Nyt ja tässä
Kun viet autosi huoltoon ja sinulle sanotaan, että menee puolisen tuntia ja saat odotusajaksi kahvilapun, olet tyytyväinen ja otettu hyvästä palvelusta. Kun olet katsellut koko aamuteeveen annin ja syönyt sämpyläsi ja tunti on mennyt, ajattelet, että menenpä kuikuilemaan sinne tiskille, sehän on varmaan jo valmis. Kävelet levottomasti kasvavan kiukun ja ahdistuksen vallassa ympyrää ja tuijotat henkilöä, joka sinua palveli. Henkilö ei ole huomaavinaan vaan on sen näköinen, ettei muista tapausta. Koko henkilökunta tuntuu vain kävelevän kahvimuki kädessä eestaas. Sentään palaavat pulpettiensa ääreen, ajattelet ja kuulet samassa, kun palveluhenkilö huikkaa naapurilleen, että mennääs Pera kahville. Palveluhenkilö on Peran kanssa kahvilla vartin, ei edelleenkään huomion kiinnittymistä hermostuneeseen kävelyysi. Et ole enää yhtään tyytyväinen palveluun.
Päätät mennä kysymään, että mikä siinä puolen tunnin hommassa oikein maksaa. Palveluhenkilö havahtuu, että jaa sinäkin siinä vielä ja sanoo menevänsä katsastamaan tilannetta. Kaksi tuntia kulunut siitä puolesta tunnista. Tulee ja sanoo, että menee vielä pari tuntia, auto on ihan levällään vielä. Ajattelet, että kohta ne alkaa mennä syömään, eli tarkoittaa neljää tuntia ja päästät suustasi harkitsemattomia ärräpitoisia sanoja. Palveluhenkilö sanoo, että voi heittää sinut bussipysäkille ja katsot häntä, että et ole tosissasi, jolloin tämä ymmmärtää, ettei tosiaan olekaan ja sanoo, että otetaas sulle tosta auto.
Ajat Aviksen musteen sinisellä Citroen Picassolla, Olavi Uusivirta laulaa On niin helppoo olla onnellinen, olet taas tyytyväinen hyvään palveluun ja ajattelet, että tosiaan, mihin valmiissa maailmassa kiire oikeastaan on.
Heii... On niin helppoo elää nyt ja tässä
Heii... Ja tyytyy siihen mitä on
Jälkipuheet
Autohuolto näyttää siis olevan vähän samantapainen juttu kuin tietokoneen ongelmien ratkominen. Itselläni on puolen tunnin hommassa mennyt viisikin tuntia.
Se on se toinen puoli ja toinen kylki on se, että joskus palveluammateissa jostain oudosta syystä ilmoitetaan optimistisen lyhyitä aikoja ja pieniä hintoja vaikka varmaan ne tietää, ettei se ihan noin mene, kun ei ole ennenkään mennyt. Ehkä sillä halutaan vaan luoda tehokasta ja ystävällistä kuvaa.
Sitten on vielä se yksi ihmistyyppi, joka säännönmukaisesti ilmoittaa tulevansa vartin päästä ja varsin hyvin ilmoittaessaan tietää, ettei millään ehdi. Itse olen tätä sakkia. Tänään viimeksi.
Hihii. Voi myös olla ajamatta korttia, ja haukotella tylsistyneesti kesällä, kun ystävät keskustelevat siitä kuka tällä kertaa kuskailee porukan festareille :)
No joo. Kieltämättä joskus toivoisi oikeasti voivansa olla avuksi muille.. ja varsinkin tiettyjä asioita olisi ihan nasta välillä hoitaa ihan itse, pyytämättä keneltäkään kyytiä.
Autoon kiintyy yllättävän nopeasti, tulee jopa riippuvaiseksi. Ei kestänyt minultakaan kauan oppia olemaan menemättä minnekään ilman autoa. Minulta, vannoutuneelta bussien ja junien rakastajalta. Minulta hylkiöltä, joka otin ja rakastuin Marttiin.
"Ei mitään ongelmaa, homma hoituu nopsaan, don't worry" -asenne on mukava - kunnes koittaa se hetki kun homman pitäisi olla valmis. "Totanoin, tuli pari pientä viivytystä" ei kuulosta enää alkuunkaan niin kivalta. "Kun asiakas on jo koukutettu, mitäs sitä enää turhia murehtimaan" tuntuu olevan monen liikkeen motto.
Kuulun muuten myös vahvasti tuohon myöhästelijä-ihmistyyppiin.. lupailtua tulee kaikenlaista, mutta kun aina joku tai jokin nappaa mielenkiinnon muualle. Tällä kertaa se oli Meanderian uusin postaus.
Terveisin nimimerkki "neljä minuuttia aikaa ehtiä koululle".
Entäsnää remonttireiskat, jotka ittaa homman, purkaa puolet lattiasta tai hajottaa seinää ja katkasee vedet ja lähtee sitten seuraavalle työmaalle tullen takas joskus tai jouluna. Ja alunperin hommaan piti mennä vain viikko ja yllättäen kolmen kuukauden kuluttuakin vielä hämmästellään purkukasassa.
Ja viikkohan siihen tietty menee, ne viikon tunnit on vaan kovin hajallaan viiden kuukauden ajalla.
Heh, kuulostaapa tutulta. Minun on ilokseni todettava, että muuttoni Suomesta Espanjaan muutti myös tämän osan elämänasenteestani pysyvästi. Ajan tarkkailussa siirryin kellosta kalenteriin, enkä laisinkaan viikkoja pienempiin mittayksiköihin. Auton tai tietokoneen huolto. Kolmeen ensimmäiseen viikkoon kukaan ei ole edes aloittanut työtä, ei vaikka soittelisit kerran päivässä tilannetta kysellen. Poikkeuksiakin onneksi on. :)
Palvelun ammattilainen osaa asiansa, eikä lupaa turhia.
Eli tässä tapauksessa jos luulee että ehtii puolessa tunnissa, sanoo että menee viisi tuntia ja kun ehtiikin kahdessa, niin asiakas yllättyy positiivisesti.
Paljon mukavampaa..
Siis yllättyä positiivisesti.
Minä itse olen myös noita, jotka yliarvioivat omat kykynsä ajankäytön suhteen. Sanon polleasti jonkun asian hoituvan minulta viidessä minuutissa tai vartissa, ja kolme tuntia (tai kolme päivää) myöhemmin vakuutan, että enää pari minuuttia. Mutta kun muut tekevät tuota samaa, se ärsyttää minua tavattomasti. - Tässä sen taas näkee, miten ihminen ei näe hirttä omassa silmässään. Vai oliko se halko?
Jotenkin en nyt pääse mielikuvasta eroon, kuinka Mark-Anthony kävelee Espanjan auringon alla ranteeseen köytetty mummunkalsarin värinen allakka rusetilla kelloranteessa kiinnitettynä. Anteeksi.
Entäs Iina, jos asiakas sanoo kuultuuan viiden tunnin arvion, että naapurissa sanottiin puoli tuntia, minä menen sinne. Ja lähtee puhisten eräiden hitautta ja ammattitaidottomuutta. Ei sillä, että mitenkään pessimisti olisin.
|noone|, se on muuten kurkihirsi. Periaatteessa olen niitä, jotka ovat aina 5 minuttiia etuajassa mutta silti lupailen asioita ylioptimistisesti. Eikä se jää aikaan, olen jopa luvannut tehdä asioita, joista ei ole harmaan hajua, että miten. Uskoni on aina luja kuitenkin.
Höpsistä, Mea. Ei se ole Uskon asia. Eikä Toivon. Sinä pystyt vaikka mihin. Äläkä väitä vastaan. Minä tiedän. :}
Niinno, en minä pahalla lupaile, aina vaan hyvällä. Ja hyvässä uskossa. Ja uskohan on siirtänyt kai jotain vuoriakin. Vai olikse niin, että se muhamettilainen meni kuitenkin sen vuoren luokse.
Ai sää varmaan tarkotat nyssitä Muhammedin Uskoo joka meni sen vuaren tykö ja jossa oli se lapamato joka oli ensin eläny siinä Toivossa ja sitten se tuli siihen Uskoon ja kuali.
Eiku Toivossa eli se kirppu. Vai olisko olleet molemmat, kumma ettei Toivo menettänyt Uskoa, joka meni sinne vuorelle.
On nää uskolliset kommentoijat kilttejä. Eivät huomauttele vaikka kirjoitat ihan sekoja. Mitä se tämäkin nyt on: "Mark-Anthony kävelee Espanjan auringon alla ranteeseen köytetty mummunlasarin värinen allaa rusetilla kelloranteessa kiinni. Anteeksi."
Espanjan auringossa altaan vierellä tuon ehkä voisi ymmärtää - mutta vain sanotuksi. Ja minulla on mennyt tässä jo tunti jos toinenkin tätä kryptoa avatessa. Tööt.
Höh, tuo on vaan harjoituksen puutetta. Kävisit useammin, niin oppisit salamerkit. Nämä on nääs niitä, joilla pääsee koputtamatta mansen sisäpiiriovesta.
Tommosta se on mun kirjotukseni, jos ei kukaan tarkista. Editori oli ilmeisesti kahvilla.
Kun tarkkaan katson, tuo puuterin ja sinapinsekaisen värin omaava allakka on vuodelta -69, mutta ei kai se tarkkaa ole, torstai oli silloinkin torstai :) Ranne on hyvä paikka sille ;)
Paitsi, että jos se näyttää tänään torstaita, olet pari minuuttia etuajassa. Mutta haitanneeko tuo.