Reviirinvartijat
Eilen aurinko oli zeniitissä 23.5° S leveyspiirillä Kauriin kääntöpiirillä mutta ehti myös paistaa työhuoneeni ikkunasta näkyviiin puihin. Tekee niin mitä ilmeisimmin tänäänkin mutta en ole sitä näkemässä, sillä olen kotona sairastamassa niin kuin kunnon ihmisen pitääkin. Jos ei osu kipu viikonloppuun tai lomaan, osuu se juhlapyhiksi. Sopikin taltioida tuo metsämaisema, sillä sitä ei kohta enää ole: tilalle rakennetaan kahdeksaan kerrokseen toimistoja. Ihan parkkipaikan reunaan, ikään kuin tilaa ei olisi määrättömiin metsään päin.
Mutta jäähän parkkipaikka väliimme, riittäähän sielläkin hämmmästeltävää. Eräskin ruudun haltija katsoo toistuvasti asiakseen soittaa viininpunaiset virkailijat sakottamaan ruutujen ulkopuolle parkitsijat. En mitenkään jaksa ymmärtää soittajaa: millaista ihmistä häiritsee parkkipaikan reunaan, puoleksi metsään kauniiseen rivistöön parkatut autot, kun omalle mussukalle on ihkaoma ruututontti, jota kukaan ei ole vienyt, kun on parkinnut sinne metsään. Tilaa jää reilusti ajella ruudunhaltijoiden. Josta tulikin mieleeni, että näinä jouluruuhkaisina aikoina jonkin verran ärsyttää ne ilmeisestikin lumisokeutta potevat autoilijat, jotka parkkipaikoilla eivät muista, kuinka kapea se ruutu itse asiassa oli vaan louskaisevat silmäteränsä kahden auton levyisesti siihen, missä kesällä tarkasti se ruudun keskelle asetellaan. Onhan siitä toki mukava nousta ja lastata lahjat takapenkille, kun saa molemmin puolin ovet levälleen. Ja siitä kun sitten lähdetään, niin tietä ei anneta, ei jätetä tilaa edellä olevaan autoon, ei oteta liittymästä tulijoita huomioon, ei anneta poikkaistun kaistan vahingossa valinneiden liittyä autovirtaan. Ei. Koska .... niin, miksi. Olisiko pipo liian syvällä päässä. Ehkä aavistuksen piukka ja väriltään musta, ehkä kateuden vihreää vivahdusta tupsussa, joka liippoo silmää.
Vai johtuukohan se tästä jouluruuhkaisesta ajasta, jolloin tuntuu, että joka paikassa on liikaa ihmisiä, että tuntee oman reviirinsä rajoja rikotun ja otetaan se tila sitten väkisin, kun tilaisuus vähänkin tarjoutuu. Autolla sen huomaa erityisesti, ainakin useammin päivän mittaan. Mutta tuttu tunne se on kävellessäkin. Toiset vaan ovat toisempia kuin toiset. Joskus sitä luulee oppineensa tajuamaan ihmisen mieltä ja sitten taas vastaan paahtaa joku, joka vie kaiken ymmärrykseen etäisestikin liittyvän halun. Auttaisikohan yhtään, jos jäykkää niskaa, raskasta jalkaa, lumisokeaa silmää ja mustaa mieltä poteva ihminen tutkailisi hetken itseään, että mikä siellä vintillä oikein mättää.
Takana olevat ovet on viisasta sulkea. Mutta vasta sitten, kun kaikki jätetyssä huoneessa on selvitetty.
Jälkipuheet
Tosiasiahan on, että suomalaiset parkkiruudut ovat aivan liian kapeita oikeille autoille.
Näin talviseen aikaan auto tulee tosiaan usein parkkeerattua sen vaatiman tilan mukaan. Sen lisäksi näin joulun alla siihen viereen parkkeerattuun perhe-Volvoon jättää ihan mielellään reilun välin, kun ne 5 tenavaa tulevat ja riuhtaisevat joulusokerihumalassaan ovet seljälleen - naapurin auton kylkiä säälimättä.
Totta tuokin mutta kun siellä parkkiruuduissa viedään tilaa vinoon ajetulla autolla ja vaikka itsekään ole mikään mestari siinä lajissa ole, niinsanonpa silti, että tavaratalojen parkkipaikoilla on keskivertoa enemmän kokemattomia naiskuskeja ja niiden jäljiltä autot on jätetty enemmän kuin ovien vaatiman tilan verran levälleen. Ihan just siihen, mihin se kokemattomissa käsissä kääntyi. Ja sehän ei kovin liki käänny. Minä tiedän mutta minä sentään korjaan. Tilaa jää kuitenkin vähemmän kuin pienenkään auton mennä. Tavaratalojen parkkipaikoilla pääsee toki kauemmas, ei sielllä tila lopu, mutta keskustassa loppuu sillä tyylillä.
En minäkään kykiä lommoille väen väkisin halua mutta rajansa kaikella.
Niin.
Nyt ei saa valittaa parkkiruuduista eikä mistään. joulutunnelma on niin herkkä, että se särkyy.
Olisikohan niin kurjia poliisisetiä jouluaattona että sakottaisivat kaikkia pukkinaamarissa ajavia. istuttaisivat maijan takapenkille ja kirjoittaisivat pitkään lappua. Keikat myöhästyisivät ja lapset jäisivät ilman lahjoja. -ei kai
Jos olisin maailman ikävin varas, niin menisin aattona taloyhtiöiden verkkokellarivarastoihin, omakotitalojen autotalleihin ja rivitalojen pihakoppeihin kello viisi iltapäivällä.
Vai olisiko vielä ikävämpi varas joka veisi pelastusarmeijan keräyslippaan?
Ja jos sinulla olisi vielä pukin vaatteet ja naamari, niin kukaan nähdessään ei osaisi epäillä varkautta eikä myöhemminkään saataisi kiinni. Myöhemmin kertoisivat, että se oli pukki. Mutta kuka niistä miljoonasta.
Olisi kovin ikävää se. Menisi usko pukkiin. Ai niin, sehän meni jo kauan sitten.
Niin.
Tavallaan pukki on jo mukana rikollisessa toiminnassa. Tontut nikkaroivat koko vuoden lahjoja. Kännyköitä, leluja ja merkkivaatteitakin.
Mutta maksavatko rojalteja tai onko sopimuksia päämiehen kanssa?
Ei tietääkseni.
Jos olisin kunnon lapsi ja saisin pukinkontissa kännykän.
Paiskaisin maahan ja sanoisin "piraatti". Juuri tälläisistä TV:ssäkin varoitettiin, -halvoista kopioista.
Siitä tuli mieleeni aikaa kun Helsingin Puhelimen osakkeen ostettuaan oli pakko vuokrata myös kallis pöytäpuhelin sieltä. Suomesta ei saanut mistään puhelimia ja muissakin puhelinyhtiöissä oli pakko vuokrata puhelin, ei saanut ostaa omaksi. Jos sanoi että on ulkomailta ostettu, haluan vain liittymän. -Ei käy, pitää olla puhelinyhtiön hyväksymä. Kaikki muut voivat rikkoa koko puhelinverkon ja aiheuttavat suuria virhelaskutuksia. --mitäköhän EU:n kilpailulainsäädäntö sanoisi tuohon nykyään?
Entä ne nopeusrajoitukset, eikö vaan pukki poroilla lentäessään riko niitä roimastai. ja jonkinlaista eläinrääkkäystä se on punakuonoilla lennäättä niinkin painavan näköistä olemustaan ympäri kyliä. Mahtaako mitään yötyökorvauksia tontuille ja poroille maksaa. Ja puhutaanko koskaan siitä, että pukki tuomitsee ihan ilman tuomioistuista lapset kilteiksi ja tuhmiksi oman mielensä muukaan. Kuka muka todistaa, että se on oikea tuomio. Ja mihin saa valittaa?
Kyllä meitä on varjeltu viranomaisten ja virkaa pitävien toimesta monilta pahoilta asioilta. Niin kuin joskus sekin, että kinkkuja ei saanut antaa kaupan päälle, kun osti vaikka jouluksi sohvan. Oli muka jotenkin sopimatonta.
Mitä me ollenkaan pahoja keksittäisi, jos ei niin paljolta olisi meitä varjeltu. Saatettaisiin vaikka kirjoitella puutaheinää pukista intterwebbiin. Onneksi joku roti sentään säilynyt eikä sitä tehdä.
Hei, tulit mieleen vuosiajankohdan johdosta!
Olen ollut poissa vähän aikaa, ja jo näyttää uudelta täälläkin. Minäkin ehdin laittaa pystyyn uuden blogin; kotisivujeni Hetkiä päivittelen hieman toisesta näkökulmasta. Mutta siis: missä tunnelmissa (paitsi kipeänä) lähestyt joulua tänä vuonna?
Paikallislehtemme HeSa kirjoitti tänään, että autoilijat - liekö amatsoninaisia - uhkailevat ja jopa ajavat parkkihallin valvojien päälle, kun eivät pääse siihen tuttuun parkkitalon kerrokseen sille tutulle parkkipaikalle.
Kertoipa vahti - jonka kengät olivat menneet vaan ei vielä varpaat -, että jotkut kiertävät parkkihallissa ympyrää tutulle paikalle päästäkseen niin kauan, että olisivat ehtineet parkkeerata toiseen kerrokseen ja käydä kauppareissunsa sen lisäksi. Alle lujaa!, kuten Simo Salminen aikoinaan lauloi.
Pahimmillaan nuo uhkaukset ovat tappouhkauksia. Kiroilut ja lievemmät turpiinvedot ovat jokapäiväistä leipää.
Autoilu jalostaa ihmisluonnetta. Mutta senhän me tiesimme jo aiemmin.
Jotkut kaipaavat niin kovasti rajoja. Kerta kaikkiaan. Ovat kai jotenkin hukassa ilman niitä.
Mukavaa jouluoloa Mealle.
Luin Laura sinun viestisi yöllä, kun uni ei tullut. Muistin viime joulun. Kävin lukemassa kaikki hetkesi ja menin vanhoille sivuillesi ja tiedätkö mitä? Juuri silloin joulumieli asettui minuun. Kiitos Laura, sinä toit joulun.
Siellä Sedis-seudulla tuntuu olevan williä touhua, enpä taida uskaltaa sinne tulla. Kun ei ole siellä tuttua parkkipaikkaakaan. Saisin turpiini. Paitsi että onhan meilläkin Ikurin turpiini. Mutta se onkin ihana.
Hyvää joulua Sedislään. Antakaa joku kinkun kantti sille linnullekin. Tai vaikka konjakkia. Ei se varmaan kranttu ole.
Niin Saara, niin sen täytyy olla. Siellä on rajapyykit paalutetttu ja onhan niitä vartioitava. Meillä periferiassa pyykit on vielä pihanaruilla. Mutta ehkä mekin jonain päivänä uskallamme vaatia omia pikkutonttejamme. Ehkä jopa piirrämme niihin nimemme. Minä ainkin liimaan siihen mäyräkoiran kuvan, jossa lukee "Täällä vartioin minä."
Kuinka kauniisti kirjoitatkaan. Laitoit joulumielen eteenpäin ja se tuntui täällä liikutuksena asti. Rauhaisaa joulua.