Näin se homma etenee
Kaikki alkoi siitä, kun perhe-Meanderin Haave-Helmi taannoin katseli kämppää taas silmällä, jonka seurauksena oli hyllynsiirto-operaatio, josta seurasi mm., että olkkaritelkkari ei mahtunut enää hyllyyn ja se piti siirtää makkariin ja sieltä talon ainoa käypäinen teevee olkkariin. Josta seurasi, että makkarin telkku oli liian iso ja se käypäinen paikassa, jossa kukaan ei sitä katso. Kesällä se norsun kokoinen löysi uuden kodin ja olkkarista pääsi kone takaisin makkariin. Toisaalla muhi ongelma: työhuoneesta, jossa perhe eniten aikaansa kulutti surffaillen ja kuntopyöräillen, puuttui telkkari, josta jotain näkyisi. Siellä nimittäin oli perintökalleus vuosien takaa, 14-tuumainen, josta näkyi ja kuului pääasiassa muurahaisten sotaa ja hiukan kolmosta. Eilen Levoton-Leksa sitten sai päähänsä, että vaihtaa makkarin telkun työhuoneeseen mutta sehän ei tietenkään mahtunut hyllyyn ja siksi Leksa haki Lundiasta hyllyä mutta siellä ei ollut telkkaritasoa ja asiahan oli sen laatuinen, että välitön toiminta on ainoa vaihtoehto. Joten Leksa keksi vaihtaa olkkarista sen käyttämättömän telkkuhyllyn työhuoneeseen ja ostaa vain muut osat. Ensin piti tietenkin purkaa työhuoneen vanha hylly ja pystyttää uusi [käsittämättömän vaikea saada hyllyä suoraan ilman vaputassia] ja sitten telkkari hyllyyn, vanha muurahaissotakone pois.
Ennen kuin perhe ajatteli nauttia työhuoneen uudesta ilosta, Leksa päätti viedä vanhat hyllyt kellariin, jonne ne eivät tietenkään mahtuneet ennen kuin purki puolet sen sisällöstä käytävälle ja kantoi roskikseen. Tässä vaiheessa oltiin jo perheessä aika väsyneitä Leksaan ja Helmiin, jonka syytä kaikki itse asiassa oli. Vili-Kertulla ei yleensäkään ole tolkkua, joten hän puuhasi intopiukassa Leksan kanssa, Pönkkö-Pirio oli poikkeuksellisesti ihan hiljaa, Niisku-Niisku tirautti pari kyyneltä ja Lorvi-Leila vain ihmetteli, mitä tässä perheessä taas tapahtuu. No, perhe sitten katsomaan työhuoneen uutta ihmettä, kun Leksa kotiutui kellarista. Komea hylly ja siihen täydellisesti sopiva telkkari olivat ilo silmälle mutta vain hetken ilo oli se, kone kadotti signaalin kokonaan tovin päästä. Seurasi säätämistä, kiroilua, kantamista, kyyneliä, uudelleensäätämistä, kaapelin pään purkamista, kynnen katkeaminen, kokoamista, testaamista, kantamista, kirosanailua, säätämistä ja antautuminen. Oltiin patissa, jossa työhuoneen viritelmästä ei näkynyt kuin muurahaisten sotaa ilman ääniä ja alkuun loistavasti toiminut digi-boksi näytti vain heiluvia värejä sen aikaa, kun ei näyttänyt vaaleanpunaista valikkoa.
Se melkein roskikseen joutunut 14-tuumainen osoittautui toisessa huoneessa kuvanlaadultaan täydelliseksi mutta sehän ei mitään enää auta. Tänään Leksa pannaan kaapelipiuhakauppaan. Perhe ei lannistu.
Jälkipuheet
Mulla on sellainen luonto, että koen oikeastaan aina olevani tilanteessa, jossa välitön toiminta on ainoa vaihtoehto. Se vielä korostuu sen mukaan, kuinka tärkeästä asiasta on kysymys.
Joku irvileuka voisi väittää, että mitä turhempi juttu, sen suurempi välittömän toiminnan tarve. Itse en kuitenkaan näe asiaa näin. Kyllä asia on niin, että esimerkiksi informatiivinen kotisivu on päivitettävä tai siirrettävä uuteen paikkaan _heti_, vaikka siinä vähän koulusta myöhästyisikin.
Tai niin kuin tämä kommentointi. Kahvitunti päättyi pari minuuttia sitten ja pääsisin tunnin päästä kotiinkin, mutta tämä ajatus vaati välittömän pääsyn eetteriin.
Oli miten oli, mutta näin on!
Kyllähän asiat on hoidettava heti. Etenkin tärkeät asiat, välitöntä puuttumista vaativat erityisasiat. Eihän kannata mihinkään edes ryhtyä, jollei asia ole tärkeydessään suinpäistä toimintaa vaativa. Kyllä näin on.
Mutta kyllähän se joskus vähän rassaa ja pistää miettimään, että olisiko kannattanut ensin miettiä.
On sulla mea toimelias perhe! Mistähän meillekin moisia sitkeitä puurtajia löytyisi. Ainakin yksi saisi olla ahkera opiskelemaan teoriaa.
Ei ole kuule meidän perheestä apua tuohon ongelmaan. Se on juuri se, joka meiltäkin jää aina tekemättä. Ehkä siksi olemme niin usein pahemmassa kuin pulassa (wanha isoäidin sanonta).
Seköhän se taas eilenkin oli kaskena kannossa.
En nyt varsinaisesti myönnä mitään, mutta joskus (tosi harvoin siis, jos nyt lainkaan) on saattanut olla tilanteita, joissa olisi säästynyt paljoltakin vaivalta, jos olisi uhrannut hetken lisää harkintaan.
Sen hetken järjestäminen vaan usein on täysin mahdotonta, jos on toimittava välittömästi. Että olosuhteiden uhrina sitä oikeastaan on, jos on "hätiköinnin" vuoksi lisävaiva tullut.
Ahh! Loppupäivä vapaata. Luksusta!
Täytyy ajatella asiaa näinpäin, jos ei ensin tekisi heti huiskien ajattelematta ja sen jälkeen ajattelisi ja sitten tekisi korjaavia toimenpiteitä, jäisi ylimääräistä aikaa ajatteluun.
Ja sitten vasta pulassa oltaisiin.
Niin.
Näin kesän painuessa mailleen ja syksyn saadessa, saa siis sinäkin -ikkunapesupuuska. Se täytyy tehdä ennen kuin pakkaset tulevat ja paras on miettiä sitä tehtävää monta viikoa. Katsella pölyisiä ikkunoita kohti ilta-aurinkoa ja miettiä lähestymistapoja.
Ikkunanpesupuuska? Olisiko se uusi mullistava ikkunapesuväline? Aamulehti kiedottu tötteröksi ja leikattu hapsuiksi kuin vappuviuhka. Kasto mietoon fairyveteen ja huiskuttelua. Vaikkei se toimisikaan niin aina kannattaa kehittää ja antaa ihmisten kokeilla.
Näin Mr.Murphy sai myytyä kymmeniä tuhansia hirvipeilejäkin teiden varsille aikoinaan. Oli myös erilaisia myyrän ja rotan hälyttimiä ultraäänellä. Ääni oli niin korkea että ihminen tai koira ei voi sitä kuulla, -kukaan ei valittanut.
Kuka muistaa röntgenlasit joilla näki vaatteiden läpi? Mahtavat markkinat, miltei magneettirannekkeiden veroiset.
Niin se on Herkku, että ei jää aikaa ajatella, kun täytyy toimia välittömiä toimenpiteitä vaativia toimia toimittamaan.
Ja Iina, juurikin tuosta syystä on toimittava aina välittömästi. Ajatelu on tuskallista, tuskallinen ei voi olla hyväksi.
Hra Murphy on myöhässä, äiti kehitti tuollaisen puuskan aikapäiviä sitten. Sillä puuskutetiin sitten tytär uuvuksiin ja sai siten perintönä ikuisen riesan toimia heti itsensä muihin toimiin, ettei joudu puuskuttamaan.
Olen aina kadehtinut noita keksintöjä, jotka eivät ihmiskorvalle kuulu, kun kukaan ei valita, ettei tämä toimi. Kadehdittavaa.
Magneettiranneke on kevyttä kauraa pistorasiaan kiinnitettävän maasäteilyn hajottajan markkinoiden rinnalla. Kuka tulee sanomaan, etteikö muka hajoa. Ja jos joku sanoo, niin myyjä voi näyttää, että katso itse, eikö ole muka hajonnut.