paljon sanoinkin. Käytin ainakin kahden viikon aiheet, sitäpaitsi. Mutta tulinpa todistaneeksi, että kun on liian paljon kirjaimia, sormia, aikaa, tietokoneita ja sanoja eikä kuitenkaan sanottavaa, voi silti sanoa vaikka mitä. Tai mitä todistamista siinä nyt oli. Kaikkihan sen tietävät.

Sanomattakain lie selvää, ettei sanoja aina tarvita ja sekin on minusta ilmiselvää, että vaikka joku on keksinyt pienentää ja halventaa puhelimen jokaiseen taskuun sopivaksi, niin ei siihen silti tarvitse aina vastata. Eihän jugurttikoneellakaan tarvitse aina tehdä jugurttia vaikka sellaisen omistaisikin [ihan totta, jotkut omistavat]. Minä ainakaan en vastaa, jos minua ei huvita, enkä soita takaisin, jos ei huvita. Jos on asiaa, voi jättää vastaajaan viestin tai voi lähettää tekstiä. Enkä minä siltikään katso velvollisuudekseni aina vastata, en erityisestikään tuntemattomiin numeroihin.

Sanoja on maailmassa kuitenkin ihan tarpeeksi muutenkin, tyhjiä sanoja liiankin kanssa. Tyhjiä lupauksia ja puheita erityisesti. Niin kuin nyt vaikka tämä väristrologia, joka kertoo, että kohta eletyn helmikuuni väri on korallinpunainen, joka inspiroisi minussa rakkautta ja vastaanottavaisuutta. Nyt pitäisi siis pukeutua korallinpunaiseen, niin lisääntyisin näissä taidoissa ja avuuntuisin avautumaan ja löytäisin sisään ja ulos itsestäni. Harmi vaan, ettei minulla ole tuon värisiä vaatteita. Itse asiassa en edes tiennyt, että tuo väri on korallinpunainen. Mutta jotkut läppikset kyllä näyttävät paussin värit vähän tuollaisina.

Sanomattakin lie selvää, että näin hyvän ihmisen ei paljon tarvi sanoa.

Kirjoitti: mea 09:13 | Jälkipuheet (4)

23:00 - 24:00
Minähän sanoin, ettei minulle koskaan tapahdu mitään.

hyvää yötä ja huomenta, ehdit myöhemmin nukkua
24 tuntia, toivottavat sulle onnea
hyvää yötä ja huomenta, hei älä vielä luovuta
kaikella on hintansa mut mikään ei oo vielä mahdotonta

sitä sanotaan
mennyttä ei takaisin voi saada
eikä tulevaa kannata jäädä oottamaan
jos sulla kerran on joku josta oikeesti välität
niin pidä siitä kii
älä usko kyynisiin lauseisiin

Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta.

Aiemmin tänään tapahtunut:

00:00 - 01:00
Oho, päivä vaihtui. Taas. Nukkumaan olisi pitänyt mennä aikoja sitten, tai no, enhän minä koskaan mene, siis ajoissa. Vilkaisen vielä muutaman blogin, mikä tietenkin on virhe, ja kömmin peiton alle. Katson telkkaria hetken ihan vaan siksi, että on niin mukava tehdä sitä sängystä, se on jotenkin lötkeän ylellistä. Onneksi tähän aikaan ei koskaan tule mitään, paitsi joskus Conan. Ja lauantaisin saksalaista parivoimistelua, mutta sitähän minä en tietenkään katso. Suhteellisin pienin huokauksin uni tuli.

01:00 - 06.00
Harmillisen vähän unia. Olisi nyt ollut jotain, josta kertoa. Kello herätti 05:30 ja aamuvoimisteluksi kierähdin sängyn toiselle laidalle hämmästelemään, että joko on aamu [huomio iVE, ihan yksin] ja hetken raksutuksen jälkeen muistin, että ai niin, Meabiili on pajalla, pitää mennä bussilla, fiksuna tyttönä olin varannut matkaan lisäaikaa. Viimeiset unet possahtelevat vielä päässä. Ihan viimeiseksi näin unta, että jonkun kommenttilaatikko räjähti [tosi fiksua oli lukea viimeksi blogeja]. Lehti ovesta, kahvi tippumaan, suihkuun, sukimista, silmien aukailuja. Päässä pälähtää [tasan vartin päästä herätyksestä], että kirjoitanpa tänään lähes-online-päiväkirjan. Mikä onkin varsin nerokas ajatus, varsinkin kun se ei ole edes uusi ja varsinvarsinkin, kun olen nainen, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Se sama nainen, jonka vierestä tuolit viedään. Oli minulla eilen ajatus, mutta mikä. Se taisi olla jotain henkilökohtaisempaa, joka juontui lempiblogistani, mutta jääköön se hautumaan. Ajatellessa maalautuu naama [aaargh: leuassa sormenpään kokoinen finni, ja pikkuserkku otsassa, ai niin, ne kermaperunat viikonloppuna] päiväkuntoon ja tukka asettuu poikkeuksellisen helposti. Ja kahville.

06:00 - 07:00
Hyvä tyttö, tuli sitten eilen jätetyksi se maitokaakaopurkki pöydälle. Nuusk, no, ei sille kuinkaan käynyt. Iso muki kahvia ja reissarin päälispuolikas. Okei, avataan nyt se kevytjuusto ja lisäksi ohut siipale broiskua [kuka muuten keksi, että ne ohuet siivut on muka käteviä, niitähän täytyy mättää paksu kerros, kun ei ne lähde toisistaan irti]. Evääksi samaa ja oranssia paprikaa päälle. Ja jugurttia. Ai niin, ja nyt pitäisi päättää, että laitetaanko nämä postaukset tapahtumajärjestyksessä vai uusin aina päällimmäiseksi. Mitä tähän sanoisi Marjut? Aikuiset viitsivät skrollatakin. Mutta silti. Ja laitanko pitkäksi karttuvan tekstin tänne linkin taakse, josta se uusin on tietty hankalampi lukea. Jos laitan uusimman ylimmäksi, niin olisi jatkolukijaystävällistä, mutta ensimmäistä kertaa lukevalle hankalaa. Saakelin vaikeita asioita heti päätettäväksi. Nyt kaivattaisiin sitä interaktiivisuutta. Jospa lukijat kertoisivat ja muokkaan sitten. No jospa nyt lakataan jossittelemasta ja aloitellaan ihan näin. Ja toivotaan, että edes jotain tapahtuu.

07:00 - 08:00
Tehdäänkin sitten vähän niinkuin näin Marjutin ajatusta myötäillen: laitetaan tähän alkuun uusin ja aiemmin tapahtuneet aukeaa linkin taakse, jonne arkistoidaan myös tämä. Kaamea pakkanen, ja tietenkään en katsonut mittaria lähtiessäni, ei sillä, että siitä mitään hyötyä olisi ollut, kun se näyttää aina kesäisin +24 ja talvisin -6. Liikennelaitos yllätti jälleen: juuri kun olin ajatellut, että se ruuhkabussi, josta viimeisenä tulleet pursuilevat ovista pihalle, olisi ymmärtänyt vaihtaa niveleeseen, mutta ei, sama ylitäpö se oli edelleen. Korvissa heläjää vieläkin: miten neljästä noin kaksitoistavuotiaasta voi lähteä puolessa tunnissa niin paljon avellaannuottista puhetta, sanoja, jotka ei sano mitään. Juuri, kun ajattelin, että minä en puhu noin paljon kuukaudessa, jouduin jo konttorikerroksen aulassa puhumaan melkein viikon annoksen työasioista. 29 roskapostia, 1 oikea. Kyllä tämä tästä.

08:00 - 09:00
Kappas kerpale, taas on tunti mennyt ja poikkeuksellisesti työn teossa. Työmaan weppisivua pitää hiukan täydentää, ongelmaksi muodostui nyt vaan asian ymmärtäminen ja sen saattaminen asiakasystävälliseen muotoon. Justiinsa joo. Ulkona ja sisällä on muuten saman verran asteita, onneksi miinukset ja plussat on oikein päin: 18. Tätä varten kulutin yhteiskunnan rahoja ja opiskelin sisätöihin. Eräänä kauniina kesänä, silloin kun olin vielä nuori ja huoleton ja mielestäni trendikkään ruskettunut, sanoi yhdessä jortsupaikassa mieshenkilö, että "Et kai sää vaan oo raksalla töissä?" Sittemmin vähensin aurigossa olemista. Ja miten tämäkin nyt tähän saumaan päähän tuli. Oho, puhelin soi. Hoidettu. Eikun, enpä laitakaan tätä samaa kahta kertaa, vaan siirrän tunnin aina tuonne alas, kun uusi tulee tähän. Kyllä tämän tietenkin hankalamminkin voisi tehdä, mutta en nyt heti keksi, miten. Töihin takas.

09:00 - 10:00
Hitsipilli, minen näe yhtään mitään: aurinko paistaa suoraan lättyyn, jota peittää kauniin tasainen pölykerros. Paitsi, että nyt se siirtyi ja näkyvyys on erinomainen juuri tuohon kirjoituslaatikkoon. Lakanan kokoisia exceleitä on vaikea muuten tulostaa. Enkä nyt sano mitään siitä, miten vaikea niitä on lukea ja ymmärtämistä nyt varsinkaan en sano mitään. Jaaha, aurinko taas tirkkii eri kulmasta ja näkyvyys laski. Miksi muuten pitää käyttää sellaisia hienoja termejä, kuten rollaut. Siis täällä vaihdetaan käyttöjärjestelmät koko taloon, oliskohan joku muutama tuhat konetta. Ei käy kateeksi. Klink: jaa-a, että tommonen kysymys tällä kertaa sähköpostissa. Lähden kahville.

10:00 - 11:00
Ennen en muuten tiennyt sellaista autoa olevankaan kuin Clio ja nyt näen niitä joka paikassa. Aamulla kolme, joista yksi punainen ja melkein heilutin sille. Ja Hesarissa oli taas mainos. On se nätti. Jotkut rutiiniasiat on kummallisia: ne ei paljon älyä vaadi, joten luulisi sujuvan nipsnaps, vaan kun ei. Täytyy esimerkiksi tarkistaa monta kertaa päivässä joku numerosarja, jonka kuvan luulisi jo vuosien saatossa palaneen verkkokalvoon pysyvästi. Vaan ei ole. Ja jos joku on vaihtanut nimeään, niin arvatkaa muistaako tämä, että mikä oli entinen ja mikä nykyinen tai kuinka päin ja oliko se edes se oikea nimi. Miksen muuten tallenna niitä muutamia pysyväisselityksiä sähköpostiin, ettei tarvi joka kerta väättä uutta rautalankaa.

11:00 - 12:00
Ei pitäisi mennä liikaa tiedottamaan: heti, kun yhden paljon työtä, aikaa ja ihmisvoimaa aiheuttaneen ilouutisen laitat maailmalle, niin eiköpä sieltä tule vastauksena, että miksei sitä ja miksei näin ja ihan kiva, mutta.... Saakeli, miksei kukaan sano, että on teillä ältsin hyvät systeemit, kiitos näistä, hyvää työtä, jatkakaa tytöt, tässä teille viineripuustit tästä hyvästä, tapu. Ei vahingossakaan. Miten se nyt voi olla niin vaikeaa sanoa, jotta "Kiitos".

12:00 - 13:00
Virkanaisella on sama ongelma kuin meikänaisella, eri syystä kuitenkin, luulen mä. Minun kun on irrotettava käsinojat työtuolista siksi, että jos ne on tuolissa, tuoli ei mahdu pöydän alle, kun pöydän pitää olla matalalla, jotta jalat yltäisi maahan. Jos käsinojia taas nostaa niin, että ne sujahtaa pöydän yläpuolelle, on ne liian korkealla ja hartiat on jumissa. Jos taas istuu satulatuolilla, joka olisi muuten edellä mainitut poissulkeva vaihtoehto, tulee kipeäksi peba. Miksei voida tehdä riittävän mataliksi säädettäviä työpöytiä, nyt alinkin taso on tappijalkaiselle liian korkea. Ruoka"tunti": yksi jugurtti, kämmenen kokoinen pikkupitsa viikonloppujäämistöstä. Niin, sen juomisen kanssa on mennyt heikosti: joka päivä päätän juoda litran vettä. Joka päivä jätän sen juomatta. Täytyy tämäkin yrittää kuitata viikonloppuna. Asiakas haluaa, että kaikki 10000 linkkiä ovat yhdellä sivulla ja kun sille sanoo, että siksipähän tässä juuri tätä portaalia [ääliösana] rakennetaan, niin se sanoo, että kun sitä on niin hankala käyttää. Halutaan jonkun keksivän tietokone, joka lukee asiakkaan ajatukset ja valikoi sille valmiiksi vain ne kaksi linkkiä, avaa ja tulostaa ja lukee. Käsivarret vaahdossa sähköpostiselittämistä.

13:00 - 14:00
Herravarjele, millaisia välkkyviä sivuja vielä jossain harrastetaan. Puhelintukea kollegalle ja teknistä [tai teknistä ja teknistä: Word -> Pdf] neuvontaa. Sivujen korjailua, toimivien linkkien metsästystä, rekisteröintiä. Mikseiköhän mikään koskaan toimi niinkuin luvataan. No siksi. Jaa ei se toiminutkaan kollegalla, no pistäpä tänne, minä katson. Kiva saada tuntea itsensä tärkeäksi ja ööh, niinku osaavaksi [teenkin siihen samalla sisällysluettelon, on niinku olevinaan hienompi]. Mistä minäkin palkkani saisin, jos kaikki toimisi. Pakkasta on enää 11, kevään näköistä. Kivan näköinen auto tuuossa parkkipaikalla, olisko... no onhan se: Clio.

14:00 - 15:00
Peukalo on kipeä, vanha vamma. Se tuntuu kipeältä heti, kun hiukan hellittää ajattelemasta muita asioita. Mutta kuka nyt töissä muuta ajattelisikaan kuin töitä, joten ei se haittaa. Paitsi vähän RollerMousen kanssa. Ettei vaan ihan siitä olisi kipeytynytkin. Kollega toi Fazerin Sinistä, mikähän siinä muuten on, että se ohut Sininen maistuu paremmalta kuin paksu. Kitutunti alkaa, pitäiskö tehdä välillä jotain seisten. Jos menis vaikka vessaan.

15:00 - 16:00
Rollaut, astaana. ROLLAUT! Kuinkahan paljon sille jollekin maksetaan, joka keksii näitä nimityksiä. Varmaan sama tyyppi, joka näkee niitä visioita. Olisi voinut senkin energian käyttää tarkistamaan, että laiterekisteri vastaa edes suunnilleen sitä, mitä pitäisi. Kelestana. Hållannista soitetaan, luuleeko nekin ihan tosissaan, että minua kiinnostaa jutella aluksi jotain lämmittelyläppää. No ei kiinnosta, asiaan. Hartiatkin on ihan jumissa. Nyt voisin antaa palan taivasosuuttani, jos kotona odottaisi joku ArmasIhana ja viileä viinilasillinen ja vaahtokylpy ja vaikka tulinen kalakeitto. Voisi se jotain muutakin keittoa olla. Vaan ei odota. Nymmää lähären silti kotio.

16:00 - 17:00
Hah! Joku kuitenkin luuli, että hairaudun kaupungille luuhaamaan. Vaan en. Kaksi bussia, kilometri kävelyä, kolme varttia. Ei sitten ollut kukaan keittänyt Mealle täällä kalakeittoa, joten jospa lämmitän viimeviikonloppuisia lihakääryleitä [paistin viipaleiden sisään pekonia ja juustoa, haudutellaan pippurilla ja chilillä maustetussa lihaliemi-kermakastikkeessa], jotka hammastikkujen puutteessa piti sitoa ompelulangalla kiinni, jonka toimenpiteen tein heti, kun ensimmäiset viisi kääröä levittäytyivät pannulle seljälleen. Ja riisiä. Basmatia. Keittiöpalvelukseen.

17:00 - 18:00
Tämä on leikkinyt nyt kotia tunnin: keittänyt riisit ensin sekä pohjaan että hellalle, juottanut kukille vettä varmuuden vuoksi kunnolla, kun jäivät viikonloppuna hoitamatta. Nyt kolme ruukkua valuu vetensä lattialle. Sitten tämä laittoi pyykit pesukoneeseen mutta siellä ei ole vielä onnistuttu mörheltämään. Sitten tämä söi, siivosi hellan ja mietti, että mitä sille kattilalle tekisi. Ja niille ruukuille. Sitten tämä laittoi Revoxit korville ja haki iTunesista Hiljaiset värit ja nyt se heittää itsensä seljälleen sohvalle vatsansa viereen ja katsoo ArmasIhanasta hiljaisia päiväunia. Mitähän tää on jättänyt hellalle. Haisee palaneelle...

18:00 - 19:00
Äiskältä oli tullut kortti, jossa hienovaraisesti vihjaillen oli ottanut huomioon, että tytär ei kuitenkaan muista äiskän syntymäpäivää ja antoi tyttärelle mahdollisuuden olla nolaamatta itseään. Milloin on Matin päivä? Se on silloin. Unohdan sen tosin kuitenkin. Leonard kuiskisi tätä uneen, mutta velvollisuus niinku kutsuisi ja tämä menisi keittämään pesuainetta kattilassa. Ai niin, pyykit. Kortin lähettäminen on monimutkaista, postimerkit ja kortit ja.... no eihän se vielä huomenna ole. Kai? Jos ihan pieneksi hetkeksi vielä, "I'm Your Man". Tuollahan on täysikuu.

19:00 - 20:00
Muuten en olisi ryhtynyt mutta mitä kirjailija ei tekisi autenttisuuden vuoksi ja tähän päiväkirjaan jotain liikettä piti saaman, kymmenen hikistä kilometriä puolessa tunnissa riittänee. Sitten jo tekikin mieli jotain hyvää. Jotain, jota ei ole. Onneksi löytyi joulusta unohtunut rusina-manteli-pussi. Oivallisia. Ilmassa on jotain. Tuntuu niin... isosiskolta. Hyst. Nyt hiljaa.

Tumma mies seisoo oven suulla,
silmää iskee ja sisään vinkkaa,
nainen astuu seasta savun..

Varjoissa vapaan maailman.

20:00 - 21:00
Kakkosen Onnen ja menestyksen Mikko Hännisessä on ropasti seksikästä karismaa. Ja mikä Ääni. Tunti on muuten kummallinen mitta: odottaessa sen pituus vaihtelee odotuksen kohteen mukaan, yöllä se on valvoessa kolmen tunnin mittainen, nukkuessa kestää minuutin, lauantaisin ja sunnuntaisin tunnit ovat varttisia, töissä kiireisenä aikana puolikkaita, väsyneenä nelituntisia, pitkänäperjantaina kymmentuntisia ainakin jos räntii, öisin kahden ja neljän välillä yöllä punaviinin värisiä ja hiljaisen ajattomia silloin, kun ne parhaimpia ovat. Tänään tunnit ovat olleet nopeita, jotenkin suikeita. Ai niin, ne pyykit. Eikun, mähän otin ne jo.

21:00 - 22:00
24:n CTU:ssa on aika tiukat noi naisten pukeutumiskoodit, noin ahdas jakku tyhmäkonehommissa tuppaa kiristämään. Virkanaisen työpaikalla asiakkaat olisivat noista kaula-aukoista ja push-upeista kyllä äimän käkeinä. Hirveän paljon siellä myös seisoskellaan kädet puuskassa ja kävellään sinnetänne eestaas vaikka kiire pitäisi olla. Ja eikö niillä ole siellä pelit ja vehkeet, miksi joka paikkaan pitää mennä ihan ite, kävellen. Kukaan ei muuten ole syönyt kahdeksaan tuntiin mitään, eikä käynyt vessassa. Mutta eipä ole juonutkaan, joten no hätä. Tai jos ne käy mainostauoilla.

22:00 - 23:00
Enää ei voi uutisiakaan kuunnella vakavalla naamalla, kun vähän väliä joku maksaa 568 miljoonaa euroa tai 286 miljoonaa euroa. Miten minä huomenna pokalla selitän sen budjetin: "Herra puheenjohtaja, olen laskenut, että ensi vuonna pitää varata viisisataakolmekymmentäkuusi tuhatta miljoonaa euroa puutarhatotonttua. Eiku." Huoh. Numerot eivät ole enää entisiänsä. Mikään ei ole, mitkä voimakkaat kohtaukset? No sikäli kyllä, että siinä on hyvä aika tehdä vatsalihas- ja lähentäjäpullistajakoukistuslihasliikkeitä. Ai niin, ne takareidet unohtui. "Korkeus 500 jalkaa"! Mitä minä sanoin!

Kirjoitti: mea 23:59 | Jälkipuheet (25)

Doug Gilford's Mad Cover Site.

Kirjoitti: mea 18:34 | Jälkipuheet (0)

Taas on uusi sukupolvi superyyberihmisiä valmistautumassa kevään kirjoituksiin ja uskomaton on taas kerran se vankka käsitys, että juuri tämä vuosikerta on se, joka maailman valloittaa, galaksit räjäyttää ja joka kokonaisuudessaan valmistuu akateemisiin, hyväpalkkaisiin ammatteihin ja nai kauniin, rikkaan ja akateemisen puolison. Heistä tulee, jahka nyt ehtivät päättää, joko lääkäreitä, juristeja, rikkaita urheilijoita, malleja tai pop-tähtiä. Kaikista. Jokunen humanistipelle haluaa tosin olla rikas opettaja. Kaikki haluavat Helsinkiin tai ulkomaille töihin. Mutta voihan olla, että tämänvuotinen sato on jotenkin yybermäisempää. Minähän en moneen herran vuoteen enää olisi päässyt edes kirjoituksista läpi. Puhumattakaan, että töihin olisin päässyt. Kyllä ennen oli elämä helpompaa, kesät pidempiä ja kuumempia, hanget isompia ja lumi valkoisempaa, silmät sinisempiä ja ruoka vähemmän lihottavaa. Silti en kuvitellut tulevaisuudelta suuria, mitä nyt arkkitehdiksi ajattelin ryhtyä ja kun soveltuvuustestistä jäi puuttumaan puolikas piste, päädyin sitten lopulta kaikkein epäseksikkäimpään, huonoimmin palkattuun ja vähiten arvostettuun ammattiin, joka on abien listoillakin mukana vain esimerkkinä siitä, miten huonosti voisi olla. No, ainakin työllisyys on taattu, kun kukaan uusista superihmisistä ei halua minun työtäni.

Kun en aikanaan oikein tiennyt, mikä minusta tulee, kun kerran ei arkkitehti, niin opiskelin vähän sitä ja tätä ja kuvittelin, että sillä tavalla yliopistoissa opiskellaan, televison hapattavaa vaikutusta siinä kyllä vähän oli. Luulin, että yliopiston käytävillä vaelletaan ympäriinsä ja kahviossa jutellaan älykkäitä. Että se on sitä vapaata opiskelijaelämää. Mihinkään mitenkään liittymättä suoritin jostain syystä myös Viron ja Latvian peruskurssit mutta en muista niistä mitään. Piti siis tarkistaa, mitä piraaja tarkoittaa. Opiskelun tuomalla varmuudella päättelen, että lemmikuteks tarkoittaa jotain lemmmikkijuttua. [Tänu!] Miten joku kieli voikin olla noin vaikeata ymmärtää vaikka se kuulostaa melkein suomelta. Outoa on se. Jotenkin aurinkoinen ja hyvänmielinen kieli, sen kuuleminen nostattaa hymykuopat kuopattomankin poskille. Vähän samanlaista kuin eräät murteet. Minua varten ei tarvitsisi opetella kuiskimaan käheästi ranskaa tai italiaa, minut valloittaa kuiskaamalla jollain vinkiällä murteella, vaikka "Pyäränkettinkip o pois paikaltas ja kenkänauha auk."

Vinkei yksnäisil miähil 1

Ei ol ollenka vaikkia lumot tipui.

Pari sana tsekinkielt, kankane nestuuki,
omatekemä kukkaro, villapait hiukan puhki,
oma ekalukaluakkakuva esil.

Jollei näil onnistu, o väärä naine.
Seuravast pöyräst uus.

Heli Laaksonen: Raparperisydän.

Kirjoitti: mea 08:00 | Jälkipuheet (2)

Eilen on näemmä Vili-Kerttu taas ollut vauhdissa, on se semmonen. Heti, kun silmä välttää, ollaan riehaantumassa ja aiheuttamassa noloja tilanteita. Tässä kohden on paras harjoittaa vain ohjattua toimintaa ja lopettaa kaikenlainen omasta mielestä hauskana oleminen [tiedätte kyllä mistä].

1. Muistatko ekan kännisi? Kerro.
Muistanpa hyvinkin, vaikka parempi olisi, jos en: penkkari-illan hauskanpitoon lähdettiin likkaporukalla yhden meistä uhrauduttua kuskiksi. Penkkarit oli jossain Huitsin Kuuksossa ja evääksi otettiin miehekkäästi kosua lantattuna erityisen hyvään kotitekoiseen puolukkamehuun. Se oli niin hyvää, että ei huomannut viinaa juovansa ennenkuin sitten, kun oli jo liian myöhäistä. Kotimatka kesti toooodella kauan ja oli j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-n kauheata niin pitkälle kuin muistan.

2. Millainen olet juovuksissa?
Minut valtaa aika nopeasti hellytysvaihe ja kehun kaverit kaikki ja halaan ne rasittavuuteen asti kunnes minulle sanotaan, että "rauhotu", jolloin alan puhumaan taukoamatta ja minusta kaikki vitsit on tosi naurattavia ja kaikki ovat kauniita ja mukavia.

3. Oletko koskaan vetänyt perseet olalle niin että olet oksentanut / nukahtanut / menettänyt muistisi?
Katso kohta 1. Puolessa välissä matkaa muistan sanoneeni kuskille, että "jarruta, mun täytyy..." ja sitten muistan roikkuneeni pää auton ovesta ulkona useita kertoja mutta sitä en muista, kuinka kotiin pääsin. Sittemmin olen oppinut hillitsemään itseni ja himmaamaan siinä vaiheessa, kun huone alkaa näyttää vinolta ja osoittaa halua pyöriä.

4. Mikä on hulluinta mitä olet tehnyt alkoholin vaikutuksen alaisena?
Eilen taisin blogata, toivottavasti en kommentoinut missään mitään. Enhän?

5. Kuinka usein olet kännissä nykyään?
Eilisen jälkeen en kehtaa sanoa, että en koskaan, sanotaanko sitten, että aika harvoin, kun tahtoo tulla uni tai huone alkaa pyöriä tai intopäissä tulee vaihdettua kapakkaa niin usein, että matkalla aina ehtii selvitä. Sanotaan nyt myös, että sopivasti, niin että naurulihakset saa jumppaa ja saa kerrottua, että kaveri on ihana ja paras kaveri ja kaunis ja elämä on hieno asia. Tosin taidan tehdä sitä selvinkinpäin.

Kirjoitti: mea 14:33 | Jälkipuheet (0)

Tampere antaa äänensä: Iso F Rautavuori Titanic Fredericille.

Tosin Elena on aika hyvä. Ja perintöprinssiksi Kristian.

Ette muuten usko, kuinka monta kertaa tuota perintösprinnsisiä piti korjata.

Viini muurten parantaa kappatleita. Ei lanikkan enää hullumpia.

Geiir? EIIIII!?

Mies kysyy, että onko se kalsarikämnnäystä, jos juo hyvää punkkuva Riideli-lasista kalsareissa? en minä tiedä, Onko?

Kirjoitti: mea 21:04 | Jälkipuheet (37)

Minullahan on näitä kotieläinongelmia nyt. Paitsi, että eilen imuroidessani sängyn alta huomasin, että ne villakoirat on taas alkaneet käyttää minun vaatteitani [jos totta puhutaan ja sitähän me aina tehdään, niin sängyn alta löytyi miesten sloggit, mikä todistaa, että siivoan t-o-d-e-l-l-a harvoin sängyn aluksen tai että minulla sittenkin on elämää], niin on tämä toinenkin asia. Siis kun en ole onnistunut löytämään sitä sellaista lutumussukkaa, sitä oikeaa, sitä, joka tuntuisi sopivan naisen käteen kuin... No, olkoon. Kun siis onhan minulla tämä Labbis, joka on kyllä mukava, ja sen häntäkin kiva töpö, sellainen usbimainen tappi, mutta auttamattoman pieni se on ja syö pattereita kuin hirvi mitä se nyt sitten syökään, puolukoita? Kaverinsa Loggis taas on hankala, kun sen kyljissä on peukalon kohdalla hassut namiskuukkelit ja niitä kun vahingossa koskettaa, niin tapahtuu aina jotain, josta en ymmärrä mitään. Jäähylle on joutunut Teccis, se kun ei mahdu käteen ja sitten siellä kaapissa on myös se Silveri, joka naksui oudosti ja oli hidas tajuamaan yhtään mitään. Mutta mistä löytäisin sen oikean, sellaisen, joka sopisi käteen kuin vasara timpurin kopraan.

Kaikenlaista joutavanpäiväistä sitä mieleen tuleekin, kun ei ole kunnollista sanottavaa. Niin kuin nyt vaikka, että ärsii sellainen, että joka lehvetin asiaan pitäisi järjestää koulutusta, jatkokoulutusta, seminaaria, seuranta- ja tukiryhmää ja vertaistukea, kun ei muka voi osata jotain tuikitavallista arkijärjellä aina-on-ennen-osattu asiaa tehdä. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi, että joku haluaa kulkea potkukelkalla töihin mutta tuntee pelkoa ja epävarmuutta, että osaako ja uskaltaako ja tekeekö sen oikein. Sen sijaan, että vaan menisi ja potkuttelisi, ja jos ei suju, opettelisi ja jos ei opi, kyselisi vaikka naapurin Liisalta, joka osaa. Ei, pitää ryhtyä moittimaan, että autokouluissa ei kouluteta potkukelkan käyttöön eikä ne osaisikaan, kun ei niitä opettajiakaan ole koulutettu eikä niitä kiinnostaisikaan, kun ei hänen potkukelkkailuaan kukaan arvosta.

Joskus sitä ei vaan tiedä itkeäkö vaiko nauraako. Niin kuin nyt vaikka tämä paperien erottelemisen vahtiminen, olen työpöydälläni viikon säilönyt Dumle-kääreitä, kun en tiedä, mihin roskikseen ne uskallan laittaa, ettei mene väärin, ettei siivoushenkilöstö hermostu. En minä voi tietää, mistä aineesta se on tehty. Kun ei ole koulutettu.

Hemmetti, kaikki alkaa näyttää jotenkin nauloilta. Mutta ei se mitään, minulla on vasara.

Kirjoitti: mea 08:07 | Jälkipuheet (18)

Minä en nyt ymmärrä! Miten kaikki saa noin julkean isoja statuksia. Minulla on -40 eli miinus neljäkymmentä.

Täällä ollaan niin epäseksikkäitä, että se on jo seksikästä. Which is nice.

Kirjoitti: mea 15:30 | Jälkipuheet (4)

Toissapäivänä ulkona käydäkseni vetäisin päälleni ensimmäisen käteen osuneen lämpimän takin ja se sattui olemaan taannoinen koirankusetustalvitakkini ja siten siis käytössä viimeksi vuosi sitten. Avaimia taskuun tunkiessani löysin setelin, aika merkittävän kokoisen jopa. Ja kun otin avainta taskusta taas, löysin toisen ja ajattelin, että jopas, onkohan näitä enemmänkin. Ja olihan niitä. Saman verran kuin mitä aiemmin päivällä arvioi kolarikorjaamon setä Meabiilin naarmujen maalauttamisen maksavan. Siis paljon. Mitä tästä nyt yhtäkkiä pitäisi ajatella. Uskaltaisiko jopa, että tämä kylkinaarmun saaminen oli se viimeinen naula pahan arkussa. Tai ehkä PahaKarma laski kuitenkin väärin, tai minä laskin, tai mistä sen tietää, mitkä lasketaan vastoinpäinkäymisiksi ja mitkä vaan normaaliksi huonoksi mäihäksi. Ehkä ensin Meaa rankaistiin, että oppii olemaan nöyrä ja sitten vedettiin hiukan takaisin, että taas oppisi luottamaan siihen, että aurinko paistaa vähäisempäänkin varteen, jotta sitten voi taas sopivassa tilaisuudessa, kun sitä vähiten vartoo, lyödä päin hyväuskoista kasvoa.

Eikä tässä vielä kaikki. Juuri, kun korvamerkityt vastalöydetyt rahat laitoin jemmapiiloon laskua odottamaan, sainkin tietää, että minun ei tarvihekaan maksaa sitä ollenkaan. Ei niin juron juroa. Maksumies löytyi sieltä, missä se naarmu on tehtykin. Tämän kaiken uskominen ottaa skeptikon uskon päälle aika pahasti. Nyt täytyy taas kaiken aikaa olla peläytyneenä, että mihin se koira on kuopattu ja milloin taivas putoaa niskaan. Kun sillä on näemmä sellainen tapa ollut.

Rahasta tulikin mieleeni, että paitsi, että se lisää valtaa ja voimaa ja markkina-arvoa, se lisää luemma [Moro 17.2.05, s. 9] myös hedelmällisyyttä. Vai mitä pitäisi päätellä siitä, että Mansessa eniten synnytetään kaupunginosissa, jotka ovat tulotilastojen kärjessä. Omakotitalo, kartano-Volvo ja iso maasturi vaikuttavat ilmeisen elähdyttävästi. No, talon ymmärrän, ja maasturinkin, mutta miten se Volvo rakkauselämään vaikuttaa.

Kirjoitti: mea 08:02 | Jälkipuheet (7)

Meanderlandian viitekehyksenä toimivan ostoskeskuksen aulassa kassojen edessä teutaroi eilen paikallisille hyvin tuttu, normielämästä syrjään jättäytynyt pariskunta. Vaimopuoli oli niin tolkuttomassa tilassa, että ei päässyt tolpilleen ja kassahenkilö huusi suhteen miespuoliselle osalle, että "Vie se pois siitä tai soitan poliist!" Miesparka yritti raahata kauluksesta vetäen naistaan pois mutta vaimo huusi, että "Älä aastana revi!" ja salamoi harittavilla silmillään ympäristöään. Eikä mies kyllä jaksanutkaan, kun omakin kunto oli kumara, joten kävi polvilleen naisensa viereen maahan ja piti kädestä kiinni ja jäi siihen sanattomana istumaan ja silittelemään kättä. Siinä asetelmassa ja tilanteessa oli jotain niin hellyttävää. Hyvä, etten taas alkanut kyynelehtiä. Niin ja hyvä oli, että poliisit hakivat, pakkasyö ei ole häävi peitto vaikka rakkaus lämmittäisikin.

Eikökäkin ihmiset viehäty ja pariudu useinkin sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa jakaa samankaltaiset asenteet, arvot, näkemykset, mielipiteet ja uskomukset, sillä nehän on helposti kuultavissa ja nähtävissä ja viehätyttävissä. Mutta väärin on se. Iowan yliopistossa tutkitusti [koko artikkeli] on havaittu, että parisuhteen onni löytyy sellaisen ihmisen tyköä, jolla on samanlainen persoonallisuus, joka jakaa samanlaisen avoimuuden, huolettomuuden ja järjestelmällisyyden tajun. Eli eiköpä vaan ole nyt Iowassa todistettu, että sillä on tosiaan merkitystä, että jättääkö vessanpöntön kannen ylös, murusteleeko leivänmuruilla sängyn ja kylvääkö sukkia kulkureitilleen. Ja järkeenkäypäähän tämä on: mielipiteet ja asenteet on helppo ja nopea rekisteröidä ja niihin rakastua tai ne hylätä. Sen sijaan ihmisen persoonallisuuteen ei niin helposti tutustukaan ja huonossa lykyssä [eli joka toisessa liitossa] huomaa olevansa sidoksissa tyyppiin, joka ei responssaa ollenkaan omien piirteiden kanssa. Ja erohan siitä sitten tulee.

Samankaltaiseni huolettomuuden tunnustajaa ja eriskummallisuuteen taipuvaisen erakkomaailmani ymmärtäjää odotellessa olen ollut tilaisuudessa löytää yksineläjyydestä etunsa: voi syödä sille päälle sattuessaan vaikka kuinka pahan hajuisia ruokia, eikä tarvi ajatella yököttävänsä toista yrittäessään penätä iltapusutteluja. Eilen teki mieleni valkosipulaperunoita ja taas sitä hapankaalia. Onko muuten ruokamieltymykset persoonallisuuden piirteitä vai mielipiteitä. Kun nehän nimittäiin muuttuvat nämä ruokatykkäykset ja persoonallisuus ei muutu, eli siis ovat asenteita. Ja asenteilla ei ole merkitystä. Eli ei ole väliä, jos minä tykkään välillä hapankaalista ja Elämäni Valo ehkä ei. Siis no hätä.

Kirjoitti: mea 08:11 | Jälkipuheet (16)

Käytiin likkaporukalla Veerusgan kanssa kaksistaan Kangasalla. Ajattelin, että sinne nyt ainakin osaan: Teiskontieltä motooritielle ja Lahteen päin ja sitten paljon myöhemmin loivasti oikealle Kangasalle, olinhan minä nähnyt, kyydissä ollut useasti. Sinne siis. Käännyin loivasti oikealle viitan KANGASALA AS-suuntaan ja muuten hyvä mutta siellä oli vain jotain outoa maalaismaisemaa ja rautatiehen päättyvä järkyttävän kapea kylätie, jossa risteyksessä sanottiin taas, että KANGASALA AS 1 km ja KANGASALA 6 km. No minä tietenkin menin sinne assalle, kun se kuulosti keskustalta ja sinne oli lyhyempi matka. Tietentään siellä ei ollut mitään, eikä sen 6 kilometrin päässäkään ollut. Vahingossa, paljon myöhemmin, löysin sitten sinne, minne pitikin. Että sitä minä vaan, että mitä varten kirjoitellaan viittoihin isoilla kirjaimilla, että KANGASALA AS, jos se ei kerta ole se, The Kangasala, vaan joku ei-mikään keskellä ei-mitään. Riittäisi pienemmätkin kirjaimet pienemmille paikoille. Enkä kyllä ymmärrä, miten saatoin osua sinne asemalle, kun se kartasta katsoen ei edes ole Tampereentien oikealla puolella, jonne käännyin, eikä sinne itse asiassa edes käänny mitään tietä.

Mutta me emme masentuneet saamastamme erätappiosta, vaan reipastuneina saavuttamastamme kokemuksesta läksimme Veerusga ja minä sitten sirkein mielin ekaa kertaa huoltosetäpalveluun Hatanpäälle. Kyllä vähän jänskätti, että kuinkahan me mahdetaan osata, kun siellä päin ei ole liikuttu ja kartalta [tällä kertaa tutkittiin sitä etukäteen] ei ihan varmasti osannut sanoa, että miten esimerkiksi Tuon risteyksen kanssa selviää. Sitten piti sitäkin vähän jännittää, että osataanko me puhua huoltosetien kieltäkään ja siksi päätettiin puhua mahdollisimman vähän, ettei paljastuta aloittelijoiksi. Ensin katsottiin, miten isot sedät toimi ja me perässä samalla tavalla. Heti hokattiin, että rekisterinumero on näissä piireissä vähän niinku sotu, eikä siinä hötäkässä sitten tietenkään muistettu sitäkään kerrasta oikein. Mutta hyvin meidän lopulta kävi, nyt on töpseli kyljessä ja kohta lähdetään kuin palmun alta. Toivottavasti.

Onneksi on edes pakkasta. Toivottavasti ajastin oikein. Onneksi siinä oli vain yksi liikkuva osa: namiskasta käännetään, että kuinka monen tunnin päästä on lähtö. Hirveän vähän on muuten ihmispololla vapaa-aikaa. Enpä tuotakaan ennen ajastinta tullut ajatelleeksi.

Kirjoitti: mea 07:50 | Jälkipuheet (19)

Tuosta tulikin mieleeni, että taannoin sain ystävättäreltäni kortin: "Ystävä on kuin polun varrella oleva lamppu: se ei kulje matkaa puolestasi, mutta tekee kulkemisen helpommaksi".

Minulle Ystävä on se omasta palapelistä puuttuva palanen, joka täydentää kokonaisuuden. Se oikea pala, joka loksahtaa paikalleen sujuvasti ja napakasti ja joka tekee kokonaisuudesta kauniin ja sileän. Jos väärää palasta yrittää väkisin koloon tunkea, tulee vain kupruja ja liestyviä reunoja, ja vaikka kuviot voivat näyttää kohtaavan, eivät ne täydellisesti koskaan kohtaa, jos pala on väärästä pelistä. Oikea palanen tuntuu sopivalta kuin kermavaahto sitruunatortun päällä: pehmentää makua ja kokonaisuus näyttää täydellisen hyvältä.

Kirjoitti: mea 11:07 | Jälkipuheet (2)

Milloin viimeksi olet törmännyt hyvään ihmiseen, siis todella hyvään. Sellaiseen, joka jakaa kanssasi vähäiset eväänsä, antaa sinulle viimeisensä, katsoo, että pärjäät? Et usein? Ja jos tapaat, epäiletkö, että hyvän takana on todellisuudessa koira haudattuna. Etkä sitten uskalla ottaa sitä hyvää vastaan. Valitettavasti tosielämässä takana usein onkin, liian usein. Saduissakin on, joten ihmekö tuo, jos usko on heikko. Mutta jos ei yhtään koskaan uskalla uskoa hyvän olemassaoloon, voiko oikeasti olla onnellinen? Aivan. Katsoin eilen Veikko Huovisen ja Markku Pölösen Koirankynnen leikkaajan. Olisipa jokaisella ihmisellä oma Eetvi, ihminen, jonka kantoapuun voi luottaa. Tai ehkä se on niin, että jos on kuin Mertsi, pyyteetön ja lapsenmielinen, niin sitä kannatellaan. Olisikohan niin onnellisesti suunniteltu, ehkä jokaisella kuitenkin on jossain joku, joka ajattelee, että minkä on tehtäväkseen saanut, siitä on ihmisen vastattava. Minäpä haluan uskoa, että on. Mutta minähän uskon enkeleihinkin. Elokuvan jälkeen hymyilin Mertsin leveätä, viatonta hymyä vielä monta tuntia. Ensin tietenkin itkeä tirautettuani toistuvasti. Koirankynnen leikkaajassa on jotain samaa kauneutta, lämpöä ja kuvarunoutta kuin Dersu Uzalassa.

Minun henkilökohtainen ongelmani on, että perusluonteeni haluaa luottaa ihmisiin vaistomaisesti mutta elämä on riipinyt siivistä sulkia sen verran, että lähelle päästäminen ei ole ihan yksinkertaista. Halua luottaa ja olla samalla uskaltamatta luottaa, halua uskoa samalla peläten pahinta, siinäpä painimattoa kerrakseen. Ottaa aikansa aukaista se luottamuksen viimeinen haka mutta kun sen on avannut, minun siipeni sulkeutuvat lämpimästi enkelitehtävän ympärille. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla enkeli, jonka siipien suojassa tietää olevansa, joku, johon voi luottaa, joku hyvä ihminen. Minä haluan olla sellainen. Minulla on sellainen.

Joidenkin asioiden ei soisi katoavan maailmasta: uskollisuuden, hyvyyden, luottamuksen ja lojaaliuden. Eikäpä ne säily, jollei niitä vaali. Eiköhön se ihminen ole periaatteessa niin suunniteltu, että teoriassa ja tolkuissaan on pienenmmän ja heikomman puolella, vaikka käytäntö sitten jo monasti ontuukin.

Kirjoitti: mea 07:50 | Jälkipuheet (2)

Kiitän Mikaelia, jonka neuvoilla Cee-asemaongelma on ratkaistunut. Dyron ja Timon neuvot on sisäistetty vastaisuuden varalta mutta nyt päästyin pahimmasta pulasta tällä. Kiitos tsk, kl ja freedom myös.

Rakastan teitä.

Kirjoitti: mea 22:56 | Jälkipuheet (9)

Eilen myöhästyin koulutuspäivän alusta minuutilla [hävisin vetoni, pikkutakki oli jo tullessani tuolin selyksellä] ja niin kuin pelkäsinkin siellä oli hilattu ryhdikkäät pöytärivit jo viideksi tiimipöydäksi, joissa piti istua ahtaasti nenäkkäin. Konsulentti puhkui intoa jo aamusta ja piiskasi meitä analysoimaan niitä loputtomia keissejä ja mehän analysoimme niin maan perusteellisesti. Paitsi en minä, kun en keksinyt mitään järjellistä lisättävää mihinkään. Enkä olisi pystynyt muutenkaan, kun kaksi viidestä pöydässäni istuneista käytti toisaalta-sanaa joka kolmantena sananaan ja konsulenttikin toisaalsi kaiken ja kopulta en pystynyt keskittymään kuin siihen, mistä seuraava toisaalta singahtaa. Kun sitten jouduin yllätetyksi kysymyksellä, latelin kaikki kielen päälle arkistoimani tilannejohtamisen termit ja kun ne loppuivat, se tuli: toisaalta. Kaverit varmaan luuli minun piruilevan. Toisaalta, joskus teen sitäkin.

Kun pääsin Meabiilillä vihdoin lähtemään kotiin, ajattelin, että reilusti viiden jälkeen ei ketään ole liikenteessä mutta puoli mansea halusikin jäähalliin, Kekkosentie oli tukossa ainakin viiden kilometrin matkalta. Vain minä ja kaksi muuta autoa emme halunneet nähdä Venäjän voittoa. Mikä oli sinänsä viisasta, sillä riittävästi jo harmitti se, että Miss Tampere -kisan voitti myös Venäjä, sillä Olga päihitti Norsunluurannikon Yacinen. Tampere pääsi pronssille, mutta oli jo voittanut toisaalta arvostetun Miss Nordic Bikini -kilpailun. Toisaalta, onhan Tampere suuri kaupunki.

Niin, toisaalta, olihan minulla asiaakin. Voisiko joku ystävällismielinen guru auttaa asiassa, josta linkin takana enemmän?

Tämä minun nörttikoneeni on ikävästi jaettu C- ja D-osioihin, joista C:llä on vain Windows ja ne pakolliset MS-ohjelmat, kaikki muu tauhka on siirretty, mitä siirrettävissä on sinne D:lle. Enempää en uskalla tai osaa tai pysty siirtämään. Vähän väliä tämä sanoo, että levytila on vähissä, että tarvitset 200Mt ja sinulla on vain 195Mt. Toissapäivänä juuri siivosin koko roskan ja poistin kaiken, mitä uskalsin ja näytti omaavansa tyhjää tilaa 295Mt ja nyt tyhjää on taas liian vähän. D:llä olisi tilaa vaikka lampaat söisi. Eikö C:lle voisi saada lisätilaa D:ltä. Niin ja minulla ei siis ole yhdenkään C:llä olevan ohjelman asennuslevykkeitä. Tietenkään. Siellä on Työpöytä ja Winwows ja Office-paketti ja Norton antivirus. En käytä siellä olevaa IE:tä ollenkaan, mutta en uskalla sitä poistaakaan. Ja mihin ne siivoamani 100Mt:tä hävisi päivässä.

Nyt tämä valittaa jo heti käynnistyksen yhteydessä liian vähästä tilastaa, sanoo että vapauta lisätilaa, mutta mistä minä sitä vapautan. Ennen siivoamista sentään antoi hetken aikaa pelata.

Kysyy neuvoton käsi, jolla on peukalo keskellä otsaa.

Kirjoitti: mea 08:05 | Jälkipuheet (14)

Eilen kuunnellessani Viihdeuutisia huomasin Viivin puheen kuulostavan samalta kuin yhdys sana kieli vammaisten kirjoitus näyttää: "SeUra PIiri miljonÄÄri Paris HilTON toivoo SYntymä pPÄIvä lahJAKseen vAAti MATtomasti PrinsSI HarRYn." Tekonuotittamista harrastaa myös Pelkosen tyttö ja molemmat korostavat outoja intonaatioitaan pään kummallisella eestaas veivaamisella. Jos kyllästyy kuuntelemaan, voi viihdyttää itseään nauhoittamalla ja sen jälkeen pikakelaamalla ohjelman. No joo, ehkä niitä on parempiakin viihdykkeitä tarjolla.

Minua on monasti myös hymyilyttänyt se pukeutumiskoodiin kirjaamaton miesten hassu viestikieli, jossa pikkutakkimies riisuu takin suurieleisesti kokouksissa tai luennoidessa. Ei sitä oteta koskaan heti kättelyssä vaan vasta, kun on vähän niinkuin "tutustuttu". Luennoitsija viestittää takkikikalla, että "kun nyt ollaan tässä kavereiden kesken luottamuksellisen kotoisasti, niin heitänpä takin pois." Oikein kun tämä ryhtyy tuttavalliseksi, niin käärii kauluspaitansa hihat, höllää krakaa ja istuu pöydän kulmalle. Varassuokin yhdessä Diilin jaksossa teki takkikikan ja sanoi suurieleisesti sitä riisuessaan: "Otetaan pojat takit pois". Ja kaikki pojat tottelivat. Entäs, jos joku ei ole varautunut? Entä jos onkin silittänyt vain paidan etumuksen? Ei muuten Jartsi sanonut samaa naisjoukkiolle. Mikseiköhän? Olisihan se nyt ollut paljon jännempää. Jospa niillä naisilla ei olisi ollutkaan liituraidan alla paitaa? Siinä olisi alkanut galaksit räjähdellä ja universumit yhtyä.

Sitä takin riisumisriittiä oikein alkaa odottaa, voisin lyödä pussillisen tiimityölappuja vetoa, että tänään viimeistään puoli kymmeneltä lähtee luennoitsijan takki. Se lähtee siinä vaiheessa, kun herra ylikonsultti käärii hihat ja ryhdytään puuduttavan pinnallisiin ja kaikkien syvästi vihaamiin ryhmätöihin, joissa pitää vierustoverin kanssa puida esiin nousseita ongelmakohtia tai yhdessä pohtia keissin ratkaisuvaihtoehtoja. Pahimmassa tapauksessa pitää käydä vielä ryhmäliimailemassa keltaisia lappuja seinille. Ja herra "Punainen Kraka Viestittää Rentoutta" istuu paitasillaan pöydän kulmalla ja hoputtaa keksimään lisää loistavia toteuttamisrajoitteisia ideoita. Sitä odotellessa voinkin miettiä vaikka, että visio avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti reaktiota tämänhetkisen tilanteen suhteen.

Kirjoitti: mea 07:04 | Jälkipuheet (17)

Noniin, taas nainen ratissa, nyt jo hiukan rennompana, sillä olen jo henkeä pidättelemättä uskaltanut pudottaa Teiskontieltä alas Kekkosentielle ihan poistiekseen vaikka 270 asteen käännös ja olematon kiihdytyskaista ja ylös kaupunkiin päin ja eteen toiselle olemattomalle kaistaleelle vaihtavat eivät ihan mukavimmasta kokemuspäästä olekaan. Mansen vaarallisten paikkojen lista [via Samik] sattuu sisältämään kaikkki ne pätkät, joilla Meabiili joutuu isoisten seassa seukkaamaan. Ja minä kun luulin, että se on kaikkialla tuollaista, tämän peruskurssin läpäistyäni voinkin lähteä sinne Kangasalan Lidliin. Eilen muuten huomasin, että Meanderian prinsessa Veerusga alkaa olla jo aika rapainen kyljistään, etenkin vanteistaan, joten pesulinjasto on seuraava oppimistapahtuma. Asiasta kaverille mainittuani sanoi tämä, että muista sitten irrottaa antenni. Antenni! Ei minulla mitään antennia ole, väitin pokkana vaikka ihmettelin toki, että miten se Radio City sitten mahtaa kuulua. Oikein tarkistin vielä, ettei siinä mitään antennia ole. Kunnes lakoninen sormi kaverin kädessä osoitti katolle; siellä se tökötti, pieni ja ponteva antenni.

Nyt muuten tiedän, mistä Tipparellu on saanut lempinimensä: olen ajanut 70 km tankin täytettyäni ja ledi vasta eilen liikahti millin täyden tankin merkistä. Minä en muuten sitten ollut se nainen, joka syötti seteliautomaatille kaksikymppisen ja tankkasi onnellisena kunnes ihmettelelemään, että bensaa tuli ja tuli ja tuli, yli annetun rahan. Siinä hetken omatuntonsa kanssa painiskeltuaan meni kassalle sanomaan, että sai enemmän kuin maksoi. Kassahenkilö siihen, että automaattipumppu on ihan se eri kuin mistä rouva juuri bensansa otti, joka siis on palvelupumppu.

Vastahan sitä maanantaina töihin tultiin, tiistai meni hämmästellessä, tänään ja huomenna ollaan taas koulun penkillä olemassa luova ja tuottava ja innovatiivinen visionääri, joka on sisäistänyt toimintaympäristönsä arvot ja vastaa strategisiin haasteisiin missio mieleensä hitsattuna tähdäten tavoitetilaan tehtyään ensin strategiset valinnat ja tasapainotettua mittaristoa tarkasti katsellen toimeenpanee päätökset, seuraa niiden toteumaa ja siitä sujuvasti arvioinnin ja selvitysten kautta muodostaa uuden tahtotilan. Sitten onkin jo perjantai ja pääsee viikonlopun viettoon.

Kirjoitti: mea 07:29 | Jälkipuheet (5)

Heräsin yöllä niin monasti, että aamukellon soidessa luulin jo perjantain olevan. Hirveä pettymys heti huonosti nukutun yön jälkeen. Tyynyn kuva poskessa automaattikävelin keittiön kautta suihkuun ja surffihuoneeseen ja tulin ajatelleeksi [hiukan ylellisen liioiteltu termi tähän saumaan], että minulla on yksi huone, jolla en tee mitään. Se, mitä normaaleissa perheissä kutsutaan olohuoneeksi. Minä en ole siellä koskaan. Tai siis harvoin, viimeksi useita viikkoja sitten yöllä Sir Elwoodin kanssa mutta sitä ennen ties koska. Ai niin jouluna olin pari tuntia, kun oli vieraita. Tai mitään vieraita olleet, hyvinkin tuttuja. Siellä on mukavat tuolit ja se kotiteatterin irvikuva [Ai niin, pitää muistaa ostaa scart-liitin]. Kesällä olohuoneella tosin on virka, kun sen läpi voi mennä partsille. Niin ja talvellakin viemään tyhjiä pulloja ja roskiksia. Minun olohuoneeni nimi on enemmänkin huone, joka on. Varmaan sen olemassaoleminen on kotini tasapainoisen feng shuin ehto ja voima. Testataanpa, kyllä, totisesti, olen tietämättäni onnistunut täydellisesti: Pink area are your lucky places - good for bed rooms, living room, study room, family room [kaikki kohdallaan]. Gray area are good for bath room, storage room, kitchen and dining room [jep]. South area helps you to improve prosperous career and wealth - good for master bed room [juurikin!]. Southeast area is good for improving people's relationships [ei paremmin voisi sanoa]. East area helps you to improve your knowledge - good for study room and office [arvatkaa, missä on nörttikone]. Hämmentävän täydellinen suoritus: makkarini on itä-etelä-lounashuone, jossa tapahtuu kaikki, siis multihuone. Työhuone itäalueella on myös kuntosali ja vaatehuone ja olisi myös vierashuone, jos sellaisia vieraita kävisi. Toistaiseksi olen onnistunut saamaan vieraani eteläitäiselle alueelle, mikä tietenkin osin selittää sen, ettei ketään koskaan ole huoneessa, joka vain on.

Tosiaan, tänään on laiskiaistiistai, varmuuskopio sunnuntailta. Hyvästijuhla siansorkille ja lihaisille juhlille, laskeutuminen paastoon ja päästäiseen. Laiskiaspulla on kyllä hyvää, jos siinä on mantelimassaa rutolti ja hyvää kermaa ja pulla on sisältä melkein täyteen massattu mutta ei erkkikään sitä syö keitetyssä maidossa lillumassa. Voi puistatus. Suomalaiset ovat taas olleet intopiukassa, kun on keksitty nimi laskiainen, muualla vietetään tätäkin juhlaa arvokkaasti ilkamoiden karnevaaleissa pienissä vaatteissa. Suomessa mennään pulkalla siitä, missä mäki jyrkin.

Kirjoitti: mea 08:36 | Jälkipuheet (9)

Minulla on peukalo pirun kipeä. Ja paksu tappi. Se meni eilen invalidiksi, kun hinkkasin tahraa auton takapenkistä ja peukalo siinä voimansa tunnossa menetti suhteellisuudentajunsa ja ylitti itsensä, niksahti, meni nurinniskoin. Tai en tiedä, oliko se edes tahra vai vain katolta tippuneen veden jälki. Piti vaan jonnekin purkaa turhautuneisuus ja kiukku, jotka täyttivät mielen, kun olin juuri havainnut, että Veerusgan takaovessa oli haavoja, naarmuja. Useita. Helpottaisi, jos nyt voisin syyttää pönkköpeukalosta jotakuta. Tai siis niistä naarmuista. Siis kuta muuta tahansa kuin itseäni. Jonkun vikahan se on, vaikka auton suunnittelijan, kun katolta saattaa tippua vesi penkille tai äitini vika, kun on kasvattanut minusta pikkumaisen nillittäjän tai arkkitehtien, kaupunkisuunnittelijoiden, ostoskärrytehtaan pyöräosaston rullapyörän asentajan apumiehen, jonkun. Pakko olla. Minun vikahan se ei tietenkään ole. Koskaan. Kai? Mutku sattuu. Silmään, syömmeen, peukaloon, sieluun.

Ja sekin murhehuttaa, että en ollut naarmuista suruissani silloin, kun en niistä mitään tiennyt ja nyt kun tiedän, olen murheissani silloinkin, kun en niitä näe. Onko tässä nyt kuitenkin myönnettävä, että jos jostain ei tiedä, niin ei satu. Niinkuin jotkut perustelevat pettämisen kertomatta jättämisen logiikkaa. Että onko se muka sittenkin parempi, kun ei tiedä. Asiahan on siis sama, tiesi tai ei. Miksi se tietäminen tuntuu niin paljon pahemmalta vaikka tietämistä pidetään hyvänä asiana. Tosin pettämisen kanssa on helpompaa, kun siinä selkeästi tietäisi, ketä syyttää. Vai tietääkö, jospa sitä syyttäisi kuitenkin itseään. Siis senä, jota on petetty. Minähän en petä ketään. Paitsi itseäni. Useinkin.

Nyt tiedän, miltä tuntuu, kun on peukalo keskellä kämmentä: ei voi käyttää sähköhammasharjaa, ei saa käsijarrua pois, ei voi pitää kynää kädessä, ei veistä, ei voi edes syödä. En voi joutessani edes pyöritellä peukaloitani.

Kirjoitti: mea 08:01 | Jälkipuheet (18)

Olen ihmetellyt, että miksei minulta viikonloppuisin synny mitään oivaltavaa tekstiä, ei mitään nokkelaa, puhettakaan muka-syvällisestä pohdiskelusta, ei edes kökkötekstillä kuvattuja tapahtumia, jos niitä nyt olisi tapahtunut. Onneksi ei sentään tarvi yrittää olla hauska, kun kerta naisblogisti ei voi olla hauska, eikä osaa. Tosin herää kysymys, että miksi pitäisi? Miksi naisen sen paremmin kuin kenenkäänkään tarvitsisi hauskuuttaa ketään. Päiväkirjassa? Siis omassa elämässään? Niin miksi? Mutta kun siis eikunei, ei synny yhtään mitään. Tämä viikonlopputyhjäpäisyys on tosin kovin terapeuttista, ei siinä mitään. Olenpahan vaan ihmetellyt. Vaan enää ei tarvi ihmetellä, Ugus sen oivalsi: "Terävimmät havainnot maailman kulusta näyttävät syntyvän noin 15 minuuttia sen jälkeen kun herätyskello on rääkäissyt. Siitä loppupäivä onkin sitten älyllistä alamäkeä." Sehän se. Noinhan se juuri menee, ja viikonloppuisin ei herätyskello rääkäise. Alamäessä on sunnuntaina ohitettu jo alastulorinteen kriittinen piste. Se, jonka jälkeen kaatuu väkisin, ainakin jos yrittää tyylikästä alastuloa.

Viimeisin oivallus perjantaina vankilan herätyskellon soitua: "Elämässä on asiat otettava sellaisina kuin ne tulevat vastaan. Niistä suodatetaan se mikä niistä irti saadaan, ja mitä ei pystytä käsittelemään, sen annetaan mennä. Kun muistaa olla onnellinen kohdalleen osuvasta sen sijaan että olisi onneton ohi menevästä, on saavuttanut jo paljon."

Kaiverran tuon korvieni väliin.

Kirjoitti: mea 18:33 | Jälkipuheet (10)

Eilen läksin Meabiilillä ensimmäistä kertaa ison markethässäkän isolle parkkipaikalle ja fiksuna tyttönä ajattelin, että täytyy painaa mieleen, mihin Meabiili on parkattu, että löydän sen palatessa. Katsoin taakseni ja sanoin kyytiläiselleni, että "kyllä mä sen helposti löydän, se on ton P:n kohdalta alkavassa rivissä." Ihmettelin, miksi kyytiläiseni nauroi silmät vesissä vatsaansa pidellen eikä saanut sanaa suustaan. Nikotteli vaan mokoma.

Minähän siis tarkoitin, että sen rivin alussa ei ollut mitään muita kuin se pelkkä P. Ei puita, roskiksia, suojatien merkkiä eikä kärryparkkia. Pelkkä P.

Tosin se pelkkä P oli sitten takaisin tullessa useammankin rivin alussa.

Kirjoitti: mea 14:19 | Jälkipuheet (4)

Meillä on kahvihuoneen pöydällä lojunut Hesarin viimeisin kuukausiliite jo kuukauden ja muun lukemisen puutteessa käsi alkaa aina käännellä sen sivuja ja joka herrankerta se sama kuva puistattaa niin, että vaistomaisesti irrotan kädet lehdestä, melkein alan niitä ravistella inhosta irvistellen. Pieni kuva värittää vuoden takaista uutista Lapin sairaanhoitopiirin toukkahoidosta. Uh... Minut varmaan pitäisi tainnuttaa koko hoidon ajaksi, en kertakaikkiaan selväpäisenä kestäisi ajatusta toukista syömässä jalkaa. Mutta ehkä sitä sitten kestäisi, jos vaihtoehtona on amputoiminen. Ihminen kummasti venyy ääriensä tuolle puolen, kun on pakko.

En koskaan ikinä ole pystynyt pitämään kädessäni edes kuvaa, jossa on käärmeitä tai matoja tai toukkia. Pelkkä kuva jo puistattaa lähes tajuttomaksi, saati että voisin katsoa niitä elävinä. Tai koskea. En siis ole koskaan voinut käydä mato-ongellakaan. Olen onkinut pelkällä koukulla. Enkä siis ikinä selviäisi Pelkokertoimen madonsyöntiosuudestakaan. En tosin selviäisi sukellusosuudestakaan. En tosin menisi koko ohjelmaan.

Tänään en tosin pysty kykenemään edes kustannuspaikalle, sillä blogistanin lentävä flunssapöpö on vihdoin saavuttanut Mean. Kuumetta tunnen omaavani päänsäryn ja puistatuksen lisäksi mutta hieno elektroninen kuumemittarini näyttää 33.3 astetta. Eikös noilla lukemilla olla jo kuolleita.

Kirjoitti: mea 07:07 | Jälkipuheet (9)

Viime viikonloppuna osuin katsomaan kilpailua, jossa minäkin voisin vaikka voittaa: Britain's Worst Driver. Hieno homma: kilpailusta putoaa aina se, joka on vähiten huono ja saa palkinnoksi auton. Lopulta kisan voittaa se kaikkein huonoin, eli kaikki voittavat.

Kyllä minä aika pitkälle kisassa pääsisin. Nytkin venytän töistä lähtöä, ettei tarvitsisi pahimpaan ruuhkaan pudottaa Kekkosentielle liittymästä, jossa melkein tekisi mieli panna simmut kiinni. Eilen uskalsin ekaa kertaa. Muulloin olen kiertänyt Meabiilillä tuolta kauempaa.

Kirjoitti: mea 16:12 | Jälkipuheet (11)

Eilen töissä oli tavallista enemmän kaikenlaista häröä ja ymmärtämättömiä asiakkaita ja niiden kanssa meneviä hermoja. Ollut jo jonkin aikaa. Eilen läksin sitten yhden kanssa niin päästäni, että kirjoitin huolellisen ilkeän jäätävän selkeän yksityiskohtaisen kettuilevan pilkutetusti silatun pitkän selvityksen, johon poimin kaikki virheelliset [tietenkin] argumenttinsa ja kerroin, miksi ne ovat minun mielestäni ahterista. Siis kirjoitin, puhelimessahan minä olisin alkanut itkeä tai olisin hermostunut sanattomaksi tai tarttunut epäolennaisuuksiin ja sitten se olisi mennyt raajoille. Eilen minä sitten ajattelin, että minuahan ei päihitä kukaan, jos minua on tökkäisty sopivasta nappilasta oikean ja hallitsemani asian nimisellä piikillä ja jos saan asettaa rauhallisen hiljaisesti jurnuttaen sanani sähköpostiin. Mutta puhumaan minusta ei kiihtyneenä ole.

Eilen minä kieltäydyin bloggaamisesta tehtävään radiodokumenttiin liittyvästä haastattelusta. Harkitsin tosin päivän, ihan kuriittani kokeilin mielessäni, että löydänkö yhtäkään järkisyytä kieltäytymiseeni, kun tottakai mieleni tavallaan teki, vaikka tiesin heti, ettei minusta ole. Minä. Radiossa. Ääneen. Juuri siksi, enhän minä osaa olla Mea ääneen. Eilen minä tajusin, että en ole edes varma, onko Mealla ääntä.

Eilen sain koulutukseen liittyvän lopputyöni melkein valmiiksi, miksi ne nyt sitä nimittivätkään: kehitystehtävän. Siis parikymmentä sivua sanoja, tyhjänpäiväisiä, mihinkään johtamattomia selvityksiä, lauseiden rytmittämistä tietyllä kaavalla haluttuun muotoon. Harvoin minä tunnen niin suurta tyytyväisyyttä niin turhanpäiväisestä työstä. Lasken sen varaan, ettei niitä kukaan kuitenkaan lue, kunhan on vakuuttava kansilehti ja pitkä sisällysluettelo. Eilen minä oivalsin, että teen mielelläni oikeaa työtä oikean asian vuoksi mutta menen surutta rimaa hipoen silloin, kun riman korkeudesta ei saa maailmaa paremmaksi tai kirkkaampaa kruunua.

Eilen minä huomasin, että maailma on auton kanssa ihan erilaisesti nopea ja avarampi ja maailmaa on enemmän: voin ostaa kaupasta isompia ja painavampia tavaroita, niitäkin jotka ei mahdu reppuun. Minun ei enää tarvi ajatella, että minulla on vain kaksi kättä ja selkä.

Eilen oli hyvä päivä. Sain harvinaisen monta minä-sanaa ujutettua siihen. Autoilu tekee ihmisestä enemmän minän ja vähemmän käytävällä taaksepäin.

Kirjoitti: mea 09:17 | Jälkipuheet (2)

Meabiilin ristiäiset on pidetty: Meanderlandian prinsessa on nimeltään Veerusga, mutta tottelee toki, jos sitä kutsuu Meabiiliksi. Se on niin kiltti. Ristiäisten kunniaksi tämä valejälkiraskas äiti hakee kaupasta tänään jotain uutta herkkua, mitä nyt mieli sattuu sillä hetkellä halajamaan. Juuri tällä hetkellä mieli halaa kuivattuja aprikooseja.

Kirjoitti: mea 14:50 | Jälkipuheet (8)

Kiesutamaaria. Mikähän minulla on? Viime viikolla päivänä eräänä himosin humalaittomasti kaurapuuroa ja sitä sitten söin aimo kattilallisen. Toissapäivänä iski tolkutoin mieliteko, kun näin vihannestiskissä Rasilaisen hapankaalia. En ole koskaan tykännyt siitä, vaikka poikkeuksellisesti olenkin maistanut. Yleensähän vaan en tykkää ihan mutulla edes maistamatta, niinkuin nyt vaikka etanoista, simpukoista ja mädistä, kun ne ovat niin örh... Mutta siis hapankaalia piti saamani, joten ostin ja söin koko rasiallisen kaikkipois. Ihan tuosta vaan. Eilen sitten iski himo tonnikalaan, siihen halpaan veteen säilöttyyn palatonnikalaan ja söin kertalaakista purkillisen. Mitä tämä tarkoittaa? Onko minulla joku pahainen puutostila, K-puutos? Mitähän tänään? Kanahakkilihaa [Kakkupalamieheltä]. Yrittääkö elimistö kertoa, että sittenkin olisi pitänyt ostaa Ka.

Vein muuten eilen kesäpyörät kellarikopperoon ja sitä varten piti sompaileman Meabiili pihaan, jonne päästäkseen on noustava jyrkkään ylämäkeen samalla, kun kääntyy ensin 90 astetta oikealle ja heti perään toiset 90 vasemmalle varoen talon kulmaa oikealla ja ruusupuskia vasemmalla. Puskat heiluen pääsin pihaan ja olin kohtuullisen ylpeä itsestäni kunnes naapuri päräytti kevyen soljuvasti pihatielle äänekkäästi mörräävän amerikanrautansa, joka oli ainakin kaksi kertaa Meabiiliä pidempi ja puoli metriä leveämpi. Minen ymmärrä. Miten sisältä pienen Meabiilin ulkoulottuvuudet ovat niin valtaisat. Kun sen on parkinnut ihan seinän viereen, niin ulkona huomaa, että metri olisi ollut varaa. Ilmiö on varmaan joku hyvin ranskalainen: opiskeluaikoina olin kesätöissä terassilla ja kun patonkimaan turistin kanssa tuli kielivaikeuksia, niin se puhui ranskaa kahta isommin, runsaasti viittoillen ja tilaa ottaen, korkeammalta ja kolmasti kovempaa. Ihan kuin se olisi jotenkin edistänyt ymmärrystä.

Manuaaliakin on opiskeltu ja nyt tiedän: Ovien avaaminen ulkopuolelta (käsikäyttö): Kierrä avainta etuoven lukossa 2. Vie käsi kahvan 1 alle ja vedä itseesi päin. [Renault Clio. Käyttöopas. Edition finnoise. Luku 1: Autoon tutustuminen, s. 1.04, kuvassa kahva 1 ja lukko 2 keltaisiksi merkittyinä]

Kirjoitti: mea 07:37 | Jälkipuheet (16)

Tänään on se päivä: tänään minusta vihdoin tulee yksinhuoltaja.

Samalla raskas taakka laskeutuu kapeille harteilleni: täytyy oppia niin paljon kaikenlaista vastuun ja huolen kantamista ihan yksin, ilman tukea ja turvallista olkapäätä, reiskatonna. Pitää tietää, miten katsotaan öljyt; pitää etsiä, miten pitkät saa päälle; pitää vissiin lukea se manuaali; pitää opetella kai renkaiden vaihtokin; pitää harjoitella taskuparkkausta; pitää oppia mäkilähtö liukkaalla liikennevaloista; pitää muistaa säästää 50 sentin kolikoita; pitää rohkaistua linkkautumaan autonauhaan panikoimatta; pitää oppia ymmärtämään parkkitalojen anatomia [P-Koskikeskuksessa on kai naisten parkkiruutuja] ja pitää niin tuhannen vaikka mitä. Yhtä pitämistä on tulevaisuus. Mutta on siinä puolensakin: minun ei pidä enää koskaan valittaman, että maa on rakennettu vain autoilijoille.

Niin ja sanasaen sanoisin siitä turvavälistä: minä en ymmärrä, millä oikeudella aina jostain takaa, sivulta, liittymästä tai metsästä paukkaa joku minun turvaväliini. Se on minun henkilökohtaisella viisaudella ja varovaisuudella siihen synnytetty ja ylläpidetty huolellisesti riittävänä. Ja aina siihen joku tulee ja sitten on taas tehtävä uusi ja uusi. Miten ne turvavälin ryöstäjät ajattelevat minun pääsevän töihin, kun pitää kaiken aikaa ottaa takapakkia uuden välin saamiseksi. Ihmettelenpä vähän.

Nyt on korkea aika muuten astua se merkittävä askel uuden blogilistan käyttäjäksi. Sen voi aloittaa vaikka tilaamalla menopaussi tästä uuden blogilistan omiin suosikkeihin. Torson alla oleva tilaa menopaussi-nakkkula vie uudelle listalle ja wanhan koulun kannattajille on tarjolla edelleen pamauta menopaussi -kikkula.

Kirjoitti: mea 08:15 | Jälkipuheet (24)