Nurinpäinelämää
Aloittaessani blogien seuraamisen kohta kolmisen vuotta sitten minun piti lukea jokainen seuraamani blogi arkistojen alusta alkaen kronologisessa järjestyksessä, jotta sain juonesta ja hahmosta otteen. Nykyisin huomaan sujuvasti lukevani kokonaisen blogin edeten uusimmasta vanhempaan merkintään ja silti pystyväni kuljettamaan tarinaa eteenpäin vaikka kuljen taaksepäin.
Jotain luontevaa siinä on. Onhan omakin elämä mielessä tästä taaksepäin. Jokaiseen uuteen ihmiseenkin tutustuu ensin siihen, joka on juuri sillä hetkellä läsnä ja tarinansa purkautuu kuin lankakerä kunnes se on kaikki siinä edessä, kerän aloittanut langanpää arkana ja orpona ilman ympärilleen käärittyä matkaa kuin blogin ensimmäinen ujo merkintä.
Mistä tietää lukeneensa liikaa blogeja ja liian vähän kirjoja? Kun kirjan aloittaessaan haluaisi lukea sen lopusta alkuun.
Jälkipuheet
Perustuukohan johonkin samantyyppiseen se monien kanssaihmisten harrastama käytäntö, että kaunokirjallisesta teoksesta vilkaistaan ennen lukemisen aloittamista se viimeinen lause tai kappale? Tätä näkee tehtävän eritoten kirjastoissa, kun luettavaa on mistä valita.
Olen tätä aina kummastellut.
Koska tuo tapa on tiettävästi ollut jo kauan ennen blogeja, vedämmekö johtopäätelmän, että blogit ovat tulleet tyydyttämään tämän nimenomaisen tarpeen tietää, miten tarinassa käy, jotta tietää, että kannaattaako edes aloittaa.
Mea tykkäisi varmaan Memento-elokuvasta.
Siitä nimenomaan tykkäsin ihan älynä. Ilmankos.
Niin tykkäsin minäkin. Mementosta. Ja kirjallisuudessakin kaikesta sellaisesta, jossa kerronnan aikarakenteet on kunnolla rikottu.
Silti en ole oppinut lukemaan kirjojen viimeisiä sivuja ensin.
Jep, ei niitä saatakaan lukea etukäteen, kiellettyä on se. En muuten pidä kirjoista ja elokuvista, joissa alussa tarjotaan kuva, jota kohti tarinassa sitten kuljetaan kuin juna rikkomatta aikarakenteita enempää. Sehän on kuin lukisi ensin sen viimeisen sivun. Mitähän varten niin tehdään. Ja eikös tässä nyt ole ristiriita? Ei mennyt tämäkään päivä, etten yllättänyt itseäni.
Heprea on muuten luultavasti esiblogistinen kieli, koska sitä luetaan oikealta vasemmalle. Ilmankos nämä kirjoitukset ovat joskus hepreaa.
Toihan on sit ihan kun mun elämä. Mää synnyin piänenä ja pualikualleena ja nymmää vaan nuarrun päivä päivältä. Mitä mun lokiin taas tulee, ei oo mitää väliä lukeeks sitä lopusta alkuun vai alusta loppuun kun siinei oo päätä eikä häntää kumminkaan päin. :}}
Siksi se kai onkin niin luonnollista, siis lukeminen lopusta alkuun blogeissa. Eli blogien suosinkin selittyy: vihdoin on palautunut luonnon laki lukemisjärjestykseen.
Joitakin lehtiä on viisainta lueskella takasivulta alkuun päin, erittäinkin niitä, joissa on lopussa creizit sarj.. (hups melkein paljastin salaisen intohimoni!) - sitten kun tulee pääkirjoitukseen on jo hyvällä tuulella ja ehkä jaksaa lukea senkin. - Nimimerkki Pakkoko On Sitäpaitsi Lukea Pääkirjoitus.
Minua riipi suunnattomasti, kun Kunderan olemisen sietämättömässä keveydessä paljastettiin kesken kirjan, että päähenkilöt kuolevat lopuksi. Niinkuin se ei olisi meidän jokaisen kohtalo lopulta, mutta ei ole kuitenkaan reilua, että mahdollisuus onnelliseen loppuun riistetään jo puolivälissä.
Se on vähän niinkuin joku tulisi ja kertoisi minulle, että kuolen jonain päivänä.
Oho, piti kommentoida tuosta kirjan viimeisen lauseen lukemisesta, mutta joku jo ehtikin. Minä kuulun niihin ihmisiin, mulla oli ennen paha tapa vilkaista aina viimeinen lause.. tuota tapaa ei kyllä osaa selittää, ei sitten millään. Enhän kuitenkaan haluaisi etukäteen tietää, miten kirjassa loppujen lopuksi käy, kuten en elokuviakaan katsomaan mennessäni.
Olen yrittänyt päästä tavasta eroon. Onneksi blogistaniassa ei tarvitse edes yrittää.
Minä luen kirjojen viimeisiä sivuja rinnakkain alkuosan kanssa. Sitten kun saan viimeiset sivut luettua, keskityn lukemiseen paremmin.
Aikaisemmin luin sanomalehtiäkin takaperin. Sitten siirryin lukemaan lehteä alusta loppuun. Nykyään aloitan kuitenkin Hesarin keskeltä. Syynä on tämä pahuksen sisällönuudistus: yleisönosasto ja kulttuurisivut - lempisivuni - sijaitsevat nykyään siellä.
Sanomalehtiä luen myös aikajärjestyksessä, takaperin. Ensin on katastrofin pelastustoimenpiteet, sitten vasta saan tietää katastrofista.
Blogejakin osaan jo lueskella takaperin.
Niin, että harjaantumista on takaperoisesta etenemisestä.
P.S. Pidin kirjoituksestasi vaikenemisesta. Nyt voisinkin sitten lukea, mitä muuta olet viime viikkoina kirjoitellut.
Minulla on tapana lukea lehdessä oleva artikkeli keskeltä alkaen, välillä hypäten alkuun, välillä jatkeaen keskeltä eteenpäin, ei koskaan järjestyksessä, eikä kodkaan vain viimeistä kappaletta, ellen lue koko juttua. Kuulemma outo tapa. LadyQ, niin ei mikään pakko, minun mielsestä.
Totta, psalmi, vielä julmempaa kuin aloittaa tarina lopusta, on yhtäkkiä, kesken tarinan, heittää lopputulos viattomille silmille. Mitä on tapahtunut aristoteleniaanisille tarinan kuljettamiselle, Liian tavanomaista?
oliivia, ehkä vain et kestä sietämättömästi jännitystä. Tai ehkä olet malttamaton. Tai ehkä vain haluta lukea aikasärjettyä tarinaa. Niin kuin minä.
Tai niin kuin Louhi. Kiitokset Louhi.