Ikiankkurit irti
Eilisen illan vaikerruin kahden ongelman loukussa. Saattoi olla useampikin mutta menetin hallinnan. Koska tapanani on toimia enemmän kuin ajatella ja toisaalta usein nimenomaan toisin päin, on minulla tietenkin kaksi tietokonetta jauhamassa eri asioita yhtä aikaa. Läppäristä hyytyi ensin kaikki liike ja ainoa keino oli sulkea ohjelmat ja odottaa vain huomatakseen, että merkistö oli mitä oli, siis -*å9&%n~ ja sitä rataa, kun kirjoitti vaikka että nyt alkaa pikkuhiljaa hermostuttaa. Ongelmaa pohtiessani meni kone lepotilaan ja vaati syttyäkseen salasanaa, jota se ei tietenkään tunnistanut, kun se käänsi kaiken *-\$#9n%/-kieleksi. Fiksuna tyttönä sitten linttasin virrat pois vain huomatakseni, että verkkokortin pini ei mene oikein samasta edellisestä syystä.
Samaan aikaan toisaalla huomasin, että Menopussiin oli jostain pelmahtanut voimaan yli puolen vuoden takainen templaatti. Mutta en tietenkään heti hokannut sitä vanhaksi vaan kokeilin kaikkea mahdollista ja muutaman mahdottoman vaihtoehdon. Toisaampampana samaan aikaan yrittelin auttaa Saaraa mutta turhauttavasti loppuivat sekä taidot ja ymmärrys. Panokseni merkittävyys painottui lähinnä empatian puolelle. Sivummalla tasolla yhdellä lohkolla yritin ymmärtää, miten Janin kaipaamat ikilinkkien ankkurit kiinnitetään. Asiassa ei tapahtunut läpimurtoa taholtani. Hiukan myöhemmin periksiantamaton jököpää minussa avasi läppärin toistamiseen, kokeili ja kas; kaikki oli taas entisellään. Ihan noin vaan. Mitä nyt huuteli jotain entistä F-Securen poliisia. Ei se suostu myöskään säätymään säästötilaan, loistaa vain kuin onnesta ymmyrkäisenä. Loistakoon nyt sitten. Myös menopaussissa kuvakkeet kiilottivat illemmalla kuin eivät olisi poissa olleetkaan. En edes yritä ymmärtää.
Janin laboratoriossa ratkaistiin sitten Saaran ongelma ihan tuosta noin vaan, zipzap. Hieno mies on hän.
Aamulla keittiössä kiintyi katseeni hyllyssä silmän korkeudella hyvin näkyvästi olevaan esineeseen, jota olen etsinyt vihikoirain kanssa kolme kuukautta.
Joskus sitä tuntisi olevansa hyödyllisemmässä työssä, jos vaikka vaan istuisi ja katselisi, kuinka ruoho kasvaa. Tai poimisi maasta kuolleen lehden ja hämmästelisi, millä todennäköisyydellä kohtasimme. Mikä sinänsä voisi olla järkevintä ihmiselle, jonka mielestä lause ikilinkkien ankkurit puuttuvat on lähinnä kaunis.
Ja kas, aamulla hyvin käynnistynyt läppäri sanoi äsken bling ja nyt ollaan siinä, mistä aloitettiin: *-\$#9n%/.
Jälkipuheet
Koneet ovat nopeuttaneet esimerkiksi töissä v*tutuskäyrän nousemisvauhtia, toimistojen paperittomuus on lisännyt turhien tulosteiden ottamista, mutta onneksi epäsäännöllisen säännölliset sähkökatkot/verkkoyhteyden katkeamiset ovat myöskin lisänneet kahvituntien määrää. Töitä kun ei voi tehdä muutenkuin koneella.
Jippii..
Joskus kun kirjoittelen työkoneella blogia (minäkö? En tunnusta, tai ainakin se on työperäistä ja siihen liittyvää) englanniksi, hukkaa kone (kannettava) näppäimistön oikeasta reunasta öökköset ja ääkköset, laittaa tilalle viivoja ja huutomerkkejä, ja sitten kun yrittää jostain etsiä /-viivaa niin ei tuota löydy.
Jippii..
Kotona on onneksi suloinen mäkki joka ei ole vielä aiheuttanut savuntuloa korvista.
Täällä mitään kuvia kiillota. Sinua on huijattu!
No voisunperikleen saateri, ei kiilloteta kuvia, ei. Aamulla oli. Tasasti.
Jippii. Onneksi on toi paperiton konttori. Eikun ei ookkaan, pöytähän on täynnänsä paperia.
jippii
No nynne taas on.
Eikun ei.
Mearific.
!?*¤#£
Niin.
Tietokoneen kovalevy on sellainen holja epeli. Se pitäisi vaihtaa vaikka mitään vikaa ei esiintyisikään. Sitten vain yksi hetki ja se on jo liian myöhäistä. Samoin auton jakopään hihna. Täydellisesti toimiva osa on vaihdettava määrävälein. Entäs rannekellon patteri? Sama juttu. Kun tekisivät sen vielä sellaiseksi että jos et vaihda ennen kuin kello pysähtyy, se valuttaa happonsa kellon sisuksiin ja tuhoaa koko kellon. Tai josko se viimeisillä voimillaan piippaisi, mutta tämä piippaus olisi patterille liikaa ja patterista valuisi elinnesteet pihalle.
Surullisna ja kallella kypärin olisi kellokaupoissa kellon ostajia, kuinka niin huolimaton ja muistamaton olinkaan etten edes kellon patteria vaihtanut.
Jos tuollaisen jutun kertoo niin kaikille tulee mieleen juttu jonka jokainen on kuullut viisi kertaa. -Elektroniikan käyttövoima on savu. Kun savu tulee laitteesta ulos, laite ei enää toimi.
Onko toisaalta stressaavampaa tilannetta kuin se että antaa kännykässä ajo-ohjeita tiettömän taipaleen takana. Ja silloin kännykkä alkaa piipata viimeisimmillään ja laturia ei ole mailla halmeilla.
Siihen se tyrehtyi Robinson Crusoen pikainen poispääsy autiolta saareltakin.
Toisaalta ulkomaalaisilla monella on suurempiakin murheita hallitsemattomien luonnonvoimien ohella. Heillä ei ole ä eikä ö -kirjaisimia koneissaan. Nyt kun laitekierrätys on voimissaan niin eiköhän sovittaisi että me suomalaiset etsimme satunnaisesti jonkun jenkin nimen ja osoitteen internetistä. Laitamme heille postissa ööt ja äät purettavista näppäimistöistämme, ovat varmaan ikionnellisia. Ruotsalaiset pitäkööt itse ÅÅnsa.
Olen yrittänyt elää ammoin saamani neuvon mukaa "Ei pidä korjata sitä, mikä on ehjä". Mutta aika on tainnut hurauttaa neuvon päteyyden ohi, sillä nythän pitäisi osata ennakoida hetki, joka edeltää hetkeä, jolloin kohde ei ole enää ehjä.
Lähetetäänkin miehissä kaikki öökkäset niitä tarvitseville ja aljetaan me käyttää yyberkiiboordia. ei olisi enää onkelmia.
Tämä oli lohdullista luettavaa. Minusta tuntuu, että en ole ollut koskaan niin tiukilla kuin näitä tietokonejuttuja opetellessani. Tässä on kesä hurahtanut, ja olen vasta alussa.
Periaatteenani on ollut, että normaalilla älynlahjoilla varustetun ihmisen pitäisi pärjätä ihan nollapisteestä aloittaessaankin bloginpitämisessä, jonka tulisi olla kansalaisten puhetorvi.
Aloin jo päätyä välillä siihen ajatukseen, että olen täysin lahjaton tai hyvää vauhtia dementoitumassa. Sitten vävyni joka on tietotekniikan diplomi-insinööri, sanoi vakuuttavasti: "Tietotekniikka on vaikeaa."
Kun kurkistaa keittiön ovesta sen koodihässäkän suuntaan, on kokovelho se, joka sanoo, että se olisi jotenkin maallikolle helppoa. Tokihan se on loogista mutta ei siinä logiikka paljon auta, jos ei vaan ole asiaan vihkiytnyt.
Eipä tarvitse kuin soittaa tukeen ja kysyä jotain yksinkertaista asiaa, vaikka että miksi Tulikettu kaatui ja miksei se nyt pääse intranettiin, niin vastataan, että se ei kuulu meidän tukemiimme ohjelmiin. Siis ison talon tuki, jossa on töissä varta vasiten alalle koulutettuja ihmisiä. Jos ne ei osaa, niin kuinka tällaisen kuutiopäisen blondin pitää muka osta. Paitsi,e ttä täytyy osata, kun työt on tehtävä ja itse otettava selvää.
Suuri osa ihmisen työajasta menee nykyisin sellaisten asioiden vavomiseen, joita varten on jossain koulutettua väkeä, jolta ei joko kysytä tai jos kysytään, se ei osaa vastata tai vastaa kysymykseen, jota ei ole esitetty. Mutta hyvähän se on toisaalta, ettei ehdi sammaloitua.
Ja minä kun valitsin humanismin, ettei tarvitsi tällaista ymmärtää.
Hyvät kanssaihmiset, tunnen tuskanne.
Ajattelen yhä katkeruudella ja harmituksella niitä viimekesäisiä koneelle tallennettuja kymmeniä/satoja valokuvia, jotka siirsimme uudelle kovalevylle, joka päätti hajota heti toimituksen päätteeksi.
Jonain päivänä maailma päättää kaatua juuri tuolla tavalla minunkin niskaani. Olen asiasta saletti. Se tapahtunee silloin, kun olen kirjoittanut viisi vuotta kuolematonta romaaniani ja olen juuri tallentamsaa sen viimeistä pistettä. Mystisesti katoaa kaikki.
Tänään on ollut hyvä harjoitella, miten sitten suhtautua.
Onko tuo sinun hauska blogisi Blogilistalla, en ainakaan löytänyt Herberben nimellä. Olisin ruksittanut.
Olen blogilistalla nimellä
Herkun ilmoitusluontoiset asiat
No niin, nyt on ruksitettu.