Minäminä
Olen Reetan kanssa samaa mieltä: blogeissa puhutaan nykyään ihan liikaa blogeista. Vähän niin kuin hartzu79 omassa merkinnässään toteaa: "Taksissa kuski ei vielä ole blogeista puhunut, joten ehkä tämä ei täysin käsiin vanhentunutta tavaraa vielä ole." [Cityn blogit on täällä]. Miksei kirjoitettaisi reilusti siitä, mistä jotain tiedettäisiin ja mikä varmaan siis kiinnostaisi kirjoittajaa sekä lukijoita. Sellaista keittiön makuista kirjoittamista oikeista kiinnostavista asioista, kuten kunkin omasta minäminästä.
Niin kuin vaikka muka-nokkelasti kirjoittajan itsensä etsimisestä, esimerkiksi siitä, miten kirjoittajaminä ajattelisi uhrautua ja mennä steppitunnille, kun edellisviikollahan oli kirjoittajalla ollut vesijumppaa, niin itseänsä etsivänä minäminänä kirjoittaja tekisi niin kuin vertailevaa ja tutkivaa verkkopäiväkirjailua. Niinku muka. Itseensä kriittisesti suhtautuvana minäminänä kirjoittaja kertoisi vielä, kuinka edellisiltana oli sovitellut trikoita ja vetänyt vatsaa sisään ja hartioita taakse peilin edessä ja mallaillut, että millä vermeillä sinne salille kehtaisi mennä. Kirjoittaja kertoisi, miten ajatteli, että vesijumpassa oli helpompaa, kun siinä sai puikahtaa äkkiä veteen ja muun aikaa kaikilta oli silmälasit hyllyllä niin, ettei kukaan mitään nähnyt. Kirjoittaja voisi vielä sarkastisesti todeta, ettei tietenkään usko, että häntä nyt varsin sinne katsomaan tulllaan antaen ymmärtää, että kyllä ne naiset kuitenkin aina vähän katsoo. Ja lopuksi vielä toteaisi itselleen naurahtaen, että nainen on nainen aina, muiden naisten joukossa erityisesti.
Kirjoittaja voisi sitten vielä hiukan raottaa yksityisyyden verhoa, sillä tavalla vähän vaan vilauttaa ja lisäisi merkintäänsä välähdyksen edellisiltaisesta elämästään. Kuten vaikka hämmästelisi, että siivousvimma tuntui vielä nostelevan päätään. Ja miten kirjoittajaminäminä kiiruhti töistä kaupan kautta kotiin, ettei vimma vaan menisi ohi ja miten hän ehti juuri parahiksi siivota vessan, kun se vimma sitten meni. Voisi vielä yhteenvedota, että kaksi iltaa kaakelin saumoja hinkattuaan haluaisi lähettää terveisiä herra Kaakelisaumasuunnittelijalle, ettei enää ikinä suunnittelisi niitä valkoisia saumoja, niitä, jotka joka huushollisssa on lopulta harmahtavan laikukkaan epämääräisiä väriltään, juuri niitä samoja saumoja, jotka piirtopöydältä lähtevät raikkaan puhdasotsaisen valkoisina. Ettei niitä enää. Ja vielä kirjoittaja jotain yleispätevää sanoakseen voisi kuitata jumppakärpästen ja siivousvimmaisen hormonipörräyksen vähän viittaavan siihen, että marraskuun helteet ovat tainneet saada kirjoittajan minäminän sisäisen vuodenaikakierron seljälleen ja elimistön pukkaamaan kevätenergiaa.
Lopuksi kirjoittaja muistaisi viitanneensa edellisessä kappaleessa kaupassakäyntiin ja lisäisi vähän kuin kirjoituksellista selkärankaa tukeakseen ja samalla palauttaakseen päiväkirjan vallitsevaan päivään ja olotilaan toteamalla, että perjantaista lähtien on käynyt kaupassa harhailemassa epämäärainen mielikuvan hahmo päässään, että jotain piti ostaa. Ja kuinka kirjoittajan aamuhäyryinen minäminä sitten on muistanut jo viitenä aamuna, mitä se olisi ollut. Kahvia.
Totta, ehkä ne jutut muista blogeista blogeissa sittenkin kiinnostavat enemmän kuin jonninjoutavat muka-tapahtumat minäminämaassa.
Jälkipuheet
Nähdäkseni blogi tulee mielenkiintoiseksi silloin, kun kirjoittajaminäminäminä ryhtyy raportoinnin lisäksi tai jopa mieluummin sen sijaan esimerkiksi pohtimaan syntyjä syviä, nousee minäminämaailman yläpuolelle tarkastelemaan sitä. Edes ajoittain.
Kirjallisessa ilmaisussakin rehellisyys ja aitous, sanalla sanottuna sydänäänet, on se joka pysäyttää ja herättää mielenkiinnon. Lukija saattaa jopa ryhtyä itse kuuntelemaan sydämensä ääntä.
Henkkoht olen löytänyt alle kymmenen blogia, joita on jaksanut lukea kolmea riviä pitemmälle.
Sivustakatselija
Kyllä minä kaipaan enemmän tätä ämämmien minäminä-arkea kuin sinäsinäblogiminä-retostelua.
Pysykäämme siis valitsemallamme tiellä, eikös vaan :) Kiitos, että olet olemassa.
Kyllä minä kannatan ehdottomasti metabloggausta, siis bloggaukseen liittyvää keskustelua, bloggausta blogeista. Jokaisen kannattaa hieman ottaa etäisyyttä bloggaamiseensa ja katsoa sitä sivusta. Monesti sitä on aivan liian lähellä omaa blogiaan.
Muutakin tietenkin kannattaa kirjoittaa, menisi liian vaarallisen itsetuhoisaksi itsetutkiskeluksi koko oma bloggaus.
Omaan mielenkiintooni passaa, kun on kirjoittajansa näköinen kokonaisuus vähän kaikenlaista. Arki on silti ihan kaikkein parasta!
Sivustakatselijan kanssa osittain samoilla linjoilla, eli minäminän kautta suodatettu ja hapuillen isompien asioiden tajuamisen tavoittelu ja sitä kautta palaaminen minäminän parempaan ymmärtämiseen on se tie, joka ainakin minua kiehtoo yrittää kulkea. Pelkkä itsensä taportoiminen ei, joku juoni ja koukku silti olisi syytä sisällyttää, vaikka siltä raportoinnilta ensivilkaisulla näyttäisikin.
Marleenan kanssa edustenemme sellaista naiseuden sarkastisen tarkastelun pilkesilmäistä itsen ja maailman ymmärryksen yritystä. Siis pyrkimuystä yritykseen, mutta ehkä me tästä kehitymme, kun tarpeeksi harjoittelemme.
Metabloggaus kiinnostaa kyllä bloggareita mutta ei pidä unohtaa, että kaikki lukijamme eivät ole bloggareita ja heitä ei voisi vähempää kiinnostaa sisäpiirileikkisä bloggaaminen bloggaamisesta. Yhtä vähän kuin minua kiinnostaa lukea lehdistä, kun toimittaja kirjoittaa muista toimittajista. Tai katsoa televisiosta keskustelua muista televisio-ohjelmista.
Herkku on aivan asian ytimessä; arjen ammattilaisena verkkopäiväkirjailija on parhaimmillaan, kun kertoo omansa näköisesti maailmasta siten kuin sen kokee ja mitä siitä ymmärtää. Muka-viisaita puhuvia on ihan riittävästi, minun vaatimaton mielipiteeni ei asioita eteenpäin vie, joten kirjoitan siitä, mistä voisi olla iloa tai hyötyä tai pohdiskelun siementä minulle tai jollekin muulle.
Mutta mistä minä mitään ymmärrän, hyvä kun itseäni. Enkä usein sitäkään.
Tosiasia on, että kyllä bloggaajat ihan itseään varten tekstejään kirjoittaa eikä lukijoille. Lisäarvona sitten seuraa suurempi tai pienempi lukijakunta, joka kommentoi tai ei kirjoituksia.
Jo 3000 blogin olemassaolo kertoo varmasti omaa kieltään blogimaailman moninaisuudesta, niitä on joka lähtöön, vaikka ne aluksi näyttävätkin kovin samanlaisilta ja kiinnostamattomilta, mutta erot ovat suuret, jos tarkemmin niihin syventyy.
Tuota väitettä, että jokainen bloggaaja ihan itseään varten eikä lukijalle kirjoittaisi, en allekirjoita, sillä tiedän ainakin yhden, joka ei kirjoita itseään varten vaan lukijoille. Ehkä jossain alkuvaiheessa kirjoittikin mutta pidemmän päälle kuvaan kulkeutuu niin paljon muita elementtejä, että ei ei.
Perinteinen päiväkirja, jolle ei halua lukijoita, on itseä varten kirjoitettu. Ja sekin päiväkirja vielä, joka on ilmoitettu blogilistalle ja jolle toivoo lukijoita vaikka päiväkirja onkin, on omaa itsetuntoa helliväksi kirjoitettu eli itselle. Mutta kyllä sen eron sitten huomaa, kun lakkaa kumpaakaan noista tekemästä ja alkaa kirjoittaa vain lukijoille.
Ja erothan ovat suuret, ihan pelkän pintaraapaisunkin jälkeen. Siksi joskus harmittaa "kaikki" ja "jokainen" -yleistykset blogeista tai päiväkirjoista puhuttaessa.
Sitäpaitsi, jos kirjoittaisi vain itselleen, miksi sitten kirjoittaisi muista blogeista. Palatakseni siis alkuun.
Tarkoitin yleistä pohdintaa blogeista, en niinkään muista blogeista. Myöskään en tarkoittanut, että pitäisi kokoajan tällaista analyysiä tehdä, vaan aina silloin tällöin on paikallaan hieman pohtia bloggausta, mutta jos kokee sen aiheettomaksi tai ei edes tulee mieleen, hyvä niin.
Jankutan edelleen, että, mitä se itselleen kirjoittaminen nyt sitten tarkoittaakin, kyse on omien tuntojen, havaintojen ja ajatuksien julkistamista. Kyllä se käy terapiasta, sanomisen tarpeesta, mielipiteen ilmaisun halusta jne. Se on siinä mielessä itseään varten, koska bloggaus antaa tietynlaista mielihyvää, ehkä myös mielipahaakin, itse kirjoittajalle. Se on myös paikka purkautua.
En usko, että bloggauksessa olisi kyse tilaustyöstä tai lukijoiden mielyttämisestä. Enkä usko, että se kuuluu tähän kulttuuriin. Mutta lukijakunta saattaa vain syntyä ihan vaan samoihin aiheisiin kiinnostuksen vuoksi.
Niin, en tosiaankaan tarkoittanut, ettei analyysia ja pohdintaa pidä tehdä, vaan sitä nimenomaan pitää tehdä. En huomannut asiaa painottaa. Joka päivä olisi syytä pohtia ja analysoida jollain tasolla. Sitä nimenomaan tekee se, joka kirjoittaa lukijalle. Vaikka kirjoittaminen tai joku sen tuottama hyvä tai hyöty onkin kirjoittajan pontimena jollain tasolla, se on vain tavallaan palkkaa. Itse kirjoittaminen suuntautuu lukijalle (siis niissä missä ei puhuta puhtaasta elämänsä tilittämisestä).
Vähän kuin toimittaja kirjoittaa palkkansa eteen lehden lukijalle ja saa siitä siis oikeaa rahapalkkaa, ehkä myös mielihyvää, blogittaja saa palkaksi mielihyvää. Mutta vaikka kirjoittaminen toimittajalta sujuukin, luulen sen ennen pitkää suuntautuvan lukijalle kirjoittamiseksi eikä siksi, että tuli ryhtyneeksi toimittajaksi, koska se tuntui mukavalta aluksi.
Tilaustyötä bloggaus voisi hyvinkin olla ja nimenomaan toimittajilla, jotka lehden brändin alla työaikana sitä tekevät. En sano, etteikö se tuottaisi mielihyvää mutta tilaustyöltä ja lukijalle suunnatulta se enemmän vaikuttaa.
Mutta tottakai meitä mahtuu kaikenlaista kirjoittajaa tännne ja jokainen vielä muuttuu ajan myötä, joten yleistyksiä en tietenkään halua tehdä. Niin kuin en minkään muunkaan asian suhteen pidä yleistyksistä.
Minä blogiin kirjoittamaan blogista, että kylläpäs se Mea taas tiesi ja hyvin kirjoitti. Ja sitten älysin tulla tänne sanomaan, että hyvähyvä.
Terveisin minäminä.
Sinäsinä se olet hyvä kirjoittamaan minäminästä. Minäminä niitä ilokseni (meinasi tulla ilkosena) luen ja melkein tekisi mieli tulla niitä sinäsinän kirjastossa notkuvia lonttahouhsuja vähän kovistelemaan. Mutta paremmiin sinäsinä sen homman osaat kuin minäminä.
Kas näin me taas annoimme panoksemme tähän skeneen. Jaa-a tuostakin sanasta olen niin vaan vain yhtä mieltä mutta sitä sanaa älköön suustani päästykö. Se ei olisi kaunista.
Entäs jos ei kiinnosta ite kirjottaa mut lukeminen vois niinq kiinnostaa, ni miten sit jaksaa lukee jos kaikki vain kirjottaa kirjottamisesta ja toisistaan ja mun ja sun ja sen ja ton kirjoittamisesta ni et jos kerta haluu kirjottaa lukijoille eikä ittellens tai sille toiselle ku kirjottaa ni pitäskös keksii jotain kirjotettavaa ihan niinq? ei millään ees pahalla, niinq.
Se kai se onkin se vaikein rasti, se kirjottamisen keksiminen. Mutta siis pitäisi ja sille peukkua pystyyn, että lukijalle kirjottaa eikä kirjottajalle kirjottajista.
Sullon liian vaikea lause, ei tää nyt jaksa sitä tajuta. Mutta varmaan hyvällä. Niingu.
Kyllä taksikuskinkin voi tänä päivänä kuulla puhuvan blogeista: http://www.blogilista.fi/hakemisto/taksi
Totta, oon mä sun taksissa käynykin lukemassa mutten tosiaan ole siellä puhunu. Ja onhan se Kobaian Santerikin, kai sekin taksissa blogeista puhuu. Tai ainakin tolpalla kai te kaksi puhutte. Niettä ei tienny Cityblogin mies mitään.