Hmmm, rohkaiseva kirjoitus, kun meinasin itsekin ryhtyä katkarappiolle lähipäivinä. :)

Pitäisi joskus kirjoittaa Pastanjauhantaankin muistoja niistä (ei ihan harvoistakaan) ruokakekkereistä, jolloin kaikki kuviteltavissa oleva on mennyt pieleen. Kerran esimerkiksi hurautin vahingossa intialaishenkisestä lihakastikkeesta puolet lihoista lavuaarin pohjalle, kun tarkoituksena oli vain liruttaa hieman ylimääräisiä nesteitä viemäriin (silloin en vielä tiennyt, että siivilä on kotikokin paras kaveri). Ruokaa oli siis tarjolla vähän vähänlaisesti, mutta onneksi tilanteen pelastivat kivikoviksi paistuneet naan-leivät.

Mutta taivaallisen hyväähän se oli. Ihan sitä kuin muistinkin. Ja onhan siinä tuo muunteluvarallisuusominaisuus, jota tosin en ole vielä testannut.

Mikä siinäkin on, että kun yksikseen jotain kokeilee ensimmäistä kertaa, niin kaikki menee putkeen ja itse täydelliyys putkahtaa syötäväksi. Kun sitä hyvin harjoitelleena ja paljosti panostaen sitten tekee tärkeämpään tilanteeseen, niin mikään ei toimi. Se on se Murphy joka paikkaan ehtiväinen. Luulisi senkin joskus viittaavan kintaalla, että antaa tytön joskus edes onnistua.

Näinhän se on, että yksin kun kokkaa, niin hyvää tulee. Vieraiden kanssa jää vaan niin helposti suustaan kiinni, että siinä on yhdet jos toisetkin alkupalat kärähtäneet uuniin kuulumisia höpöteltäessä.

Luotan katkarappion taivaallisuuteen, joten pannuun se hiipii pastanjauhajillakin.

Entäpä miten selittyy se, että kakut sun muut leivonnaiskokeilut onnistuvat aina silloin, kun ei ole mitään erityistä mielessä. Vaan leivopa syntymäpäiväkakku juhliin, jossa haluaisi sen olevan ylimaallisen hyvä.

Muistanpa yhdenkin juhlan, jonne päätin hulvattomasti tehdä täytekakun päällysenään jotain tsryffeliviritelmää mutta koska kesäpäivä oli silloin kuuma ja kaunis, ei päällys millään jähemettynyt. Taas suunnitelma B käyttöön eli kaupasta suklaata ja sitä päälle, mikä tavallaan pelasti kakun. Tavallaan ei, koska se oli aika ryysteisen näköinen.

Tuosta viinipullonavaushärdellistä tuli mieleen eräskin ilta, kun minä tohkeissani avasin viinipulloa. Avasin ja avasin ja olin jo valmis luovuttamaan, kunnes toinen totesi, että pullossa on kierrekorkki. Ei siis tarvinnut turvautua aakkostettuihin suunnitelmiin.

Vieraille kokkaaminen on siitä hauskaa, että ilmeet ovat melkoisen jännittyneet, kun keitoksiani maistellaan. En ole hirveästi niittänyt mainetta keittiön ihmeenä.

Kun vakiinnuttaa maineen yllätyksellisesti ja vaihtelevin menestyksin onnistuvana kokkina, ei koskaan yllätä vierastaan epämiellyvästi. Jos onnistuu, yllättyy positiivisesti. Joe ei onnistu, ei ylläty. Ja turhat stressit voi jättää paremmille kokeille.

Mea, Sinun varasuunnitelmakokoelmasi tässä ansaitsee täydet pisteet. Täytyy olla ihmetärkeävieras, kun noin panee yrittämään.Kertokaa se hänelle.

Hänelle on toistuvasti kerrottu erityiisyydestään, mikä erityisyys on osasyynä siihen, että keitokset unohtuvat hellalle, jännitys pistää liikaa yrittämään ja huomio välillä kiinnittyy liiaksi hellan äärestä muualle. Kokemus on siis koulinut varautumaan. Mutta ei näemmä riittävästi vieläkään.

Huomenta vaan, mea la fontaine.

Think positive: paljon enemmänkin olisi voinut mennä pieleen. Esimerkiksi... ummmm... no just nyt ei tule mieleen, mutta kerron heti, jos tulee.

Laatuseura onneksi yleensä kompensoi tuollaiset pikku kömmähdykset. Laatuseura myös yleensä ymmärtää olla panematta moisille vastoinkäymisille liian suurta painoa.

Itselleni kaikki köökin liepeille sijoittuvat aihepiirit ovat siinä määrin vieraita, että en niihin juuri osaa kommenttia heittää. Ellei sitten puhuta kahvinkeitinkahvista tai makaroonista ketsupilla tai mikrossa lämmitetyistä puolivalmisteista. Ne hallitsen noin 71 % varmuudella. Mutta vain ne.

Jopas kopsahti hieno nimi, liekö pientä piruilun makua. Vaan me emme ole moinammekaan. Laatuseurat tunnistaa siitä, että ne vaan hymyilevät ja laadukkaita kun ovat, eivät mistään marise. Jos erityisesti kysy,, että miltä ruoka maistaa, ne sanovat diplomatiaa tavoitellen, että syöhän sitä.

Mean keittiössä -sarja pyrkii toimimaan kannustinloukkuna kaikille, joilla on kaksi vasenta jalkaa oikean käden kohdalla. Että kyllä niilläkin pärjää. Se on ihan seuranvalintakysymys.

Makaroonin ketsupilla pystyy pilaamaan aika monella tavalla, joten 71% on minusta aika kunnianhimoinen lukema.

Nimenomaan. Yltäminen noinkin huikeaan onnistumisprosenttiin perustuu nimenomaan lajivalinnalle ja lajimäärän hallittuna pitämiselle. Jos listaan lisäisi kaurapuuron, niin jopa romahtaisi prosentti alle 40:n.

Pois minusta piruilu. Umpiempaattinen olen. Pottuilen hallitusti vain niille, jotka sen ansaitsevat. Sinä et. Minä kyllä.

Minulla sekä jauho-, viher- ynnä muut huushollinäppäryyttä kuvaavat peukalot löytyvät sieltä, missä niitä kutsutaan pukamiksi. Mutta olen jo tähän ikään oppinut olemaan sinut tämän(kin) asian kanssa.

Pottuilun laajempi ja hallittu oppimäärä on minulta jäänyt jotenkin hankkimatta. Jos empatia ei riitä tai sitä ei pysty millään pusertamaan, alan itkeä. Näillä olen kyllä pärjännyt ihan hyvin.

Pyttipannu ketsupilla oli muuten mennä sekin poskelleen, kun jääkaapista löytyi vain haintzia, joka oli mennyt vanhaksi lähes vuosi sitten. Pullo oli lisäksi tyhjä.

Kun muutin pois alkukotoa, jossa perunapelto pukkasi luomuperunaa enemmän kuin laki salli, olin niin umpitäynnä kaikkia lajeja, että söin kolme ensimmäistä vuotta vain makaroonia ketsupilla. ja kaksi vuotta sen jälkeen makaroonia voilla. Tämä lie selittäää paljon.

Tämä selvä. Olet 23-vuotias. :}}

Asiasta kukkaruukkuun, kyllä kohta jonkun on vähän pakko ottaa ja tehdä se Lokilandian Kukakukinon. Tarve alkaa olla vähintäänkin ilmeinen. :}}

Mukava, kun on oivaltavia ystäviä, niin ei tarvitse kaikesta rautalankamallia tehdä. Vinksvonks.

Voi niitä aikoja, kun !AT ja KV ja meikä tulivat kokolailla samoihin aikoihin markkinoille. Ensimmäisessä kuukkelissa !AT oli maailman hauskin ja KV paras maailman uusin, tai toisin perin ja minä jäin sijatta, mikä pisti kirjoittamaan toisenkin vuoden. Että tämäkin sinne Kukakukinoniin.

Monta muutakin asiaa on vanhalla muistissa. Voivoi, ei tiiä nykylokkaaja, mitä kaikkea on ihan sinne nenien eteen kirjoitettuna. Paras piilo on olla ihan esillä. Sanoo meanderdaalinen sananlasku.

Ihan pistin tuon oivallukseni tänne esiin, kun halusin säästää sinulta rautalangasta vääntämisen vaivan. Vallankin, kun nuo "2" ja "3" ovat aika työläitä väännettäviä, kun on noita koukeroita ja vänkyröitä vähän joka suuntaan.

Kiitos muistosta. Se tuli kirjatuksi KKK-muistioon. Nyt on hakutietoteoksessa jo kaksi henkilöä: Mea ja Ne Muut. Että eiköhän tämä tästä. :}}

Huomasin just kanssa, että olisi saman tien pitänyt laittaa vaan, että 7. Se on helppo kuin vessan säppi.

Hakuteos on selkeästi hyvässä alussa. Hämmennyin itsekin antiikkisuuttaniu, kun katsoin tuota looran maratonnumeroa. On tässä välissä virrannut toinenkin vesi Tammerkosken Rosson laseissa. Missähän iässä lokkaajaeläkettä aletaan maksaa.

Lokaajille ei makseta kuin kyvyttömyyseläkettä. Ja sen hakeminen on pitkällinen ja tuskallinen prosessi. Kelan valtuuttamia todistajiakin vaaditaan vähintään kolme. - Että paree on sunkivvaa lokata ja unohtaa tommoset eläkekotkotukset.