« Ohutta yläpilveä | Pääsivu| Mieli kuvasta mielikuvaan »

Hiljaa, tämä hetki

Varovasti Mari ojentaa kätensä tyhjälle tyynylle. Muistaa miltä tuntui hengittää hiuksiin. Hyväillä silmillään olkapäätä, jota verhon säleiden välistä siivilöityvä aamun kalpea valo raidoitti.

Hiljaisuus hyväilee kuin hauras pilvi liian korkealla lentävää lintua.

Jälkipuheet

Oh, nyt menin kyllä sanattomaksi.

Kyllä. Hämmennyin vain ajattelemaan, miten joskus hyvinkin tuskalliset asiat voivat muuttua hyviksi muistoiksi. Vain hyvät hetket elävät. Ja hämmentävän usein niihin hetkiin ei liity ääntä.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa