Pieni päältä, iso sisältä
Eilen Idols-finalisti Ilkkaa ja Ilkan hujoppiutta hämmästellessäni sanoin Erityiselle, että minulla ei ole koskaan ollut oikein käsitystä, minkä pituinen, tai pikemminkin pituuton, olen muiden silmissä. Jotenkin olen aina onnistunut kokemaan olevani ihan ihmisen mittainen ja vasta valokuvista huomaan kaltaiseni pienikokoisuuden olevan tosiaankin melko huvittavan näköistä. Kuin kääpiö aikuisten vaatteissa. Ole siinä sitten olevinasi arvokas ja/tai vakuuttava. Siksi en edes yritä vaan pelaan mieluummin hellytys- ja hauskuutuskorteilla. Vaikka koko ikäni olen katsonut muita ja maailmaa reilusta puolestatoista metristä ylävinkkeliin, en ole kokenut minkäänlaista ongelmaa asiasta. Mutta miten tosiaan olisinkaan, kun en kerran koe olevani pieni. Ehkä pienehköä konkreettista kosmeettista haittaa on vain siitä, ettei keittiötikkaillakaan yllä kattolampun vaihtoon tai verhojen nipsuihin mutta niistäkin selviää sinnillä. Erityinen suunnitteli minulle joululahjaksi pidennettyä mallia keittiötikkaista mutta tunnusti lahjan mahdottomaksi, koska ne eivät mahtuisi autoon. Hieno idea. Ajatella, mikä iso paketti ja ruusukkeet päällä. Siinä olisi Ilves-tytöillä pakkaamista. Harmi, että kariutui.
Jotkut eivät opi suhtautumaan pieneen kuin normaaliin, oli se pieni sitten ihminen tai auto. Tänään moottoritiellä edessäni ajeli vanhahko Tojota lastattuna viidellä noin parikymppisellä pipopäällä. Auto ajeli hitaahkosti ja menin ohi, koska haluni oli edetä vähintäänkin rajoitusten puitteissa. Ei kestänyt kuin hetki, kun Tojota painattali ohitseni ja kaikki viisi pipoa katsoivat Marttia lievästi huvittuneen ja ehkä vahingoniloisen oloisesti. Siihen se sitten passasi peränsä ihan eteeni ja hiljensi vauhtinsa saman tien. Toistasataa kilometriaä se ajeli edessäni vaihdellen kuudestakympistä sataakahteenkymppiin, johon se kiihdytti itsensä aina, kun vähänkin olisi ollut tilaisuutta ohittaa. Samanlaista suhtautumista koen usein kaupoissa: ylitseni ja ohitseni puhutaan kuin minua ei olisi olemassa. Jos jostain syystä olen asemassa, jossa selvästikin olen olemassa, löytyy aina joku, jonka on ihan pakko yrittää ohittaa, ylittää, pistää paremmaksi tai antaa ymmärtää. Siitä syystä me pienet olemme usein aika isopuheisia ja -tekoisia ja -äänisiä tai olevinamme päteviä edes jollain alalla. Jotenkinhan sitä on yritettävä erottua maasta ja tapetista. Minua olemattomuuteni ei häiritse, olen sen kääntänyt edukseni ja mielelläni olen vain se joku, joka ehkä istui tuolla seinustalla tai käveli viisi kertaa ovesta tai ehkä sanoi jotain mutta varma ei kukaan voi olla. Unohdun ennen kuin olen ollut edes paikalla.
Joululahjaksi muuten rakkaille voi aivan hyvin ostaa tikkaat tai munankeittimen tai kattilan. Kunhan ostaa sellaista, josta saaja näkee, että häntä on ajateltu, hänen tarpeensa, halunsa ja puutoksensa huomattu. Hänet on huomattu. Ja sitähän ei mitkään joululahjavihjepalstat voi tietää, mikä se on. Sen tietää vain se, joka osaa katsoa. Ja haluaa.
Hyvin vähän, tuskin yhtään, on merkitysttä muulla, jos vain on joku, jolta kysyä, mitä hän on vailla. Oppia olemaan iso sisältä, muulla ei ole niin väliä.
Jälkipuheet
Randy Newman teki -70- luvulla laulun lyhyistä ihmisistä, Short people. Siitä en ole ihan varma, ymmärsikö biisiä kuunnelleista promillekaan mitä Randy ajoi takaa. Mutta mielestäni edellä oleva kirjoitus kävisi k.o. biisin selitysteokseksi.
Muuten, pipopäiden menettely on sellainen, että sinitakkiset sedät saattaisivat heitä hyvinkin ankarasti sellaisesta puhutella. Harmi etteivät olleet paikalla. Ilmeisestikään.
Niin.
Miten se ajastusmaailma on jäänytkin meillä vanhanaikaiseksi. Vieläkin sanotaan -iso ja komea mies, sinähän olet jo iso poika.
Iso on oltava jotta olisi merkityksellinen. Elektroniikka menee toiseen suuntaan, mitä pienempi sen arvokkaampi.
Alkukantaisissa heimoissa se arvostus tuli voimista ja sotataidoista ja onhan se kieltämättä pahempi laittaa kookkalle amatsonille kampoihin, kuin pikkuinen pygmi nitistää.
-kampoihin? Mistähän tuokin sanonta on tullut laittaa kampoihin? Hiuksetko laitetaan kampoihin vai simpukkako on joutunut kampaan? Vienervalssi on se kampavieneri jonka joskus söin.
Taas sait minun päiväni sekaisin ja ajattelemaan tämmöisiä asioita, viimeistä tangoa Pariisissa.
Sivustakatsellen ollaan asioiden ytimessä. Tuli tuosta laulusta mäyräkoira, jota voisi koiraa tuntematon kutsua pieneksi: "They got little baby legs. That stand so low." Ja se eräs vanha herra, joka minun mäyräkoirani nähdessään ja omaa gorkiaan taluttaessaan sanoi, että voisimme tehdä kaupungin herroille valituksen, että ovat tehneet jalkakäytävät niin lähelle koiran mahaa. Näkökantakysymyksiä, nämä.
Niinpä Murphy. Miksiköhän muuten XXXXL-kokoisten liikkeitä kutsutaan isojen tyttöjen tai poikien liikkeiksi vaikka asiakkaat olisivat eläkeläisiä. Ja jos ihmistä kuulee kutsuttavan komeaksi, melko varmasti puhutaan pitkästä ihmisestä, jolle myös pyöreys suodaan, sehän on vain rehevyyttä. Pieni on aina pyöreänä pullero tai pulska tai vaan yksinkertaisesti lihava.
Kampoihin? Olisko siitä, että takkutukkaa ei kammalla oikein siloteta. takut laittavat kampoihin.
Aamen. Kyllä pienenä saa olla se, joka väistää. Kerrankin siinä pääpostin nyk. Lidlin edessä tuli sellanen ylikuntoinen rautapappa vastaan ja torppasi minut katuun kävelemällä päin kun en tajunnut väistää.
Just viime perjantaina niillä samoilla kulmilla nuariso käveli rintamana päin ja aattelin, että kyä sitte lakkaa teitäkin naurattamasta, kumme piänet ja ylikäveltävät ollaan torpatut iäx ajax ja kaikki ootte samaa keski-ikästynyttä pissaliisaa ja loppahousua. Katotaa, kuis sittes suup pannaa. Ku kukaa ei väistä.
Että mun pisti vihaks. Ei se torppaaminen niinkää, vaa se, kummää aina väistän. Joskus mää viälä seison tolppana tiellä enkä väistä vaikka yli käveltäs.
Hmm, minulla oli lyhyehkö käsityöopettaja yläasteella. Hyväryhtinen ja arvovaltainen kuin mikä, ylväs. Luonteestaan johtuen päätä pidempi? Häntä väistettiin pihalla kyllä. En tiedä miten tuntemattomat kadulla sitten...
Keittiötikkaat on pelvoittavia, kiikkeriä kiivetessä. Tosin niillä on mukava istuskella ja ne nököttävät aina valmiina kyökin nurkassa. Mutta jos pitää jotain yläilmoissa tehdä, niin rautakaupasta kannattaa hankkia alumiinitikkaat. Ei kovinkaan esteettiset, mutta kätevät ja turvalliset. Joissain on tukikin ylhäällä että voi kurkotella verhojensa perään ilman huippausta.
Juu, ei ne väistä. Ei väistä, vaikka itsekään ei väistäisi. Siitä seuraa yhteentörmäys, jossa puolitoistametrinen on yleensä aikalailla altavastaaja. Eikä ne väistä, vaikka olisi jätski kourassa (ja luovipa siinä sitten niin, ettei jäätelö päädy oman mahan sijaan jonkun toisen mahaan - ulkopuolelle nimittäin).
Minikokoisen arvostus on aika alamittaista. Jotenkin meidän mittaiset kai nähdään vähän niinkun lapsina, ei tartte ottaa tosissaan. Luulevat aina minua nuoremmaksi kuin olenkaan, ihan vaan mitan perusteella (ei siinä mitään logiikkaa ole, mutta niin se vaan menee). Vähän pidemmälle isosiskolle yrittivät myydä lastenlippuja väkisin vielä 25-vuotiaanakin.
Ja paras (lue huonoin) iskulause tanssilattialla oli (esitetään alentuvan ihastuneella äänellä): "Sä olet niin pieni!"
Grr. Perustetaan joku alle 160 senttisten järjestö ja valloitetaan maailma. Katsotaan sitten, kun sitä isommat yrittävät etsiä vaatteita tai kyyristelevät kauppojen ruokahyllyjen edessä. :)
Pitkänä naisena koen usein päinvastaista mitä kirjoitit. Minut huomataan kun tulen paikalle (mistä tosin pidän) ja minulta odotetaan mielipiteitä kokouksissa, en jää huomaamatta. Tykkään vielä korostaa pituuttani ja pitkiä jalkojani korkokengillä.
Toisaalta minulta puuttuu hellyysaspekti, en varmaankaan herätä samanlaista halailuhalua ihmisissä kuin lyhyet. Pitkiä pidetään helposti vahvoina ja selviytyjinä, vaikka samat tarpeet ne on ihmisillä pituuteen tai painoon liittymättä. Myöskin ylimieliseksi saatetaan pitkät leimata koska väistämättä joudumme katsomaan monia ihmisiä alaspäin ja se saattaa luoda väärän kuvan - etenkin lyhyemmille miehille.
Painosta ajattelen, että koska olen pitkä edellyttää se minulta hoikkuutta. Pitää olla kapeat jalat ja hoikka vyötärö ettei näytä amatsonilta. Toisaalta niillä avuilla on aikoinaan tullut tienattua muutama markka mallihommissa ja sitä kautta lisää itsevarmuutta.
Onneksi meitä on kaiken kokoisia ja muotoisia, olisi muuten tämäkin hyvä postauksesi jäänyt tekemättä!
Keittiötikkaat ei riitä tämän kokoiselle. Niin se on Pauliina, sitäpaitsi siellä ylhäällä tosiaan pelvoittaa.
Oletkos muuten Mervi huomannut, että kauppojen kenkähyllyissä isot koot on alhaalla ja pienet ylhäällä. Mikähän logiikka siinäkin on.
Minun luokallani oli aikoinaan kaunis ja pitkä vaalea neitokainen, joka oli ujo ja yritti piilottaa pituuttaan kävelemällä kyyryssä herättäen siten entistä enemmän huomiota. Tuo Kiian mainitsema alas- ja ylöspäin katsominen tosiaan on varmaan juuri se, joka aiheuttaa pitkiin ja pieniin kojdistuvat ennakkoasenteet.
Minä hukkasin muuten eilen Martin kaksi kertaa parkkipaikalla: kävelin sen ohi, kun se on niin pieni.
Juu, ei riitä perinteiset keittiötikkaat/jakkarat. Verhot ja lamput vaihdetaan kiipeämällä pöydän päälle tai kahden jakkaran kiikkerällä rakennelmalla.
Onneksi kaupoissa voi pyytää söpöjä miesmyyjiä/asiakkaita auttamaan jos tavarat on liian korkealla. ;)
Myyjäjutskaa on aika vaikea toteuttaa, kun ei näe henkilön henkilöä. Siinä vaiheessa ei ole niin väliä sukupuolella eikä näöllä. Kunhan saisi.
Martti ja meayhdistelmä näytti pojan vässyköille takavaloa ja samalla hetkellä kösseille tuli ekoon parantumatton mutka, jota kiusimalla yritttivät taltuttaa, turhaan. :)
Ja arvaa vaan, meninkö ohi Tampesterin moottoritiellä. No jo vain ja lujaa. Tojotasta ei näkyny kuin haipuva valo takalasissa.Voinko mää ny ollenkaa nukkua öitäni, kummää sillai menin ekoa narisuttaan.
Siitäs saivat. Lienevät kulkevan tästä lähin munankuoripipa entistä syvempään kiskottuna ja ylisuurin vaatteisiin piiloutuneena pitkin seinustoja, kun pieni ja pippurinen näytti mistä kana pissii.
No en nyt sentään. Sitä näyttänyt.
Juu, olen huomannut sen kenkätilanteen. Sama logiikka toimii myös usein muissakin vaatekappaleissa, jos ne sattuvat olemaan hyllytettyjä. Isot paidat ja housut ovat yleensä alahyllyllä ja pienet ylähyllyllä. Kyllä se on jännää, kun yrittää sitten kurottaa niihin oikeisiin (tai edes lähes oikeisiin) kokoihin ja saa lopulta koko hyllyllisen syliinsä... :)