Missä? Kuka?
Olematon suunnistustaitoni jaksaa hämmästyttää itseänikin, saati tovereita, jotka eivät ota uskoakseen, että onnistun hävittämään kaiken keskeistä toria myöten vain pyörtämällä itseni kulman taakse. Autolla ehdinkin sitten eksyä huomattavasti tehokkaammin, nopeammin ja perusteellisemmin. Mistä johtuen tänäinen, ihan pian koittava koettelemus survaista itseni Martin kanssa Pirkkalaan, siis juuri sille moottoritielle, josta on vain se vähäinen mutta sitäkin kitkerämpi kokemus. Matka käy teollisuusalueelle ja vaikka Eniron reittipalvelusta on kartta tulostettu ja sisäistetty, silti hiukan hirvittää. Entä jos en malta odottaa oikeaa liittymää vaan poukkaan liian aikaisin. Tai saatan ajaa ohi ja ihmettelen Aurassa, että meniköhän nyt pitkäksi. Sumuakin on niin, että sumuvalot varmaan pitäisi ottaa käyttöön. Kenellekään lie ei epäselvää, että tiedän niistä tasan sen, että mittaristossa on sen oloisia symboleja. Arvaako niitä sumuvaloja edes käyttää, jos ne häikii naapurin naamaa. Minua ne ainakin häikii. Lievästi muuten ottaakin päähän väärin suunnatuilla ja liian kirkkailla ja liian lähelle pitkillä ajavat teiden ritarit. Ja mikä ettei prinsessatkin. Minä räpsin valot aina pienemmälle jo hyvissä ajoin, niin hyvissä, että peuraperhe ehtisi hyvin kävellä eteeni havainnoimattani.
Eilen painiskelimme ystäväni kanssa erään ongelman kimpussa, joka on ollut ajoittain hyvinkin taipumattomana tatamilla jo muutaman päivän. Kun se kyseinen mutka ei millään tahtonut suoriutua palvelukseemme, ehdotin, että tehdään asia toisin, unohdetaan tämä ja aloitetaan toiselta kantilta tarkastelu. Ystäväni, joka on sinnikäs ja perusteellinen, sanoi että minä luovutan liian helposti, että kyllä se siitä taittuu. Ja taittuikin. Jäin kuitenkin miettimään, että olenko tosiaan liian helposti luovuttavaa lajia. Mielestäni en, mutta jos sellaisena muille näyttäydyn, niin onhan se silloin niin. Itse olen kokenut olevani jotenkin joustava, vaihtoehtoja etsivä, varasuunnitelmiin valmis ja mieluummin matalalta kynnykseltä putoava kaikkeen varautuja. Mutta onhan se tavallaan luovuttamista.
Miten sitä itse kokeekin itsensä niin toiseksi kuin ystävät ja ohikulkijat. Olen esimerkiksi aina ollut mielestäni epäsosiaalinen ja hiljainen sivustatarkkailija ja jotkut väittävät, että se ei pidä paikkaansa. Että muka puhun paljon ja olen työntämässä silmiäni ja korviani hyvinkin kärkkäästi sivusohvalta keskemmälle. Pidän itseäni lisäksi ylivarovaisena ja varautuneena mutta minut tuntevat sanovat minua liiankin luottavaiseksi ja helposti heittäytyväksi. Tuli vaan eilen mieleeni, kun yritin kirjoittaa itsestäni esittelyä tähän päiväkirjaan. Voisinkohan pyytää itsestäni lausuntoja? Millaisena minut koetaan, mitä viestiä lähetän? Kuka minä olen?
Ja missä? Jos minusta ei tänään mitään kuulu, olen eksynyt jonnekin Tampereen ja Loimaan välille.
Jälkipuheet
Minulla oli jokin aika sitten mielessä sellainen meemintapainen, että olisin pyytänyt Mieheltä, joltakin Työkaverilta, yhdeltä Ystävältä ja äidiltä tai isältä haastattelun blogiini siitä, millaisena he minut kokevat. Se toimisi parhaiten podcastina, mutta kun ei minulla ole kuin kolmen minuutin nauhuri kännykässä niin en tiedä tuosta teknisestä toteutuksesta. Naapurissa tosin on kotistudio, sitä voisi lainata, mutta menisi sitten liian hipleeksi. Voisihan siinä olla esiintymispaineitakin.
Olisipa hauska kuulla, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Hirmuisen itsekkäänä luonteena kun ei yleensä juolahda pieneen mieleenkään, että ne pitäisivät minua jotenkin erilaisena kuin minä itse. :)
Älä eksy sinne kovin kauaksi aikaa, mitäs me sitten aamuisin luettaisiin?
Onpas hyvä, että joku kaipaa! Siis mää en eksyny kuin vähän ja sieltäkin osasin takas. Millä hilpeellä logiikalla laitetaan ramppiin, että HELSINKI, kun lähin kaupunki on TAMPERE. Siinä sitä sitten paniikissa ajelee ja miettiin, että Mellunmäessäkö mä vasta ympäri pääsen. Sitten vasta monen kilometrin päässä on kyltti HELSINKI TAMPERE.
Minä vähän tuota samaa haastattelua tässä yritin ajaa takaa mutta kukaan ei tahdo sanoa minusta mitään. Siitäkin tietysti voisi jo vetää johtopäätöksiä. :)
Jos ne aattelee, ettei pidä liikaa kehua kun se ylpistyy. :)
Ei ole meikäläisestäkään kaupunkienväliseksi suunnistajaksi. Monta kertaa olen posottanut jotakin isoa tietä väärään suuntaan autuaan tietämättömänä siitä, että olen oikealla tiellä, mutta ajan sitä väärään suuntaan. Saati sitten, jos ajan oikeaan suuntaan, mutta olen väärällä tiellä. Tai hetkonen, eihän silleen voi olla. Jos on väärällä tiellä, suunta on aina väärä.
Höh, selvisitkin reissusta. Aattelin ehottaa, kun Heltsinkistä kuitenkiit vauhtia haet, että käväset siinä samalla biltteemassa. :)
No just niin Anne, motooribaanaa posotellessa väärään suuntaan on itku lähellä. Ja kyllä mun mielestä voi oikeeseen suuntaan ajaa väärää tietä. Juuri niin minä tein takaisin tullessa. Kun siihen siniseen liittymään oli iahan pakkko paniikissa luiskautta itsensä.
Mä luulin iVE, että sää oot sanomaisillasi, että käväsen sua kattomassa Heltsinkissa mutta ei sitten.
Niin.
Tuollaiseen arviointipyyntöösi on varminta vastata:
" juu ihan kiva olet, jatka samaan malliin"
Jos alkaisi jostakin epäolennaisesta asiasta mainitsemaan ,joka huomioksi on pantu, paljastaisi vain itsestään pursuavan typeryyden.
Oliko kauniita siltoja Lempäälässä? Hopeana hohtavat hopealinjan yllä kaartuvat ikiaikaiset sillat.
Hiljaiset sillat tuli hiljan TV:stä. Mikähän idea siellä on ollut tehdä silloista kuin kaksireikäisiä latoja. -saa sadeilmalla hevosen kanssa pitää suojaa sillalla?
Tiedätkö syyn? Miksei sellainen muoti tullut suomeen?
Minä en tiedä. Kivat oli sillat vaikka siltatansseja varten.
Huono lausunto, ohitetaan mitään sanomattomana ;)
Ne katetut sillat tehtiin suojelemaan siltalankkuja, jotka olivat arvokkaita ja kalliimpia kuin puu, jota käytettiin kattamiseen(The Covered Bridges of Madison Country). Kirja itketti jo siinä määrin, että elokuvaa en voinut katsoa.
Aaamulla oli niin pimeetä, etten olisi nähnyt siltoja vaikka olisin uskaltanut katsellakin ja takaisin tulin kauhu hatussa, että hesaan olen menossa. Sinne jäi sillat.
Kerää rohkeutesi ja katso se elokuva! Aivan mielettömän hienoa näyttelijätyötä. Kuinka paljon merkityksiä pieniin eleisiin, jalan heilahdukseen ja katseisiin saadaankaan! Pakahduttava elokuva kertakaikkiaan, mutta kaiken sen kyynelehtimisen arvoinen. Varaa paljon nessuja ja häiriötöntä aikaa.
Entisessä elämässäni ajelin usein vieraisiin kaupunkeihin erinäisiin tapahtumiin. Perille oli aina hienot nuolet ja opasteet, joita seuraamalla löysi paikan kuin paikan eksymättä. Vaan entäs kun piti lähteä pois. Missään ei ikinä ollut yhtäkään nuolta kertomassa, että "Kotiin =>". Pyörimiseksihän se aina meni. Kaula kikkaralla yritti kuikuilla niitä tien toisella puolella olevia opasteita ja sitten seurata niitä vastapäivään.
No, aina minä kotiin löysin. Ennemmin tai myöhemmin.
Ja mitä siihen esittelyyn tulee, niin siellä pitää ehdottomasti kertoo, että sä oot ihq! :}}}
Minä olen Penni sellainen vetistelijä, että melkein naurattaa. Siksi en ole koskaan uskaltanut. Mutta jonain päivänä kerään rohkeuteni ja nenäliinavuoren. Onhan se ihan ihana tarina.
No niin |noone|, just tota mäkin aina ihmettelen ja muut taas ihmettelee, että miksi koko ajan katson taakseni jonnekin mennessä. No siksi tietty, että hahmottaisin kotiinmenoreitin. Samasta syystä kuin käännetään karttaa.
Ooh, tuollainen lausunto on ehdootomasti kirjattava. Kumman vähän noita lausuntoja tulee. Omitusita, jospa en olekaan niin ihq. Peelottavaa.
Et sunkas sää epäile että mää olisin väärässä? Tostahan vois melkeen loukkaantua. Mutta en mää suhun loukkaannu - kussää oot niin ihq! Oikee ihq eikä mikään tekoihq.
Tiätysti tää ovvaan mun miälipire. Mutta jos joku on jotain toista miältä niin se on väärässä. Nih.
Onneks kukaan ei näyttäisi olevan toista mieltä. Enkä mitään väittäny, hämmästelin vaan, kun ei tuu mitään mielipiteitä. Mutta vaikeneminen todetaan täten myöntymisen merkiksi.
Kirjataan.
Ihmisellä kun on liikaa aikaa, sitä keksii kaikkea typerää: Yritimme männävuosina ystäväni kanssa eksyttää itseämme Hämeenlinnaan, molemmille kohtalaisen vieraaseen kaupunkiin. Ajelimme siis summamutikassa pitkin poikin, ja hetken kuluttua huomasimme olevamme taas tutuilla kulmilla. Aikamme turhaan yritettyämme päätimme lähteä takaisin kotikaupunkiin -ja eksyimme...
Onko se nyt pyytämässä, että silittäkää mun tukkaa myötäkarvaan - pliis, helou, veikkaan että ei . Mea on liian fiksu semmoiseen.
Mutta kuka-minä-olen-kysymys on kyllä Mea-kulta vähän vaikea vastattavaksi. Olet antelias ja runsas (taka-ajatuksitta); annat aikaasi, ajatuksiasi, itseäsi siis. Ollakseen antelias, on oltava mistä antaa, Sinulla on. Olet helposti lähestyttävä, ainakin nettipersoonana ja positiivinen. Joskus olet ihastuttavan kirpeä, usein hilpeä tai hulvaton. Joskus tunnut kirjoittavan velvollisuudentunnosta, ajoittainen turhautumisen häive kertoo sen. Olet inhimillisen oloinen ja sellaisena kiinnostava.
Luulen, että tunnet itsesi paremmin kuin moni lukijoistasi Sinut tai itsensä; miksiköhän juuri eilen 'tuli vaan mieleesi'...
Pikku h:n kertomuksesta tuli mieleen, kuinka Riikassa olin aina tietävinäni, missä olen, mutta kulman takana paljastui, että ihan eri paikka. Kolmen päivän päästä keksin syyn; siellä oli ainakin kolme samanlaosta tilataideteosta, joita siis luulin olevan vain yksi.
LadyQ on oikeassa; ei se täällä pyydä pään silitystä. Sitä vaan kiinnostaisi tietää, miten se koetaan ja mitä kaikkea kirjoitus viestii. Ja Lady vastaa tyylikkäästi ja varsin pelottavasti. Sillä kirjoituksista on ilmeisen helposti ollut luettavissa nekin asiat, joita luulin peittäneeni.
Tuo helppo lähestyttävyys on mielenkiintoinen asia, sillä sitä mielestäni olen vaikka pidätän itselläni varsin paljon oikeuksia itseäni koskevan tiedon jakamisessa. Kuitenkin.
Ja että turhautuminen ja ajoittainen kirjoittamisen velvollisuudeksi kokeminenkin välittyy noin selvästi. No, se on sitä minun Teppo-osuuttani, se velvollisuuden täyttäminen. vaikka ei ole olemassa velvollisuutta, niin Teppo sellaisen asioista tekee.
Terävää ja hienoa palautetta. Kiitos.
Pilteemasta piti kehitellä aasinsilta itse aiheeseen, elikkäs kaffeet olisin voinut kiehautella ja toki reissussta rähjääntyneelle vähän tuhdimpaa evästä olisin voinut tarjota vastineeksi biilteemassa asioinnista. Joo mutta silloinhan bittien tuottama mea-illuusio haihtuisi savuna eetteriin, huih.
Mitäkö mieltä, tarviiko tuohon vastatakkaan.
Mitä sää olsit tarvinnu bilteemasta? Kai ne olis Marttiin mahtunu kuitenki? Ettei mitään lumikolaa tai piipunhattua? Ihan olisi kaffet voisilmäpullalla maistuneet, ja jos tudimpaa, niin ruisleipää ja metusalemia päälle.
Onneksi löysin kotiin. En kestäisi, jos sun illuusionit poksahtaisi [tuossa oli iVE:llä sydämen kuva mutta kun siinä on väkänen, niin tää muuvable luulee sitää koodiksi]. Ihq.
Teppo-osuudesta
Kaikenmaailman kyselyissä on usein kohta "tunnetko huonoa omaatuntoa, jollet päivitä" tms. Siihen sitten ihmiset vastailevat, että en tietenkään, omaksi ilokseni kirjoittelen.
Vaan ne vastaajatpa eivät olekaan todellisia yleisönpalvelijoita juten sinä! Kun ensin olet totuttanut lukijasi päivittäisiin tilannekuviin, pidät huolta, että he saavat annoksensa silloinkin, kun hiukka laiskottaisi tai muuten vain ei huvittaisi.
Tuolta pohjalta voisi luonnehdinnaksi heittää vaikka "ihmisistä välittävä" ja "tunnollinen".
Näin se on. Minä tosiaan jostain syystä tunnen huonoa omaatuntoa, jos en päivitä silloin, kun "on aika". Eikä se johdu siitä, että ajattelisin näiden kirjoitusten olevan elämää suurempi tapahtuma lukijan aamussa. Se vain on osa minua. Vähän kuin päiväpeiton laittaminen sängylle aamuisin vaikka kukaan ei ole koko päivänä sitä katselemassa.
Tosin olen antanut itselleni luvan olla tiettyina aikoina ajattelematta blogin päivittämistä ja sängyn päiväpeitottamista.
Luonnehdintaasi arvostetaan täällä paussin toimituksessa. Eikä vähiten siksi, että sinä jos kuka olet lukija, jolla on perspektiiviä.
Miksi sinulla on paljon lukijoita ja joillain ei juuri ollenkaan, vaikka kivasti kirjoittavatkin? Koska olet humaani, huomioit jokaisen, oli jälkipuhe minkälainen tahansa. Itseasiassa mitään kökköä jälkipuhetta en ole juuri havainnut - sekin kertoo sinusta jotain. Löydät jokaiselle jotain sanottavaa. Kirjoituksissasi olet ihminen, myös erehtyväinen sellainen, johon on helppo samaistua. Ei tarvitse sivistyssanakirjaa lukiessa. Kiitos sinulle mea. Joskus kyllä mietin, miten saat aikasi ja mielenkiintosi riittämään.
Tähän ei tarvitse vastata, säästyy muutama minuutti ja vaikka ikkunasta ulos tuijotteluun : )
Penni ehtikin kirjoittaa melkein kaikki, mitä mulla ajatuksissa on ollut. Saanen yhtyä edelliseen siis.
Täällä on aina ollu niin ystävällinen ja mukava tunnelma, jota ei kovin monessa paikassa ole. Kirjotat hyvin ja sujuvasti ja oot kyllä alusta asti ollu mulle se nro uuno.
Kiva, kun jaksat.
Pennille kiitos (melkein teki mieli sanoa, että penni ajatuksistasi mutta liian halvalla menisi eikä ole edes käypänen valuutta).
Pennin ja Tinkan kiitokset löytänevät tiensä infoon, jahka ehtoisa emäntä entyy.